Kausi 2010

Viikko 14: Voittaja

Kuudenneksi Suomen Big Brotherin voittajaksi vuonna 2010 julistettiin Niko N. Hän voitti voittajaäänestyksessä kolme muuta finalistia, Marikan, Ninon ja Eetun.

Viikko 14: Finaalin häädöt

Big Brother 2010 -kauden Finaalissa oli neljä asukasta. BB-kauden voittajaksi selviytyi Niko N. ja häntä ennen BB-talosta joutuivat häädetyksi Marika, Nino ja Eetu.

Ensimmäisenä Finaalissa BB-talon joutui jättämään Eetu, joka oli talon uusin asukas. Eetu oli saapunut BB-taloon 13. lokakuuta, eli hän ehti viettää talossa kaikkiaan 53 päivää. Eetun lo...

Viikko 14: Semifinaalin tuplahäätö

Suomen Big Brotherissa järjestettiin historian ensimmäinen kesken viikon häätö, jossa häädettiin kaksi asukasta, Noora ja Petri. He hävisivät semifinaaliäänestyksessä kaikille muille talossa olleille asukkaille, eli Eetulle, Marikalle, Niko N:lle ja Ninolle.

Viime sunnuntaina Big Brother Talk Show'ssa häädettiin BB-talosta vain Elisabet ja kaikki...

Viikko 14: Semifinaaliäänestys

Big Brother -talossa on käynnistynyt 14. viikko, eli finaaliviikko. Talossa on kuusi asukasta, mutta vain neljä heistä pääsee Finaaliin ensi sunnuntaiksi torstaina ratkeavan semifinaaliäänestyksen perusteella.

BB-kautta 2010 on jäljellä enää viikko. Talossa ovat vielä Petri, Marika, Nino, Niko N., Eetu ja Noora. He kaikki ovat nyt...

Viikko 13: Häätö

Kolmannellatoista viikolla BB-talosta häädettiin Elisabet. Hän hävisi häätöäänestyksessä talon kaikille muille asukkaille, sillä BB oli pistänyt kaikki asukkaat häätöäänestykseen.

Viikko 13: Kaikki asukkaat häätöäänestyksessä

Kolmannellatoista viikolla Big Brother laittoi kaikki asukkaat häätöäänestykseen. Sunnuntaina BB-talosta häädetään vain yksi asukas.

Big Brother -kaudella 2010 on meneillään toiseksi viimeinen viikko. BB laittoi kaikki asukkaat häätöäänestykseen, joista vain yksi putoaa pois ennen finaaliviikkoa.

Häätöäänestyksessä ovat siis Petri, Elisabet, Marika, ...

Viikko 12: Häätö

Kahdennellatoista viikolla BB-talosta häädettiin Jani T. Hän hävisi häätöäänestyksessä Ninolle, Marikalle ja Petrille.

Viikko 12: Erikoisnimeämiset

Kahdennellatoista viikolla BB-talossa suoritettiin erikoisnimeämiset, jotka asukkaat tekivät kasvotusten toistensa nähden. Erikoisnimeämisten perusteella häätöäänestykseen joutuivat Jani T. (9 pistettä), Marika (5 pistettä), Nino (3 pistettä) ja Petri (3 pistettä).

Asukkaat suorittivat erikoisnimeämiset BB-talon salatilassa. Nimeämiset annettiin j...

Viikko 11: Häätö

Yhdennellätoista viikolla BB-talosta häädettiin Elli-Maija. Hän hävisi häätöäänestyksessä Petrille, Ninolle ja Jani T:lle.

Viikko 11: Nimeämiset

Yhdennellätoista viikolla häätöuhan alle joutui neljä asukasta. Häätöäänestyksessä ovat Jani T. (10 pistettä), Elli-Maija (8 pistettä), Petri (4 pistettä) ja Nino (4 pistettä).

