Tuotannon pohjakosketus

Kuudes Big Brother -kausi saatiin päätökseen marraskuun viimeisenä sunnuntaina. Takana on kausi, joka sai yllättävän monet jättämään kauden kesken ja myös allekirjoittaneen kärsivällisyys oli kovilla.

Suoraan sanoen, tämä kausi oli kokonaisuudessaan yksi Suomen BB:n heikoimmista, ellei heikoin. Koko kausi on vedetty vasemmalla kädellä vielä enemmän kuin ennen. Kaikki tuntui olevan pielessä talosta ja asukasvalinnoista lähtien. Lopun kruunasi twistit, eli käänteet, joista useimmat ryssittiin enemmän tai vähemmän.

Uusi talo pettymys

Aloitetaan talosta. Lähtökohtaisesti asetelma tuntui hyvältä, kun kesällä tiedotettiin BB:n saavan uuden talon, kun tuotanto siirtyi uusiin tiloihin. Epäilevälle kannalle siirryttiin kuitenkin jo ensimmäisten epävirallisten kuvien jälkeen, kun Ilta-Sanomat julkaisi loppukesästä ilmakuvia pihasta. Talon piha tuomittiin välittömästi pieneksi.

Kun kausi sitten käynnistyi, monet kauhistelivat talon masentavaa sisustusta, joka oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pelkkää harmaata ja valkoista. Verrattuna myöhemmin nähtyyn Slovenian BB-taloon, Suomen talo näytti sen rinnalla hyvin vaatimattomalta. Monet asukkaat kommentoivatkin Suomen taloa ja esimerkiksi Petri totesi taloon astuessaan, että luuli tulleensa johonkin kellariin.

Sisustus oli lopulta talon pienin murhe. Talon tekniikka tuntui olevan täynnä lastentauteja. Alkukaudesta talo kärsi sähkökatkoista, jotka eivät johtuneet luonnonilmiöistä. Jo avajaisiltana sähkökatkon takia kauden aloitus viivastyi ja 24/7-katsojat missasivat Mian astumisen taloon ensimmäisenä asukkaana. Myöhemmin kaudella sähkökatkot katkaisivat 24/7-lähetyksen muutamaan otteeseen.

Loppukaudesta talon tilanne tuntui olevan jo surkuhupaisa, kun talon lämmitys ei pelannut. Ulkona oli kymmenen astetta pakkasta tai enemmän ja sisällä asukkaat joutuivat hytisemään kylmästä. BB oli ilmoittanut asukkaille aiemmin, ettei lämpöongelmalle voida tehdä mitään. Erityisen suuret moitteet asukkailta saatiin makuuhuoneesta ja päiväkirjahuoneesta, jotka olivat asukkaiden mukaan todella kylmiä.

Jos ensi kausi tulee, on taloon ainakin tehtävä merkittäviä muutoksia. Tekniset ongelmat on korjattava ehdottomasti ja lämpöongelmat saatava kuntoon. Ensi vuonna asukkaat eivät saa sisätiloissa hytistä. Myöskin paljon mainostettu salatila on saatava tehokkaaseen käyttöön, koska tänä vuonna sitä ei käytetty kuin muutamaan otteeseen. Sisustuksenkin soisi olevan mielenkiitoisemman näköinen ja värikkäämpi.

Asukasvalinnat epäonnistuivat

Myöskään asukasvalinnoista ei tuotanto kovinkaan suuria pisteitä saa. Tämän vuoden asukkaat tuntuivat olevan varsin värittömiä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Osaltaan tähän vaikutti varmasti se, että lähes kaikki olivat tiedostavampia kameroista ja julkisuudesta, jolloin asukkaista tule paljon laskelmoivempia. Tänä vuonna tuntui, että asukkaiden joukossa oli pelaajia enemmän kuin aikaisempina vuosina.

