Asukasanalyysi 2014

Kymmenes BB-kausi päättyi pari viikkoa sitten. Nyt on aika analysoida viimeistä kertaa kauden 2014 BB-asukkaat.

Jokaisesta asukkaasta on sanottu muutama virke, joistakin hieman enemmän, joistakin hieman vähemmän. Andtesta hieman laajemmin voittajakolumnista, joka kirjoitettiin muutama päivä Finaalin jälkeen. Asukkaat on laitettu käänteiseen talosta poistumisjärjestykseen, eli alimpana on ensimmäisenä talosta poistunut Tommy ja ylimpänä on voittaja Andte.

Andte - VOITTAJA

Kiistaton BB-voittaja Andte ei jättänyt selittelyille sijaa. Ylivoimainen voitto tuli osittain taustan ansiosta, mutta pääosin Andten oman persoonan kautta. Hän oli BB-talossa rauhallinen, vaikka olikin kaukana mukavuusalueeltaan. Andte osoitti, että hänellä on hyvät hermot ja hyvä sydän, joilla varmasti selviää missä tahansa, myös BB-talossa.

Andten profiili

Anna - 2. sija

Anna on todellinen luonnonlapsi, joka ei päässyt esille alkukaudesta suuressa porukassa, mutta nousi esiin kauden edetessä. Kauden kohokohta oli ehdottomasti toimiminen uhri-tutkijana toisessa murhaajatehtävässä, jossa hän selvitti loisteliaasti Jennan kanssa murhamysteerin. Peruspositiivinen persoona, joka nautti joka solullaan elämästä BB-talossa. Kahdella viimeisellä viikolla Anna taantui Jonathanin porukan jäseneksi, joka jätti hieman happaman sivumaun, mutta ei romahduta kokonaisarviota.

Annan profiili

Joonas - 3. sija

Nuuskapurkkien heittelylläkin voi näköjään päästä pitkälle BB-talossa. Joonas ei paljon ärsyttänyt talon ulkopuolella eikä talon sisäpuolella, mutta mitään kovin järisyttävää mies ei talossa tosin tehnytkään. Sellaista peruselämistä, jossa muutamat hauskat heitot hieman ryydittivat matkaa. Välilä sortui selän takana puhumiseen ja nimeämisissä ei saatu kunnollisia syitä, vaan aina nimesi vain pahoja kilpakumppaneita. Toisaalta, ei siitä voi Joonasta syyttää, jos Big Brother ei vaadi parempia nimeämisperusteluja.

Joonaksen profiili

Jenna - 4. sija

Jennasta todellakin lähti ääntä, joka ei voinut jäädä huomaamatta. Nainen rakasti esillä oloa, itsestä puhumista ja kaiken keskipisteenä olemista. Ärsyttävä kiehnääminen Danin kanssa vaihtui loppukaudesta ilkeilyksi etenkin Tuulikkia kohtaan. Ei tuntunut olevan mitään käytöstapoja, eikä halua mukautua, että kaikilla olisi mukavaa. Kunhan vain hänellä oli kaikki hyvin, muulla ei niin väliä.

Jennan profiili

Jonathan - 5. sija

Oli hyvin ilkeä tai vähintäänkin piikikäs monia asukkaita kohtaan. Ei tosin myöntänyt tätä, vaan piti itseään ennemmin uhrina, joka vain puolustautui. Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkansa, vaan Jonathan hyökkäili ihmisiä vastaan sanallisesti ja tämä "koulukiusattu" näki uhkia vähän siellä ja täällä. Yksi inhottavimmista asukkaista Suomen Big Brotherissa, joka sai vielä hovin siihen ympärille, joka hyökkäsi joukolla yhtä asukasta kohtaan, joka usein loppuaikoina oli Tuulikki tai Jussi K. Alkukaudesta Jonathanin sylkykupin virkaa sai toimittaa Jarno.

Jonathanin profiili

Pertti - 6. sija

Perusjätkä, joka ei pienestä hätkähdä. Teki vakuuttavan suorituksen Operaatio syysmyrskyssä ja lunasti paikkansa talossa. Oli hyvänä vastavoimana Jonathanille, eikä Jonathan kovin kärkkäästi uskaltanut talon vanhinta miesasukasta vastaan noustakaan. Pertti olisi saanut tulla taloon paljon aikaisemmin, vaikkapa heti alussa Tommyn tilalla. Näin kesken kauden tulleena asukkaana Pertissä meni paljon potentiaalia hukkaan.

Pertin profiili

Jussi K. - 7. sija

Tuli taloon "kauniina poikana", mutta kasvoi lyhyen talovisiittinsä aikana, vaikkei pitänytkään siitä meteliä, kuten eräskin. Voisi sanoa, että kasvatti itselleen pallit Halloween-bileiden tupakkaepisodissa, jossa hän lähti penäämään Danin rohmuamia tupakoita. Riitahan siitä saatiin, mutta kasvojaan ei suinkaan menettänyt Jussi K., vaan Dani kavereineen. Muutenkin oli Jussi K:lta mukiin menevä, nousujohteinen esitys BB-talossa.