Viikko 10: Häätö

Kymmenennellä viikolla BB-talosta häädettiin Vilhelmiina. Hän joutui taipumaan häätöäänestyksessä Petrille, Marikalle ja Eetulle.

Viikko 10: Nimeämiset

Kymmenennellä viikolla häätöäänestykseen nimettiin neljä asukasta. Häätöäänestyksessä ovat Petri (6 pistettä), Marika (6 pistettä), Vilhelmiina (5 pistettä) ja Eetu (5 pistettä).

Viikko 9: Häätö

Yhdeksännellä viikolla BB-talosta häädettiin talon uusimpiin asukkaisiin kuulunut Inka. Hän hävisi häätöäänestyksessä Marikalle, Petrille, Vilhelmiinalle ja Eetulle.

Viikko 9: Nimeämiset

Yhdeksännen viikon nimeämisissä häätöäänestykseen joutui viisi asukasta. Häätöäänestyksessä ovat Inka (12 pistettä), Eetu (4 pistettä), Petri (3 pistettä), Vilhelmiina (2 pistettä) ja Marika (2 pistettä).

Viikko 8: Häätö

Kahdeksannella viikolla BB-talosta häädettiin Ksenia. Hän hävisi häätöäänestyksessä Niko N:lle, Petrille ja Marikalle.

Viikko 8: Talosta poistaminen

Kahdeksannen viikon lauantaina Big Brother poisti Hannun BB-talosta. Hannu poistettiin talosta vakavan sääntörikkomuksen vuoksi.

Hannu oli perjantain ja lauantain välisenä yönä rikkonut toisen asukkaan fyysistä koskemattomuutta, mikä on BB-talon säännöissä kielletty. Tämä oli vakava sääntörikkomus, jonka takia Hannu poistettiin talosta.

Todennäköisyy...

Viikko 8: Nimeämiset - päivitetty 18.10.2010, 02:22

Kahdeksannen viikon nimeämisissä häätöäänestykseen joutui neljä asukasta. Häätöäänestyksessä ovat Marika (8 pistettä), Ksenia (5 pistettä), Petri (4 pistettä) ja Niko N. (3 pistettä), joista yksi joutuu jättämään BB-talon sunnuntaina.

Tämän viikon nimeämisissä koskemattomuudesta nauttivat BB-talon päällikkö Vilhelmiina sekä uudet asukkaat,...

Viikko 7: Häätö

Seitsemännellä viikolla häätöäänestyksessä oli BB-talon kaikki asukkaat. Tiukan häätöäänestyksen päätteeksi talosta häädettiin Satu.

Viikko 7: Kaikki asukkaat häätöäänestyksessä

Seitsemännellä viikolla ei järjestetty nimeämisiä. Big Brother laittoi tällä viikolla kaikki asukkaat häätöäänestykseen.

BB-talossa ei pidetty seitsemännellä viikolla päällikkökilpailua, eikä nimeämisiä. Kukaan ei ole tällä viikolla koskematon häätöäänestyksessä, sillä BB laittoi kaikki asukkaat häätöäänestykseen. Edellisen kerran kaikki asukkaat ol...

Viikko 6: Häätö

Kuudennen viikon häätöäänestyksessä BB-talosta häädettiin Ellinoora. Ellinoora joutui taipumaan äänestyksessä Marikalle.

Viikko 6: Talosta poistaminen

Kuudennen viikon perjantaina Big Brother poisti Paulin BB-talosta. Poistamisen syyksi mainittiin henkilökohtaiset syyt.

Viikko 6: Nimeämiset

Kuudennella viikolla häätöäänestykseen joutui kaksi asukasta. Häätöuhan alla ovat Marika (7 pistettä) ja Ellinoora (7 pistettä).

Viikko 6: Talosta poistaminen

Big Brother poisti kuudennella viikolla Villen BB-talosta sopimusrikkomuksen vuoksi. Ville ehti olla talossa viisi viikkoa.

