Porealtaan pohjaan vai uuteen nousuun?

Tänään se sitten alkaa, Big Brother kymmenettä kertaa. Taas sitä jännityksellä odotellaan iltaa, mitä tuleman pitää. Tänä vuonna tuntuu olevan erityisen paljon avoimia kysymyksiä kautta kohtaan.

Vaikka Suomen Big Brotherin tuotanto on pettänyt viime vuosina, on taas pelit ja vehkeet viritetty tulevaa iltaa varten. On 24/7 tilattu, herkut ostettu ja muutenkin ilta on rauhoitettu BB:tä varten. Ihan kuin aikaisemmat pettymyskaudet olisi joku paha painajainen, eikä viime syksynä tullut BB:tä ollenkaan. Joku parodia se taisi ollakin.

Tulevaa BB-syksyä on odottanut poikkeuksellisella innolla. Tavikset valtaavat jälleen BB-talon, kuten pitääkin. Tuotanto on ollut hiljaa kaudesta aina viime hetkiin saakka. Ehkä se on hyvä. Joka tapauksessa odotukset ovat korkealla, toki pessimisti on varautunut upottamaan ne BB-talon porealtaan pohjaan viimeistään puolilta öin.

Tämä saattaa olla viimeinen Suomen Big Brother, joka nähdään. Viime vuodet on joka kausi puhuttu, että tämä on viimeinen kausi, mutta nyt vuonna 2014 tämä todella tuntuu siltä. Ainakin silloin, jos alkava kausi on Julkkis-BB:n kaltainen floppi. Nyt nähdään, mikä on Big Brotherin todellinen kiinnostus, kun viimeinenkin huuma on karissut.

Tuotannolla tässä on paineet, sillä MTV on yhä säästöpaineissa ja uskoisin, että BB on kuitenkin aikamoinen rahareikä. Olisi saatava kanava ja yleisö vakuutettua, että Big Brotheria kannattaa esittää vastakin. Se vaatisi vain parempia ideointia ja vähempää rahastusta. Yhtälö on vaikea, mutta katsojia arvostavalla tyylillä ja hyvillä ideoilla saataisiin varmasti joitakin Big Brotherin jättäneitä katsojia palaamaan ruudun ääreen.

Ei ole enää montaa tuntia, kun BB-talon ovet jälleen avautuvat. Innolla odottaen, pettymykseen varautuen.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.