Slummin ja paratiisin jaot meni jälleen uusiksi

Torstaina Big Brother -talon päällikkönä jatkopestin saanut Sampo joutui perjantaina jälleen kovien päätösten eteen. Oli jälleen edessä slummin ja paratiisin uusjako, joka Sampon piti päättää.

Reunaehdoiksi BB oli Sampolle antanut, että slummiin jää vain neljä asukasta, eikä häntä itseään, eli päällikköä sekä uusia asukkaita Markoa ja Tonia saanut siirtää. Vaikeita valintoja oli jälleen edessä ja Sampo varoittelikin, että joku joutuu pakostakin pettymään.

Ennen valintaansa BB antoi kaikille asukkaille tehtäväksi perustella Sampolle, miksi juuri hän kuuluisi paratiisiin. Asukkaat oli kutsuttu koolle ja paratiisilaiset antoivat perustelut sohvalta ja slummilaiset penkiltä. Kaikki muut asukkaat esittivät perusteita miksi päästä paratiisiin, mutta Esa A. ilmoitti heti, ettei edes halua paratiisiin. Niinpä Esa A:lta ei kuultu minkäänlaisia perusteluja.

Perustelujen jälkeen Sampo kutsuttiin aika pian päiväkirjahuoneeseen kuulemaan jakotehtävänsä. Sampo ei saanut paljastaa tehtäväänsä tai jaon reunaehtoja. Mietintäajan jälkeen asukkaat kutsuttiin jälleen koolle ja Sampo tuli tekemään uusjaon.

Jännittyneissä tunnelmissa paratiisista joutuivat poistumaan Sami ja Kätlin, jotka Sampo talutti kädestä pitäen slummin puolelle. Slummista paratiisiin muuton tekivät siellä pisimpään olleet Aso, Esa J. ja Minna. Uusjako otti kovimmille Kätlinille, jolle tuli kyynel silmään heti jouduttuaan slummiin. Myös Sampo meni hiljaiseksi ja hän sanoikin, ettei jako ollut viime viikkoa helpompi, vaikka olisi luullut niin.

Talon kummallakin puolella "uusien" tulokkaiden tervehtimisen jälkeen rutiinit jatkuivat. Juuri ennen uusjakoa kummallakin puolella oli ruokailu kesken, joten periaatteessa jatkettiin siitä, mihin jäätiin. Tosin muuttaneilla olosuhteet ja ruoka joko paranivat tai heikkenivät tilanteesta riippuen.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.