Jussi K:n profiili

Tuija - 8. sija

Alkukaudesta Tuija vaikutti hyvältä tyypiltä, mutta valui Jonathanin lakeijaksi, josta nainen ei enää noussut. Paikka paikoin välillä hyvinkin ilkeähkö, jossa Jonathanin vaikutus näkyi. Tuija ei vaikuttanut kovin itsenäiseltä talossa ollessaan, kun kaikki asiat piti varmistaa Jonathanilta ja seurasi johtajaansa kuin hai laivaa. Sai Finaalissa juuri niin paljon kuin ansaitsi, eli ensimmäisenä ulos talosta.

Tuijan profiili

Tuulikki - 12. häädetty

Talon vanhin asukas, jonka huonoja puolia olivat se, että hän valitsi selkeästi suosikkinsa ja inhokkinsa talossa. "Ottopojista" hän huolehti jatkuvasti ja talon nuoret naiset olivat piikikkäiden kommenttien aiheina erityisesti päiväkirjahuoneessa. Fyysinen kestävyys tehtävissä nousi ongelmaksi ja Operaatio syysmyrsky oli hänen kohdaltaan floppi. Jos kaikki olisi tehty taiteen sääntöjen mukaan, olisi Tuulikki pitänyt poistaa talosta Operaatio syysmyrskyn keskeyttämisen jälkeen. Tuulikki joutui myös aiheettoman kiusaamisen kohteeksi, joka lopulta mursi naisen. Onneksi paha sai palkkansa äänestystulosten muodossa.

Tuulikin profiili

Leyla - 11. häädetty

Leyla oli yksi hiljaisimpia asukkaita, joka valitti paljon tylsyyttä ja tekemättömyyttä. Vaikka tuotannossa olikin osasyynsä, ei nainen paljon tehnyt saadakseen olotilaansa paremmaksi. Leylalla oli tähtihetkensä muutamissa tehtävissä ja hänen nostettuaan kissa pöydälle Halloween-bileissä Jonathanin riehuttua niissä, mutta muuten Leylasta jäi varsin vaisu ja apaattinen kuva.

Leylan profiili

Armi - 10. häädetty

Ristiriitainen persoona, joka hämmensi pakkaa tarkoituksella mm. Tippavaara-tehtävässä ja sädekehätapauksessa. Armi oli röyhkeä persoona, joka eteni talossa pitkälle omana itsenään. Valitettavasti loppumetreillä paljastui vielä epämiellyttäviä piirteitä, kun Armi osallistui varsin vahvasti Tuulikin pilkkaamiseen kivi-paperit-sakset -tehtävässä.

Armin profiili

Dani - 9. häädetty

Pelimies, jonka pelikirja sekosi hänen tavattuaan Jennan BB-talossa. Mahdollisesti hyvä asukas meni hukkaan Jennan kanssa pelehtiessä. Parisuhde talossa kalahti kuitenkin omaan nilkkaan yhdelle kovimmista pelaajista, kun hän tuli häädetyksi kaksi viikkoa ennen Finaalia. Persoonana Dani jäi pitkälti edellä mainituista syistä etäiseksi, hieman ylimieliseksi ja laskelmoivaksi persoonaksi. Hauskuutti imitaatioillaan, mutta niillä Big Brotherissa pitkälle pötkitä.

Danin profiili

Joni - 8. häädetty

Jonista löytyy kauden kasvutarina, joka aloitti ärsyttävänä sterotypiahomona, mutta hänestä kasvoi kauden aikana sympaattinen totuudentorvi. Omalla viehättävällä tavallaan mies laukoi mielipiteitään kanssa-asukkaistaan, jotka olivat varsin tarkkanäköisiä. Valitettavasti Jenna koitui hänen kohtalokseen, koska ei uskonut kaverinsa olevan murhaaja viikkotehtävässä. Joni olisi ansainnut Finaalipaikan, mutta ainakin miehestä jäi hyvät muistot taloelämän ajalta. Miinuksena mainittakoon ajoittainen draamailu ja juoruilu Nimon kanssa alkukaudesta.

Jonin profiili

Jonna - 7. häädetty

Kovaääninen likka, jonka suhteellisen aikaiseen häätöön vaikutti varmasti hengailu Jonathanin kanssa. Ilman Jonathanin kanssa kaveeraamista, olisi tie Big Brotherissa ollut luultavasti pidempi. Jonnan plussia olivat ehdottomasti kilpailuhenkisyys ja tehtävien hyvä suorittaminen. Miinuspuolelta löytyy kilpailuhenkisyyden meneminen yli, jääräpäisyys ja vanhojen asioiden kaiveleminen. Hyvä BB-asukas Jonna oli silti.

