Tyrkkyjä taloon?

Se aika on pian käsillä. Nimittäin BB-kauden alku ja uudet asukkaat. Pian nähdään, millainen asukaskatras nähdään tänä vuonna ja kuinka monta niistä on ns. tyrkkyjä.

Esimakua taloon tulevista asukkaista antoi sunnuntai-iltana Subilla nähty raportti BB:n viimekeväisestä asukashakukiertueesta. Siinä nähtiin monenlaista yrittäjää, jotka enemmän tai vähemmän tosissaan yrittivät päästä taloon. Se nyt oli varmaa, että tuttuja kliseitä kuultiin vajaan puolen tunnin ajan pääsyperusteista ihan riittämiin.

Big Brotherista on muodostunut varsinainen tyrkkyjen kokoontumisajot. Monet kokevat BB:n hyväksi väyläksi julkisuuteen ja päättävät hakea taloon. Jos tällainen tyrkky päätyy taloon, hakee hän huomiota hinnalla millä hyvänsä.

Asukkaina tyrkyt eivät ole välttämättä parhaita mahdollisia. Aitous tuntuu usein olevan kaukana, jota taas pidetään BB:ssä olemisen tärkeänä kriteerinä. Toisaalta voidaan kysyä, millainen on aito? Emme kuitenkaan tunne talon asukkaita kuin sen perusteella, minkä me tv-ruudusta näemme. Ei, vaikka omistaisimmekin 24/7:n.

Tyrkkyysilmiö on sikäli mielenkiintoinen, että BB:ssä olemista ei pidetä kuitenkaan hyvänä merkintänä CV:ssä. Viimeksi asian otti esille jokunen viikko sitten viime vuoden BB-asukas Cheryll, joka totesi hänen BB-kokemuksensa olleen haitaksi työnhaussa. Samaa totesi viime vuoden Risto, jonka mukaan BB pilasi hänen elämänsä. Risto oli ehdolla viime syksyn kunnallisvaaleissa, eikä hän päässyt läpi. Myöskään hänen harrastamassaan show-painissa ja lähinnä lajin sisäpiirissä ei BB-visiittiä katsottu Riston mukaan hyvällä.

Taitaa olla niin, että monet eivät vaan ajattele BB:n jälkeistä elämää hakiessaan taloon. Se, että talossa pystyy elämään välittämättä ja kuuntelematta ulkomaailmaa, sinne palaaminen on edessä jokaisella joskus. BB-talo on poikkeuksellinen paikka elää, eikä vastaa normaalielämää, jokainen vastaa kuitenkin tekemisistään itse. Turha valittaa BB:n pilanneen elämän, hakeutuminen taloon on kuitenkin ollut oma valinta.

Suurin osa BB-asukkaista kuitenkin unohtuu hyvin pian kauden päättymisen jälkeen muiden kuin kovimpien BB-fanien mielestä. Aikaisemmilta kausilta ei ole juuri kuultu esimerkiksi SBB1-Tiinasta, SBB2-Hannesta, SBB3-Timosta tai SBB4-Harrista, vain muutaman mainitakseni. Osa jää julkisuuteen pelkiksi lööpeiksi, osa saa jopa töitä julkisuudesta. Pelkäksi lööppijulkkikseksi viime kaudelta tuntuu jääneen Henna, kun taas Niko on saanut töitä niin tv:n kuin printin puolelta (ottamatta kantaa millaista työtä).

Myös näille, jotka ovat viime kauden jälkeen pysyneet sitkeästi julkisuudessa - olisi suuri yleisö tätä halunnut tai ei - uhkaa näivettyminen julkisuudesta uusien BB-asukkaiden astuessa areenalle. Osa pääsee julkkistoimittajaksi tai blogistiksi johonkin julkaisuun, kenties seuraamaan uutta BB-kautta. Ja haukkumaan asukkaat, kuten me fanit olemme joka kausi niin tehneet. Toki heillä on varmasti myös hyvä näkökulma tuotoksiinsa, koska he ovat talossa asukkaina, jota kuitenkaan kovin monella meistä ei ole. Median ja yleisön muisti on kuitenkin lyhyt ja pian meillä on uudet sylkykupit ruodittavanamme koko pitkän syksyn ajaksi.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.