Big Brother jää tauolle - ei nähdä syksyllä Subilla

Pitkään odotettu tieto Suomen Big Brotherin jatkosta saatiin vihdoin maanantaina. Big Brotherin Facebook-sivuilla tiedotettiin, ettei Big Brotheria nähdä Subilla tulevana syksynä.

Kymmenen kautta tehty Suomen Big Brother pitää siis välivuoden tänä vuonna, kertovat Suomen Big Brotherin Facebook-sivut. Paluuta välivuoden jälkeen ei Facebook-sivuilla kommentoitu.

Merkkejä Big Brotherin välivuodesta tai peräti loppumisesta on ollut nähtävissä pitkin kevättä, mutta virallista vahvistusta ei asiasta ole tullut. Kevään aikana on uutisoitu mm. Big Brotherin ydintiimin (tuottaja ja pääohjaaja) hajoamisesta sekä mahdollisesta BB-talon tilojen vuokrauksesta. Se ainakin on ollut jo pitkään selvää, ettei ns. tavis-BB:tä nähdä tänä vuonna, koska hakuprosessi olisi pitänyt aloittaa jo ajat sitten.

Välivuosi tarkoittaa sitä, että aikaisintaan Suomen Big Brother nähdään vuonna 2016, jos silloinkaan. Syitä välivuoden pitämiseen on todennäköisesti useita, jotka mahdollisesti liittyvät MTV:n ja Subin taloudelliseen tilanteeseen ja ydintiimin uudelleen kasaamiseen ja uusien ideoiden miettimiseen, jos Big Brotherin paluuta vielä mietitään. Todennäköisesti päätökset mahdollisesta paluusta tehdään vasta myöhemmin.

Viimeisin BB-kausi nähtiin Subilla viime syksynä, joka oli kaikkien aikojen kymmenes Suomen Big Brother. Kaikkiaan Suomessa on tehty yhdeksän ns. tavis-BB:tä ja yksi Julkkis-BB vuonna 2013. Big Brother on nähty Suomessa yhtäjaksoisesti vuosina 2005-2014.

Tiedotus Big Brotherin välivuodesta Suomen BB:n Facebook-sivuilla

Lue myös:
Mikko Räisänen jätti Endemolin (2.4.2015)
Kolumni: Välivuosi vai lopullinen kuolinisku? (15.4.2015)
BB-talon tilat vuokrattavana (28.4.2015)
Twitter: Kim Sainio ei ole tekemässä Big Brotheria tänä vuonna (6.5.2015)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.