Jonnan profiili

Jarno - 6. häädetty

Peruspohjalainen mies, jonka jääräpäisyys otti välillä päähän. Ei ollut valmis antamaan piiruakaan periksi, jos oli jotain päättänyt. Suutahti myös kohtalaisen helposti. Toisaalta osasi keskustella, kunhan väittelyihin ei joutunut. Osoitti myös sydämellisen puolensa aika ajoin ja oli oikeudentuntoinen mitä tuli esimerkiksi kiekkojen pyöritykseen Kellarissa tai Tuulikin kohtelussa. Pisti myös Jonathanille vastaan, vaikka puhui myös hänestä pahaa selän takana.

Jarnon profiili

Nimo - 5. häädetty

Iloluontoinen Nimo tuli tunnetuksi runsaasta englannin kielen käytöstä ja kiroilusta. Kiroilu olikin Nimon kompastuskivi, kun hän tuli häädetyksi rangaistuksena annetun häätöäänestykseen joutumisen seurauksena. Roolitehtävät olivat kuin luotuja hänelle, huippuhetkenä arkkiviholliset-tehtävän Britneynä. Suurimpina miinuksina olivat valittaminen erityisesti Kellarissa ja selän takana puhuminen.

Nimon profiili

Janne - 4. häädetty

Ilman muuta onnistunut kesken kauden tullut asukas, joka osasi hämmentää pakkaa hyvällä tavalla. Tai siltä se kotikatsomoon vaikutti, mutta ilmeisen liian näkyvää talossa, koska häätö tuli nopeasti. Janne käytti kuitenkin taloaikansa tehokkaasti ja oli esimerkiksi tehtävissä täysillä mukana riippumatta siitä, kummalla puolella aitaa asui. Jannen BB-kautta kuvaa hyvin sana kiertolaiselämä, sillä lyhyen taloajan aikana miestä heiteltiin aidan eri puolille kuin hansikasta, mutta Janne ei ollut tästä millänsäkään.

Jannen profiili

Markku - 3. häädetty

Markku oli vaisumpaa vuosikertaa kuin äitinsä. Ei oikein päässyt nousemaan esille, vaikka omalla puolella olleiden asukkaiden mielestä hän olikin hyvä tyyppi. Ongelmakohdaksi nousi tupakka, jonka puutteen vuoksi hermot olivat usein kireänä ja hän joutuikin riitoihin Jennan kanssa. Onneksi äiti aidan toisella puolella huolehti Markusta, jolle äidin mukanaolo taisi kuitenkin olla enemmänkin rasite. Olisiko Markusta saatu enemmän irti yksinään?

Markun profiili

Jussi - 2. häädetty

Alkukauden väriläiskä, jonka BB-ura päättyi valitettavan aikaisin. Oma syy häätö tietenkin oli, ei siinä mitään. Jussin ei olisi pitänyt olla niin päällepäsmärinä ja kaikkitietävänä, mutta toisaalta silloin oltaisiin menetetty se kaikki huumori. Aluksi Jussin toiminta ärsytti, mutta loppuaikoina sitä seurasi vain huvittuneena. Kauden edistyessä olisi varmasti nähty mielenkiintoisia tilanteita, ellei Jussi olisi alkanut jarruttelemaan. Uskoisin, että talossa nähtiin aito Jussi, sillä toiminta häätönsä jälkeen ulkomaailmassa on näyttänyt, että hän todella uskoo erinomaisuuteensa. Jussin asenne kolahti jälleen omaan nilkkaan hänen julkaistuaan blogikirjoituksensa liittyen mahdolliseen Big Brother "second chanceen".

Jussin profiili

Anne - 1. häädetty

Katsojien taloon valitseman Annen taloelämä jäi lyhyeksi ja varsin mitäänsanomattomaksi. Anne ei uskaltanut olla talossa oma itsensä ja hiipui tapettiin hyvin nopeasti. Annesta muodostui kuva hissukasta, mutta juuri muuta ei jäänyt mieleen. Ikävä sanoa, mutta Annelle ansaittu häätö ensimmäisenä.

Annen profiili

Tommy - Poistettiin talosta

Tommy oli kauden outolintu, jonka talosta poistuminen tapahtui alle viikossa. Hermot olivat kiristyneet, eikä mies kestänyt BB-talon painetta. Nähdyn perusteella voi sanoa, että talosta poistaminen oli tuotannolta oikea ratkaisu. Valitettavasti yksi asukaspaikka meni täysin hukkaan ja Tommy olisi voinut jäädä valitsematta, mutta mistä näitä aina tietää. Pertti olisi ollut mukava nähdä Tommyn tilalla heti alusta lähtien.

Tommyn profiili

Mitä mieltä olet kauden 2014 asukkaista? Kerro mielipiteesi ja ota kantaa tähän listaan kommenttikentässä!

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.