Talon henki

Negatiivisuus tuntuu olevan tämän kauden hallitseva teema tuotannon virallisen teeman lisäksi. Kaikenlainen selän takana puhuminen, joidenkin asukkaiden piikittely ja jopa kiusaaminen sekä yleinen negailu on lähes varastanut show'n.

Ilmapiiri on tällä kaudella ollut täysin erilainen aikaisempiin kausiin verrattuna. Hyvää yhteishenkeä ei ole nähty kuin pilkahduksittain. Vaikka mitään riparimeininkiä BB:n ei tarvitse ollakaan, voisi asukkailla olla yhdessä myös hauskaa. Olisi mukavaa, jos edes bileissä pystyttäisiin juhlimaan ilman riitoja.

Selän takana on puhuttu - siis "läyhätty" - kuluneen vajaan 50 päivän aikana enemmän kuin muina kausina yhteensä. Tämä on osaltaan romahduttanut yhteishenkeä. Vaikka juorukerhon (Andreas, Maria, Mia, Niko) jäseniä on pudonnut talosta yksi toisensa jälkeen, on juorukerho saanut aina myös uusia jäseniä. Onkin mielenkiintoista nähdä, jos tänään tippuu yksi "pääläyhääjistä", mitä se vaikuttaa yhteishenkeen ja asukkaiden välisiin kemioihin.

Huono yhteishenki tuntui kulminoituvan torstain ja perjantain välisenä yönä tapahtuneeseen Nikon kilahdukseen, kun hän heitti viinilasilla ja energiajuomatölkillä Mariannea. Niko purki pahaa oloaan, joka liittyi Big Brotheriin ja juuri taloon tulleisiin uusiin asukkaisiin. Varmasti myös talon yleinen ilmapiiri vaikutti Nikon reaktioon.

Niko oli yksi asukkaista, joka loi kireää ilmapiiriä taloon. Osasyynä tähän oli, että Niko toi asiansa ja mielipiteensä esiin varsin kärkkäästi, jolloin osa asukkaista ei uskaltanut sanoa Nikolle vastaan. Tästä taas seurasi se, että Niko koki, että hän oli ainoa asukas, joka uskalsi sanoa toisille vastaan. Tämä taas loi Nikolle paineita monessakin suhteessa.

Moni totesikin pian Nikon talosta poistamisen jälkeen, että kireys oli vähentynyt talossa selvästi. Tietysti asiaan saattoi vaikuttaa bileitä seuranneen päivän krapula, mutta viimeistään lauantaina sen huomasi katsojakin. Selvästi iloinen tunnelma oli vallannut talon, eikä yllättäviä "kilahduksia" tai draamaqueen-kohtauksia nähty. On kuitenkin korostettava, ettei Niko ollut yksin syyllinen taloon huonoon tunnelmaan.

Näitä huonon tunnelman luojia löytyy talosta yhä, joten tämän illan häätöäänestys on varsin merkittävässä roolissa, mihin talon tunnelma jatkossa kääntyy. Häätöäänestyksessä olevista Andreaksen poistuminen olisi merkittävä tekijä koko kaudelle. Vahvan ja karismaattisen persoonan poistuminen talosta tarkoittaisi sitä, että muut saisivat enemmän tilaa ja talosta tulisi demokraattisempi yhteisö. Jos kuka muu tahansa poistuisi häätöuhan alla olevasta nelikosta, meno talossa varmasti jatkuisi aika lailla ennallaan.

Jos muutos positiiviseen suuntaan tapahtuu, kysymys kuuluu, tuleeko muutos liian myöhään? Voidaanko esimerkiksi asukkaiden välejä paikata vielä tässä vaiheessa? Ilta näyttää, toivottavasti käy hyvin.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.