Marko häädettiin yhdeksäntenä todella pienellä erolla

Lähes historiallisen tiukka häätöäänestys käytiin yhdeksännellä viikolla, kun viisi asukasta oli häätöuhan alla. Marko joutui lopulta poistumaan talosta äärimmäisen pienellä erolla.

Markon kanssa häätöäänestyksessä olivat Sampo, Aso, Sami ja Toni, joista kolme viimeksi mainittua olivat äänestyksessä rangaistuksena sääntörikkeestä. Sunnuntai-illan aikana Toni oli viisikosta lähes koko ajan lähtemässä, vaikka Sami kävikin välillä putoajan paikalta. Aivan lopussa tilanne kuitenkin kääntyi ja Marko tuli häädetyksi.

Eroksi Markon ja häntä lähinnä olleen Tonin välillä muodostui vain 0,04 prosenttiyksikköä. Suomen Big Brotherin historian pienin ero kahden äänestyksessä olleen välillä on tähän mennessä ollut viime vuonna Markon ja Cheryllin välillä, jolloin BB4-Marko joutui poistumaan talosta 0,03 prosenttiyksikön erolla Cherylliin kolmannella viikolla.

Marko jäi lopulta -4,38 %:iin ja Toni -4,34 %:iin. Myös kaikki muut häätöäänestyksessä olleet jäivät myös miinukselle, parhaimpana Aso -0,30 %:lla.

Tunnelmat Markon lähdön jälkeen olivat jännittyneet. Häätöuhan alla olleet odottivat vielä toisen häädön tulevan. Iida sen sijaan oli täysin rikki, sillä Marko oli muodostunut hänelle hyvin läheiseksi. Kun BB oli ilmoittanut suoran lähetyksen päättyneen, vetäytyi Iida hetkeksi omiin oloihinsa makuuhuoneeseen itkemään.

Häätöuhan alla olleet pojat aloittivat heti suoran lähetyksen jälkeen ilon tanssin selviytymisestään. Etenkin Toni oli riehakkaalla tuulella. Sami oli herkällä tuulella, eikä yhdellä talon johtohahmoista olleet kyyneleet kaukana. Häädöstä selviytyminen otti koville, eikä hetkenkään päästä monikaan meinannut tilanteen olleen ohi.

Pikku hiljaa tilanne talossa tapahtui ja katseita alettiin kääntämään jo tulevaan viikkoon. Spekulointeja silti riitti etenkin viikolla slummin asukkaiden nimeämiskilpailuna olleen salatehtävän videosta, jonka asukkaat saivat nähdä Talk Show'n aikana.

Vapun haastattelussa Marko ei ollut yllättynyt häädöstä, mies oli niin veikannut jo useaan otteeseen viikon aikana. Marko yllättyi Danalta saamistaan nimeämispisteistään ja siitä, ettei saanut Tonilta niitä yhtään. Rauhalliseen alkuun talossa Marko pisti syyksi, että hän on hidas hämäläinen ja pääsee vauhtiin vasta ajan kanssa.

Yhdeksäntenä häädetyn Markon jälkeen taloon jäi 11 asukasta.

Lue lisää Subin BB-nettisivuilta:
Marko ulos talosta, mieskolmikko varmana lähtöpasseista!
Näistä Marko muistetaan
Marko: Jos olisi saanut jäädä, oksat olisivat olleet pois!

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.