Love Island Suomi kalastelee samoilla apajilla kuin Big Brother

Subilla alkoi tällä viikolla paljon kohuttu uusi tosi-tv-sarja Love Island Suomi. Ohjelmassa on paljon samoja piirteitä kuin Big Brother, mutta se on rehellisesti pelkkä deittishow.

Suomen Big Brother tuli tunnetuksi etenkin viimeisinä vuosinaan siitä, että tuotannolla tuntui olevan tarve luoda taloon pareja vaikka väkisin. Toki niitä syntyi joitakin ihan luonnollisesti, mutta sen ei pitänyt olla Big Brotherin päätarkoitus. Tähän moni Big Brotherin katsoja kyllästyi, vaikka tuotannon mielestä parisuhteet BB-talossa olivat erittäin kiinnostavia.

Kun Suomen Big Brother kuopattiin ainakin toistaiseksi vuoden 2014 jälkeen, oli Suomessa jo käynnissä deittirealityjen buumi. Ehkä pariutumiselle televisiossa oli sittenkin kysyntää, mutta Big Brother oli sille väärä foorumi. Tuli Sinkut saarella, Exät rannalla, Temptation Island ja niin edelleen. Tänä vuonna Suomen televisioon saatiin sitten Love Island Suomi, joka starttasi alkuvaikeuksien jälkeen keskiviikkona Subilla.

Love Island on noussut suureen suosioon Brittein saarilla, jossa se on haastanut tasapäisesti tai jopa paremmin Brittien Big Brotherin. Tänä vuonna tilanne oli jopa sellainen, että ohjelmat sijoiteltiin siten, etteivät ne olisi samaan aikaan tuotannossa. Big Brother päätettiin aloittaa vasta syksyllä Love Islandin jälkeen. Big Brotheria Iso-Britanniassa esittää Channel 5 ja Love Islandia ITV2.

Love Island Suomessa on tuotannollisesti samoja piirteitä kuin Big Brotherissa, sillä sitä tuotetaan lähes reaaliaikaisesti. Ohjelmasta näytetään kuusi kertaa viikossa tunnin jakso Subilla, joka on kuvattu edellisenä päivänä. Big Brotherista tuttuja suoria tv-lähetyksiä tai 24/7-palvelua Love Island Suomessa ei kuitenkaan ole.

Sisällöllisesti ohjelma keskittyy parien suhteisiin ja kuka kenenkin kanssa elää saarella. Sinkuilla on sarjassa tyly kohtalo, sillä he joutuvat lähtemään saarelta, jos paria ei löydy. Vaikka Love Island Suomessa kilpailijat suorittavat saarella viikon aikana tuotannon antamia tehtäviä, ne eivät ole kuitenkaan samassa roolissa kuin Big Brotherissa ja tehtävät eivät määritä asumisen yltäkylläisyyden tasoa. Iltalehden mukaan myöskään alkoholi ei ole niin näkyvässä roolissa kuin BB-talossa, eikä sillä läträtä, vaan kilpailijoille tarjoillaan muutamia alkoholiannoksia esimerkiksi treffien yhteydessä.

Ohjelman kilpailijoilla on varsin rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa pariutumiseensa. Tietenkin he pääsevät vapaasti tutustumaan toisiinsa, mutta katsojilla ja ennen kaikkea tuotannolla on jatkuvasti sormensa pelissä, miten ohjelma etenee. Katsojien mahdollisuus vaikuttaa on äänestää mobiilisovelluksen kautta mm. kuka saa saarelta lähtöpassit. Tuotanto tietysti sotkee pakkaa antamillaan tehtävillä, eikä ohjelman leikkauksen antamia mielikuvia voi myöskään vähätellä.

Jos Big Brotherissa välillä herätti hämmästystä, kuinka paljon asukkaita BB-talossa nähdään kauden aikana, voi Love Islandissa kilpailijoiden määrä olla kovinkin suuri. Kilpailijoiden vaihtuvuus on todennäköisesti iso, kun tuotanto tuo ohjelmaan uusia kisaajia hämmentämään pakkaa ja taistelemaan voittopotista. Käsitykseni mukaan kilpailijarekrytointi on käynnissä yhä jo ohjelman alettua.

Asetelma Love Island Suomessa on siis varsin yksinkertainen, eli löydä itsellesi pari ja pysy ohjelmassa mahdollisimman pitkään. Lopulta katsojat pääsevät äänestämään kilpailun voittajasta ja katsojien mielestä paras pari voittaa Suomi-versiossa 25 000 euroa. Voittoon liittyy vielä yksi käänne, jossa voittajaparin jäsenet voivat päättää, jakavatko he voittopotin, vai pitävätkö sen itsellään. Jos potin päättää pitää itsellään, siihen liittyy riski, ettei saa lopulta mitään, vaikka katsojat äänestäisivät voittajaksi.

Love Island Suomi kestää kahdeksan viikkoa ja se nähdään Subilla, MTV Katsomossa ja C Moren suoratoistopalvelussa ma-la klo 22.00. Suomen ensimmäinen Love Islandin voittaja selviää 21. marraskuuta.

Lähteet: Wikipedia, MTV.fi, Iltalehti.

Lue myös:
Love Island Suomen verkkosivut (mtv.fi)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.