Sainio jättää Radio Rockin, palaa tv-ohjaajaksi

Suomen Big Brotherin tulevaisuus on edelleen hämärän peitossa. Asiaa sivuten keskiviikkona kuultiin mielenkiintoinen uutinen, kun Kim Sainio ilmoitti lopettavansa Radio Rockin Korporaatiossa.

Radiojuontaja ja tv-ohjaaja Sainio ilmoitti lopettamisestaan keskiviikon 16.2.2011 Korporaatiossa Radio Rockin suorassa lähetyksessä. Mielenkiintoiseksi Sainion lopettamisilmoituksen tekee sen, että hän on Suomen Big Brotherin entinen pääohjaaja (2006-2009) ja Sainio kertoi, että Sainio palaa tuttuun ympäristöön tv-ohjaajaksi.

Sainio itse kertoi lopettamisensa syyksi, että perheellisenä Korporaation aikaiset aamuherätykset olivat raskaita ja vaikka työpäivät päättyivät aikaisin päivällä, vei se kuitenkin perheeltä aikaa. Sainio totesi, että radiotyö oli hänen unelma-ammattina ja piti siitä. Tarkemmin Sainion jatkokuvioista ei lähetyksessä ilmeisesti kerrottu tai se ei ainakaan Radio Rockin Korporaatio-podcastiin päättynyt, josta nämä tiedot on poimittu.

Spekulaatiot Sainion paluusta BB:hen heräsivät näistä kommenteista. Sainio jätti BB:n kauden 2009 jälkeen ja siirtyi välittömästi kauden jälkeen Radio Rockin leipiin. Sainio ehti tehdä juontajapari Jussi Heikelän kanssa Korporaatiota Radio Rockin aamuissa reilun vuoden. Heikelän uutta juontajaparia ei ole vielä julkistettu.

Kuuntele podcast Sainion lopettamisesta Radio Rockilla (Radio Rock Korporaatio 16.2.2011)

Podcastissa on n. 23 minuutin kooste Korporaation koko 16.2.2011 lähetyksestä. Sainion lopettamisesta on juttua kohdista 0:54 ja 14:55 alkaen.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.