Huikea nimeämiskilpailu onnistui, paratiisilaisia vietiin 1000-0!

Tämän viikon nimeämiskilpailu slummilaisille oli huijauksien huijaus. Slummilaisten piti huijata paratiisilaisten kustannuksella itselleen nimeämisoikeus tämän viikon nimeämisissä.

Keskiviikkona iltapäivällä nimeämiskilpailu oli huipentunut dramaattiseen loppunäytökseen, joka käytännössä takasi nimeämistehtävän onnistumisen. Iltapäivän kääntyessä illaksi BB oli kutsunut slummin asukkaat penkilleen. BB ilmoitti slummilaisille, että nimeämiskilpailu oli päättynyt.

Tai niin paratiisilaiset luulivat. Vain paratiisilaisten luulema metsätyö-tehtävä oli päättynyt. Slummilaisten hämäystehtävä jatkui yhä, eivätkä he saaneet edelleenkään paljastaa tehtävänsä todellista luonnetta. Metsätyö-tehtävän päättymisen vuoksi slummilaiset sentään saivat slummin ruokatarvikkeet ja grillin takaisin, jotka oli viety pois maanantaina.

Hämäystehtävän onnistuminen oli kuitenkin asukkaille vielä epäselvä. Pari tuntia tehtävän päättymisestä BB kutsui kaikki asukkaat koolle. Aluksi BB kuulutti, että slummin asukkaiden onnistuessa he saavat oikeuden nimetä. Tämän jälkeen talon televisiossa alkoi pyöriä video tehtäväalueen tapahtumista.

Paratiisin asukkaat olivat todella hämmästyneitä. Kun totuus alkoi vähitellen paljastua, naurunremakoita alkoi tulla itse kultakin. Jopa aina niin tyyni Esa A. näytti yllättyneisyytensä, vaikkei reaktio ollutkaan niin näkyvä kuin muilla. Paratiisilaiset olivat täysin pihalla ja heitä oli vedätetty toden teolla, suoraan sanoen 1000-0.

Lopullinen kruunu hienolle nimeämiskilpailu oli BB:n julistus, että nimeämiskilpailu oli onnistunut. Jo heti videon jälkeen asukkaat keskustelivat innokkaasti tehtävästä. Keskustelu kiihtyi entisestään tehtävän onnistumisen jälkeen. Paratiisin asukkaat toivat selkeästi esille äimistyksensä ja slummin asukkaat kertoivat toiminnastaan tehtäväalueella ja omassa makuuhuoneessaan.

Salatehtävän paljastuksen yhteydessä slummilaiset pyysivät anteeksi käytöstään, erityisesti loppuhuipennuksessa tapahtunutta "hajoamista". Loppukiistan pääosapuolet Aso ja Justiina pyysivät toisiltaan anteeksi. Esa A:n ratkaisevaa roolia tehtävän onnistumisen kannalta kiiteltiin vuolaasti. Paratiisilaiset toivat myös esiin närkästyksensä tehtävän aikaisesta tyrmistyksestä Esa A:n toiminnassa, mutta jälkeenpäin asiaa selvitettiin hyvässä hengessä.

Nimeämiskilpailun jälkipuinti jatkunee talossa vielä pitkään. Onnistumisen myötä slummin asukkaat pääsevät torstaina nimeämään kaikkia BB-talon asukkaita päällikköä lukuun ottamatta. Myös päällikkökilpailu käydään torstaina, ennen nimeämisiä.

Lue aikaisemmat juttumme nimeämiskilpailusta:
Slummilaisille salatehtävä nimeämiskilpailuna
Nimeämiskilpailu huipentui dramaattiseen loppunäytökseen

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.