Monet asukkaista jätti itsestään varsin valjun kuvan, eikä tilannetta helpottanut ns. uusvanhojen tulo taloon. Kun uusvanhat tulivat taloon, heikkenivät alkuperäisten asukkaiden mahdollisuudet välittömästi. Osa tiedosti, että voitonmahdollisuudet ovat menneet ja tämä saattoi olla osasyynä Paulin poistumiseen talosta yllättäen. Tästä päästäänkin siihen, että peräti kolmen asukkaan poistuminen pk-huoneen kautta latisti kautta vielä entisestään ja vaikutti voimasuhteisiin alkuperäisasukkaat vs. muut asukkaat. En todellakaan enää toivo, että vanhoja asukkaita kärrättäisiin taloon muuten kuin ns. all star -kaudelle, niin huonoja kokemuksia tästä kaudesta tuli.

Asukkaiden valinnasta on valitettu varmasti yhtä pitkään kuin Suomessa on ollut BB. Jotain muutosta "Onnela-teinien" joukkoon olisi saatava, mutta hakeeko ohjelmaan enää muita kuin näitä. Ainakin viimesyksyisen Asukkaaksi taloon? -ohjelman perusteella hakisi, mutta miksi sitten tuotanto ei esimerkiksi valitse useampia vanhempia henkilöitä tai koulutetumpaa porukkaa? Näitä on kuitenkin toivottu taloon esim. useilla keskustelupalstoilla.

Käänteiden surkea toteutus

Tuotanto epäonnistui tällä kaudella myös monissa toteuttamissaan twisteissä. Tällä kaudella oli todella monta hyvältä kuulostavaa käännettä, joita oli mm. lainattu toisten maiden BB-tuotannoista. Hyvät ideat saatiin kuitekin lässähtämään syystä tai toisesta.

Ilman muuta kaikkein surkein käänne nähtiin heti kauden alkupuolella, kun uusvanhat liittyivät asukaskaartiin. Kuten edellä mainitsin, osa asukkaista tunsi menettäneensä voitonmahdollisuutensa Niko N:n ja kumppaneiden saavuttua. Tilanne oli alkuperäisasukkaille varsin epäreilu, sillä uusvanhoilla oli jo vankka fanijoukko takana, kun tämän kauden asukkaille se oli vasta muodostumassa.

Myös ryhmähengelle uusvanhat olivat varsin huono käänne. Alkuperäisasukkaat eivät päässeet muodostamaan omaa talon henkeä, kun uusvanhat porhalsivat sen murskaamaan. Talon dynamiikka muuttui täysin ja kaikki alkoi mennä uusvanhojen määrittelemään suuntaan. Uusvanhat käytännössä jyräsivät omat ideansa läpi liittyen esimerkiksi viikkotehtävien vedonlyöntiprosenttiin. Myös vanhat jutut uusvanhojen kausilta nostivat päätään ja alkuperäisasukkaiden omat jutut jäivät jotain "jebouta" lukuun ottamatta unohduksiin.

Muista epäonnistuneista käänteistä täytyy esiin nostaa salapari-käänne, joka oli varsin köyhä sisällöltään. Riikan ja Esa-Tapion piti pitää parisuhteensa muilta asukkailta salassa ja sehän onnistui varsin helposti, koska BB ei pistänyt paria koville. Niinpä heidän piti lähinnä vain olla ja viikon päästä Esa-Tapio saikin hyvällä omatunnolla poistua talosta. Yksi kauden huvittavimmista hetkistä olikin Esa-Tapion poistuminen, kun mies haukkui lähtiessään koko BB-formaatin. Sinänsä ansiokas teko Esa-Tapiolta tulla inhoamaansa formaattiin, jotta hänen rakkaansa saisi toteuttaa yhden unelmistaan asua BB-talossa.

