Viikkotehtävä: Paloasema - päivitetty 29.08.2008, 17:37

Ensimmäisen viikon viikkotehtävä annettiin vasta perjantaina. Viikkotehtävän aiheena on paloasema, jossa asukkaiden on suoritettava säntillisesti heille annettuja tehtäviä.

Asukkaat tulevat saamaan Big Brotherilta tehtäviä, joita heidän tulee suorittaa. Tehtävän aikana BB-palokunta päivystää ympäri vuorokauden ja vuorossa on aina ryhmä, jolla on johtaja. BB toimitti asukkaille palomiesvarusteet, jotka on puettava päälle, jos tulee hälytys.

Ensimmäisenä ryhmänjohtajaksi BB valitsi Mariannen. Ryhmiä ei ole vielä jaettu, vaan ne ilmoitetaan myöhemmin. Luultavasti tehtävän myötä tulee myös yöhälytyksiä ja hälytyksissä käytetään hyväksi uutta tehtäväpihaa.

Ennen ensimmäistä hälytystä asukkaat harjoittelivat sammutustilanteita ammattilaisen opastuksella. Asukkaat kävivät lyhyesti läpi sammutuksen sammutuspeitteellä ja vaahtosammuttimella sekä he tutustuivat letkuihin ja niiden kiinnittämistä liittimiin. Lisäksi heitä ohjeistettiin kuittaamaan hälytys tehtäväpihalla olevalla nappulalla.

Vielä ei ole tietoa, kuinka kauan viikkotehtävä kestää, mutta mitä luultavimmin se päättyy viimeistään sunnuntaina.

Lue tehtäväkuvaus BB:n nettisivuilta

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.