Viikko 5: Tuplahäätö

Viidennellä viikolla BB-talossa oli tuplahäädön vuoro. Tuplahäädössä talon joutuivat jättämään Habib ja Riikka, Ninon, Marikan ja Petrin selviytyessa seuraavalle viikolle.

Häätöäänestykseen nimetyistä viidestä asukkaasta kaksi joutui poistumaan talosta äänestyksen ratkettua. Ensimmäisenä talon joutui jättämään Habib ja pian hänen jälkeensä oli Riika...

Viikko 5: Nimeämiset

Viidennen viikon nimeämisissä peräti viisi asukasta joutui häätöäänestykseen. Häätöuhan alla ovat Habib (10 pistettä), Marika (9 pistettä), Petri (6 pistettä), Riikka (5 pistettä) ja Nino (4 pistettä).

Viikko 4: Häätö

Neljännen viikon häätöäänestyksessä olivat Mia, Habib ja Marika. Äänestyksessä heikoimmille jäi Mia, joka häädettiin BB-talosta toisena asukkaana tällä kaudella.

Viikko 4: Talosta poistuminen

Neljännen viikon Talk Show'ssa nähtiin talosta poistuminen. Esa-Tapio jätti talon suoritettuaan BB-talossa viikon salatehtävää.

Esa-Tapio saapui taloon sunnuntaina 12.9.2010 suorittamaan salatehtävää kihlattunsa Riikan kanssa. Heidän piti esittää muille asukkaille, että he eivät tunne toisiaan, eikä heidän suhteensa saa paljastua toisille. Mikäli su...

Viikko 4: Nimeämiset

Neljännellä viikolla häätöäänestykseen joutui kolme asukasta. Häätöuhan alla ovat tällä viikolla Mia (17 pistettä), Habib (12 pistettä) ja Marika (6 pistettä).

Viikko 3: Häätö

Kolmannella viikolla oli tämän vuoden Big Brotherin ensimmäinen häätöäänestys, jossa häädetyksi joutui Mari. Hän hävisi häätöäänestyksessä Mialle, Habibille ja Marikalle.

Viikko 3: Nimeämiset

Kolmannella viikolla pidettiin ensimmäiset oikeat nimeämiset BB-talossa. Nimeämisten perusteella ensimmäisessä häätöäänestyksessä ovat Mari (11 pistettä), Mia (9 pistettä), Marika (8 pistettä) ja Habib (5 pistettä).

Viikko 2: Valenimeämiset

Big Brother -talossa järjestettiin valenimeämiset toisella viikolla. Valenimeämisten tuloksia ei ole kuitenkaan julkaistu.

Ensimmäisellä viikolla ei ollut nimeämisiä ollenkaan, koska kaikki asukkaat olivat automaattisesti nimettynä kokelasäänestykseen. Toisella viikolla taas ei pidetty häätöäänestystä, koska sala-asukkaista äänestettiin täysivaltais...

Viikko 2: Sala-asukasäänestys

Toisella viikolla ei pidetty normaalia häätöäänestyksessä, vaan äänestettiin viidestä sala-asukkaasta kaksi täysivaltaista asukasta BB-taloon. Täysivaltaisen asukkaan statuksen saivat lopulta Nino ja Niko N.

Viisi sala-asukasta, Nino, Niko N., Marianna, Niko S. ja Henna, saapuivat BB-talon salatilaan keskiviikkona 1. syyskuuta. Siellä viisikko...

Viikko 1: Kokelasäänestys

Kuudennen kauden ensimmäisellä viikolla äänestettiin 13 asukaskokelaasta 11 henkilöä, jotka saisivat jatkaa talossa täysivaltaisina asukkaina. Kaksi kokelasta, jotka joutuivat jättämään talon, olivat Maria ja Jani.

Kaikki asukaskokelaat olivat siis äänetyksessä ja äänestettiin siitä kuka sai jäädä taloon (ns. plussaäänestys). Äänestyksen tuloksena k...

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.