Tänä vuonna oli lainattu käänteitä erityisesti Brittien BB:stä. Yksi näistä oli linnunpönttö, jonka tarkoitus oli antaa salatehtäviä satunnaisesti asukkaille. Pöntön sijoituksessa jo epäonnistuttiin, sillä se oli pihalla sellaisessa paikassa, jonne ei yleensä päädytä oleilemaan normaalisti. Niinpä tuotanto joutui ohjeistamaan pk-huoneen kautta, että menepä sinne pihalle hengailemaan.

Aina ei myöskään Pöntöltä saatuja salatehtäviä käsitelty loppuun saakka. Ainakin Eetun ja Niko N:n salatehtävät jäivät ratkaisua vaille. Eetu sai kyllä rangaistuksensa epäonnistuttuaan salatehtävässä, mutta mies lusmuili rangaistuksensa, joten olisi luullut Pöntön puuttuvan asiaan, mutta näin ei käynyt. Niko N:n kohdalla taas Pöntöltä ei saatu minkäänlaista kommenttia Pöntön Niko N:lle antamasta salatehtävästä.

Rangaistuslinja oli tänä vuonna täysin kadoksissa. Vielä alkukaudesta näytti hyvältä, kun BB rankoi Niko N:ää ja Ninoa vanhoista kausista puhumisesta ja Kseniaa mikkirikkeistään. Sitten yllättäen mihinkään sääntörikkeisiin ei tunnuttu reagoivan kuin hyvin harvoin. BB hukkasi oman auktoriteettinsa, joka näkyi asukkaiden välinpitämättömyytenä. Asukkaat joutuivat rangaistuksissa myös eriarvoiseen asemaan. Samanarvoisista rikkeistä saattoi päästä jopa kuin "koira veräjästä", kuten esimerkiksi Hannu poistettiin talosta (Marikan läpsiminen), mutta Elisabetia ei (Petrin heittäminen maissilla ja pään painaminen porealtaaseen).

Yksi ongelma oli myös asukkaiden passiivisuus. Mikään ei tuntunut saavan talon sohvaperunoita liikkeelle. Oma-aloitteisesti ei alkuviikkojen jälkeen saatu mitään aikaiseksi ja BB:n määräämiä tehtäviäkin mentiin suorittamaan vastahakoisesti. Kotitaloustyöt olivat sitten aivan oma lukunsa, sillä niitä suoritti talossa vain tietyt henkilöt ja osa lusmuili niistä jatkuvasti milloin minkäkin tekosyyn varjolla.

Jotain positiivistakin tästä kaudesta voisi kaivaa, sillä sitäkin siellä oli. Ainakin BB yritti reagoida talon tapahtumiin paremmin kuin aikaisempina vuosina. Lisäksi jotkut tehtävät olivat ihan kelvollisia, mieleen on jäänyt ainakin Autiosaari ja Jeboulandia. Ensin mainittu sen ansiosta, että se toi heti esiin asukkaissa aivan uusia puolia ja Jeboulandia lähinnä loistavan Jeboun ja Jeboun kommenttien ansiosta.

Ohjelmat kautensa näköisiä

BB-ohjelmat ovat menneet vuosi vuodelta huonompaan suuntaan. Tänä vuonna se näkyi lopulta myös katsojaluvuissa, jotka kääntyivät laskuun. Kun asukkaat ja talon tapahtumat eivät jaksaneet kantaa lähetyksiä, lähetysten toteutus jäi ontoksi.

Erityisesti tämä toteutui sunnuntain Talk Show -lähetyksissä, jotka jatkoivat parin viime vuoden kaavalla, vaikka juontaja vaihtui. Edes Susanna Laineen pariksi kesken kauden otettu BB Extran juontaja Elina Viitanen ei pystynyt pelastamaan Talk Show'ta. Ohjelma toimii lähinnä vain äänestystilanteen toistajana, joka pilaa jännityksen illan häätöäänestyksestä. Rahan jauhaminen tuntui olleenkin Talk Show'n päätarkoitus, kuten lähes koko kausi sponsoroitujen tehtävien ja kauppareissujen myötä.

