Kesäajatuksia

Kesä on juuri käynnistynyt vaihtelevassa säässä, mutta uhrataan nyt hieman ajatuksia syksylle ja Big Brotherille. Peräti viides kausi käynnistyy elokuussa ja huhut kertovat, että tämän vuoden asukkaat olisi jo valittu aivan näinä päivinä.

Odotukset ovat jälleen kerran korkealla harvinaisen pitkän BB-krapulan jälkeen, joka allekirjoittaneella oli viime syksyltä. Tuotannolta on jälleen paljon lupauksia ja toivomuksia, katsotaan, mitä "tuutista" lopulta tulee ulos.

"Kaikki talossa on toisin" on tämän vuoden johtolause. Sitä ei ole tarkemmin valotettu, mitä se tarkoittaa, mutta toivottavasti se ei jää sanahelinäksi. Ainakin BB-nettisivuille on luvattu kesän aikana infoa BB-talon tilasta, mutta tällä hetkellä BB-nettisivuilla ei ole mitään kerrottavaa Subin sivustouudistuksen jälkeen. Toivottavasti BB-nettisivujen osoitteen ohjautuminen virheilmoitussivulle ei ole enne ensi kautta ajatellen.

Tuotanto on myös toivonut vanhempia asukkaita mukaan Big Brotheriin. Tähän toiveeseen on helppo yhtyä, sillä esim. viime kaudella talossa nähtiin todella nuorta porukkaa. Vaikka kaudella oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, toivoisi taloon useampi hieman vanhempi henkilö. Toinen toivomus liittyisi tietysti siihen, että nämä vanhemmat asukkaat myös pysyisivät talossa pitkään. Tämä tietysti sillä varauksella, että henkilöllä on persoonana jotain annettavaa ohjelmalle.

Se, mikä asukaskokoonpanossa sitten lopulta toteutuu, on kokonaan toinen juttu. Asukashakutilaisuuksista nähdyt videopätkät eivät paljoa luvanneet. Suurin osa lehdistön eteen saaduista olivat juuri samanlaista porukkaa kuin pääosa viimevuotisista asukkaista. Tuotannolla on siis yhä vaikea aktivoida vanhempaa porukkaa BB:hen, vaikka hakupaikkoja vaihdettiin täksi vuodeksi.

Ilmeisesti vanhempia (ja kenties koulutetumpia) ei kiinnosta lähteä tekemään paljastuksia elämästään BB:n kaltaiseen formaattiin. Sen sijaan nuoria julkisuustyrkkyjä, joiden elämä on kulkenut netin, television ja lehtien kiiltokuvamaailmassa, riittää yhä. Julkisuustyrkkyjä kuvaa hyvin myös se, etteivät he ole juuri lukiota tai ammattikoulua pidemmälle vielä päässeet ja aikaisempien kausien asukkaiden taustojen perusteella he ovat myös usein rikkonaisista perheistä.

Varmasti osaltaan BB-ilmiö ja siihen hakevat henkilöt kuvaavat tätä maailmaa ja Suomea tällä hetkellä. Toki se on vain osatotuus ja ei BB:n kautta näkyvä "maailma" ole nuorisomme koko kuva. On muistettava, että BB:ssä tehdään kuitenkin viihdeohjelmaa ja vaikka asukkaiden reaktiot ovat aitoja, tuotannon tarkoituksena on kärjistää tilanteita tehtävillä, rangaistuksilla ja muilla keinoilla.

BB:n alkuun on kuitenkin vielä hyvän aikaa ja tässä on kesäkin lähes kokonaan vielä jäljellä. Nyt vain odottelemaan tietoja kauden valmisteluista. Hyvää kesää!

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.