Kommentti: Ansaittu voitto pelaajalle

Sunnuntaina ratkesi Big Brotherin voitto, kun Reeo kruunattiin Suomen 13. normikauden BB-voittajaksi. Reeo otti pelikaudella ansaitun voiton, josta ei nokan koputtamista jäänyt.

Tämän kauden Big Brotherin teema oli selkeästi pelaaminen, mainostettiinhan asukashakua jo niin, että pystyykö pelaamaan Big Brotherin läpi. Peliteeman tukemiseksi BB-talossa sallittiin taktikoini ja juonittelu sekä nimeämisistä puhuminen. Keskeiset elementit olivat valmiina, tarvittiin enää asukkaat tätä toteuttamaan.

Asukkaista pelaamisessa nousi esiin yksi ylitse muiden. Hän oli Reeo, joka sai nostaa sunnuntaina Big Brotherin 30 000 euron voittoshekin ilmaan tullessaan ulos talosta viimeisenä asukkaana. Reeo hallitsi pelaamisen liki täydellisesti, eikä hänen tasolleen tällä kaudella noussut kukaan muu asukas.

Reeo otti ansaitun voiton. Hän oli selvästi ajatellut tämän asian jo etukäteen. Varmasti hänen pelaamistaan vauhditti heti ensimmäiseen asukashäätöön joutuminen. Totuus on kuitenkin niin, että kukaan muu ei osannut pelata kuin Reeo.

Kaikki muut vetivät enemmän tai vähemmän tunteella, eivätkä osanneet ajatella järjellä peliliikkeitään. Toiset taas eivät ajatelleet huomista pidemmälle, kun Reeo tuntui osaavan laskemaan liikkeitä pitkälle eteenpäin.

Toki aina pelaaminen ei Reeoltakaan onnistunut. Välillä Big Brother pisti kapuloita rattaisiin, välillä omat liittolaiset höntyilivät ja välillä muut asukkaat tekivät yllättäviä ratkaisuja. Reeollekin sattui muutama virhe kauden aikana, joista suurimpana lienee Heidin valehäätöön johtaneet tapahtumat, jossa kiireessä lähdettiin soveltamaan ja eihän se hyvin päättynyt. Reeon ja Heidin onneksi kyseessä oli valehäätö ja Heidi palasi taloon seuraavana päivänä.

Paitsi, että Reeo osasi pelata, tuli hän toimeen käytännössä kaikkien asukkaiden kanssa. Sosiaalisuus, toisten huomioon ottaminen ja avuliaisuus olivat Reeon resepti Big Brotherin voittoon. Talossa ei tarvinnut joka hetki pelata, joten Reeo pystyi olemaan talossa ihan normaalisti "ihminen ihmiselle", kuten Reeo asian ilmaisi. Reeo sanoi myös jossain yhteydessä, että olihan se tavallaan pelaamista, että tuli toimeen muiden asukkaiden kanssa.

Ilman hyviä sosiaalisia taitoja ei BB-talossa kuitenkaan menesty, mutta Reeon ei tarvinnut esittää kaikkien kaveria. Hän vaikutti olevan oikeasti hyvä tyyppi, mutta hän pystyi laittamaan pelivaihteen oikeassa kohdassa päälle luultavasti jo urheilutaustansa vuoksi. Monet asukkaat saavat kiittää Reeon neuvokkuutta ja tsemppaamista, että jaksoivat talossa. Etenkin talon kahtiajaon aikana Reeon panos alhaisissa oli korvaamaton Lauralle, Mialle ja Sallalle. Sosiaalisten taitojensa ansiosta Reeo olisi varmasti ollut kova luu myös kaudella, jossa ei olisi saanut pelata.

Reeo osasi pistää elämän BB-talossa oikeisiin mittasuhteisiin ja pelasi vain silloin, kun sille oli tarve. Reeosta kannattaa varmasti ottaa mallia, miten pärjätä tulevilla kausilla BB-talossa, jos tulee uusia kausia ja pelaaminen on edelleen sallittua. Toki pelaaminen varmasti vaikeutuu, kun yksi kausi on alla ja Big Brotherilla on uusia kikkoja takataskussaan asukkaiden päiden menoksi.

Voitto meni todellakin oikeaan osoitteeseen. Onneksi olkoon, Reeo!

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.