Ennen kauden alkua hihkuttiin, että Susanna korvasi Vappu Pimiän Talk Show'n juontajana, mutta syksyn kokemuksien perusteella tällä ei ollut mitään merkitystä. Nykymuotoisen Talk Show'n huonous ei todellakaan johdu juontajasta, vaan käsikirjoituksesta, jonka keskiössä ovat äänestystilanteet. Vasta, kun Susanna (tai kuka muu tahansa) pääsee juontamaan Talk Show'ta, kuten oikeaa tv-ohjelmaa, nähdään juontajan todelliset kyvyt. Yksi näitä osioita Talk Show'ssa olisi häädetyn asukkaan kunnollinen haastattelu, jollaista ei ole nähty ainakaan pariin vuoteen.

Big Brother -Pääohjelma huononi eniten aikaisemmista kausista. Monista lähetyksistä paistoi läpi huono leikkaus, jossa ei tuntunut olevan ideaa. Useissa lähetyksissä tuntui vain siltä, että oli pistetty klippejä vain peräkkäin. Samalla päivästä on unohdettu joitain merkittäviä asioita pois ja otettu mukaan joitain turhanpäiväisiltä tuntuvia juttuja. Bileistä tunnuttiin tarjoavan erityisen huonoa materiaalia, eikä bileille oltu yleensä jätettykään kuin se vajaat 15 minuuttia lähetysaikaa ohjelman lopusta.

BB Extra tuntui eniten pitävän pintansa. Itse asiassa Extrassa tuli pientä tason nostoa, kun Elina otti ohjelman haltuunsa ensimmäisten viikkojen hapuilun jälkeen. Elina kunnostautui erityisen hyvänä haastattelijana ja hänen hyvät suorituksensa siivittivät hänet "ykköskejuun" Talk Show'n toiseksi juontajaksi. Erityismaininta täytyy antaa Elinan taloyhteyksistä Extrassa ja "Talkissa". Ensi vuonna suoraan Talk Show'n juontajaksi?

Jatko Suomessa?

Tätä kirjoitettaessa Big Brotherin tulevaisuus Suomessa on vielä hämärän peitossa. Finaalin päätteeksi ei kerrottu mitään BB:n jatkosta, vaikka perinteisesti näin on tehty. Vaikka katsojaluvut tippuivatkin tällä kaudella, ovat ne Subille vielä hyvät. BB on Subin katsotuin ohjelma selvällä erolla kanavan muihin ohjelmiin. Luultavasti BB on yhä kannattava Subille ja tuntuisi ihmeelliseltä, että BB kuopattaisiin kaikessa hiljaisuudessa kuuden kauden jälkeen.

"Radiohiljaisuus" saattaisi kertoa siitä, että Sub ei vaan voi vielä kertoa BB:n jatkosta, koska se ei jatka BB:n tekoa Metronome Film & TV:n kanssa. Loppukaudesta huhuttiin, että Sub olisi kilpailuttamassa BB:n tuotannon, koska kanava ei olisi tyytyväinen Metronomen työn jälkeen. Jos kilpailuttaminen ja tuotantoyhtiön vaihtuminen pitää paikkansa, voi olla, että Sub voi kertoa BB:n jatkosta vasta, kun sopimus Metronomen kanssa päättyy.

Fanien kannalta tuotantoyhtiön vaihtuminen on vain hyvä asia. On mahdollista, että tuotannon ottaisi haltuun BB-formaatin omistajan Endemolin Pohjoismaiden yksikkö Endemol Nordic. Endemolin hoivissa BB olisi varmasti hyvissä käsissä. Erityisesti ydintiimin vaihtuessa tuotanto saisi todella tuuletusta ja toivottavasti pelkästä rahantahkonnasta päästäisiin myös hyvän viihdeohjelman tekoon. Uusien ihmisten astuessa remmiin saataisiin luonnollisesti myös uusia raikkaita ideoita.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.