Viideltä poistettiin nimeämisoikeus rangaistuksena! - päivitetty 07.10.2008, 13:22

Rangaistuksia jaettiin BB-talossa jälleen tiistaina. Juonittelun ja muiden sääntörikkeiden vuoksi peräti viideltä asukkaalta evättiin nimeämisoikeus. Ainoastaan neljä asukasta saa nimetä muita asukkaita häätöäänestykseen tällä viikolla.

Big Brother kutsui asukkaat sohvalle tiistaina ennen puoltapäivää. Asukkaat saivat kuulla kaiuttimista, että juonittelun ja useiden sääntörikkeiden vuoksi viisi asukasta eivät saa nimetä tämän viikon nimeämisissä.

Nimeämiskiellon täksi viikoksi saivat Andreas, Johan, Marianne, Niko ja Tero. Tällä viikolla nimeämään pääsevät vain Anniina, Cheryll, Jari-Matti ja Tuuli. Uusi käänne voi tarkoittaa erikoisia nimeämistuloksia, jotka julkistetaan asukkaille ja tv-katsojille keskiviikkona.

Rangaistusten ja rangaistujen julkistaminen aiheutti luonnollisesti puhetta sohvalla. Samalla, kun nimeämään oikeutetut kävivät tekemässä nimeämisensä, rangaistut keskustelivat saamastaan rangaistuksesta. Juonittelun kiistivät Andreas, Niko ja Marianne, mutta kaikki pitivät silti rangaistusta oikeutettuna. Valituksen aiheena oli esimerkiksi sääntökirjan epätarkkuus ja se, mitä jatkossa uskaltaa puhua.

Rangaistusten syitä ei BB:n ilmoituksessa eritelty, mutta Andreas on useissa keskusteluissa 24/7:n perusteella - lähinnä Nikon kanssa - puhunut suoraan ja epäsuorasti nimeämisistä. BB-nettisivuilla vahvistettiin lisäksi, että Andreas on viestitellyt ulkomaailmaan, mikä on ainakin syy rangaistukseen.

Niko taasen sunnuntaina kertoi Anniinalle ja Tuulille, että haluaa yhden tamperelaisen (Johanin) ulos talosta, eikä se ole kumpikaan em. tytöistä. Mariannen juonittelu tuli taasen lauantaina sormilla näyttämällään "talon katolla" Johanille ja Jari-Matille, jolla hän viittasi Andreakseen. Sekä Nikon että Mariannen tapauksessa BB otti molemmat puhutteluun pk-huoneeseen. Johanin ja Teron rangaistukset johtuvat luultavasti kaksikon yhteisistä keskusteluista salakielellä.

Rangaistuslinja on koventunut lepsun alkuviikkojen jälkeen. BB on vihdoin näyttänyt, kuka on todellinen isäntä talossa, eikä sääntörikkeitä enää suvaita. Toivottavasti linja jatkuu myös yhtä jämäkkänä.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.