Helppoa elämää

Uusi BB-kausi on käynnistynyt. On luvattu kaiken olevan toisin ja ainakin ensimmäisten päivien lupausten perusteella sellaista on todella tulossa.

Vaikka kauden alku ei ole ollut mikään vaisu, on se jäänyt viime kauden mega-aloituksessa, jossa tyhjennettiin koko pajatso lähes täysin jo ensimmäisen viikon aikana. Nyt BB on käynnistynyt hieman rauhallisemmin, mutta asukkailla on ollut enemmän juhlia.

Jokaiselle päivälle on riittänyt vähän isompaa tai pienempää juhlaa. Krapulasta on hädin tuskin toivuttu, kun uutta juhlaa on jo pukannut. Tapahtumia on siis riittänyt, mutta lievää "turnausväsymistä" on joissakin asukkaissa havaittavissa.

Elämä on toistaiseksi ollut helppoa, eikä huolta huomisesta ole ollut. Kaikelle on kuitenkin tarkoituksensa. Iloinen elämä ja juhlinta valmistavat asukkaita ensi viikolla koittavaan jakoon, jossa osa joutuu huonoihin ja osa entistä parempiin oloihin. Kontrasti tulee huonoihin oloihin joutuvilla olemaan toivottavasti raju.

Runsas juhlinta on mielestäni ollut hyvä veto tuotannolta. Hyvä on ollut myös se, ettei juhlat ole menneet överiksi, jotta myöhemminkin riittää jotain näytettävää. Kautta on kuitenkin jäljellä yli 90 päivää. Uuden kauden talo ja ohjelmat saavat minulta myös kehut.

Uusiin asukkaisiin en ole vielä parhaalla mahdollisella tavalla päässyt sisään. Viime vuonna oli mielestäni kaikkien aikojen paras porukka, joka tuli taloon ensimmäisenä päivänä. Tänä vuonna ei aivan vastaavalle tasolle päästy, mutta en tuomitse porukkaa vielä. Muutama hyvä tyyppi sieltä löytyy, mutta tutustumisprosessi (ja nimien muistaminen) on yhä kesken. Kunniamainintana täytyy sanoa, että tämän kauden naiset ovat mielestäni erityisen kauniita.

Kausi on vasta aluillaan ja alun juhlinnan perusteella on paha sanoa mitään. Vasta ensi viikolla toteutettava jako näyttää, mihin suuntaan kausi lähtee menemään. Toivotaan ainakin, että "köyhät-rikkaat" -jako kestää useamman viikon ja siirtymään ryhmien välillä tapahtuu. Seuraavat viikot voivat olla todella mielenkiintoista aikaa.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.