Paavo-koira vieraili BB-talossa, jälkipuheita sviittiyöstä

Tiistaina Big Brother -talossa saavutettiin 50 päivän rajapyykki. Päivä kului "arvovieraan" ja viime yön sviittitapahtumien purkamisen parissa.

Kätlin oli saanut viime yöksi sviitin käyttöönsä valitsemansa asukkaan kanssa palkintona maanantaisen nimeämiskilpailun voittamisesta. Sviittiin Kätlin meni Danan kanssa, jossa kaksikolle oli tarjolla runsaasti ruokaa ja juomaan. Ilta sujui iloisesti humaltuessa keskustelun ja välillä BB:n tarjoaman musiikin kuuntelun merkeissä.

Sviitti-ilta ja -yö tarjosi viihdettä myös alakerrassa majaileville muille asukkaille. Pian Kätlinin ja Danan painuttua sviittiin, alakerran televisio aukeni. Dana ja Kätlin eivät tietäneet ajoittain alakerrassa oleville näytettävästä viihdepläjäyksestä. Sekä sviitissä ollut kaksikko että alakerrassa ollut porukka eivät saaneet puhua näkemästään ja kokemastaan.

Aamulla ei siis puhuttu sviitin tapahtumista puolin eikä toisin. BB kuitenkin paljasti edellisen illan tapahtumia television kautta iltapäivällä. Asukkaat saivat nähtäväkseen koosteen, jossa näytettiin sviitin ja alakerran tapahtumia. Etenkin sviittikaksikko oli hämillään näkemästään.

Dana oli todella kauhuissaan puheistaan, jossa hän oli mm. arvostellut Tonin, Justiinan ja Samin käytöstä. Hampaisiin joutui Tonin äksyily slummiin siirtymisen jälkeen ja Tonin kiinnostus Kätlinistä. Dana lisäksi arvosteli Justiinan ja Samin toimia harrastaessaan seksiä reilun viikon takaisissa bileissä. Kätliniä videokooste ei niinkään haitannut.

Videokoosteen pohdinta sai jäädä kuitenkin sikseen, kun slummin asukkaille tuli tiistaina nimeämiskilpailu vuoroon. Viikon toisena nimeämiskilpailuna slummin asukkaiden piti kohdella kunnioittavasti taloon tulevaa vierasta. Asukkaat aloittivat spekulaatiot, kuka voisi olla vieras. Ilmassa lenteli ainakin Tarja Halosen ja Vappu Pimiän nimet.

Totuus selvisi hyvin pian, kun Kätlin tuli päiväkirjahuoneesta koiran kanssa. Kätlin kertoi, että koiran nimi oli Paavo ja heidän tulee pitää siitä huolta. Slummilaisten piti viihdyttää koiraa ja muutenkin käyttäytyä ystävällisesti sitä kohtaan.

Paavo vieraili BB-talossa noin kolme ja puoli tuntia. Koira sai nuuskia slummin alueen perinpohjin, mutta paratiisin puolelle Paavoa ei päästetty. Vierailijasta jouduttiin kuitenkin luopumaan, kun BB kutsui Paavon pk-huoneeseen. Paavo oli tehnyt iloiseksi etenkin Kätlinin, jolle ero BB-koirasta oli varsin raskas.

Paavon lähtö nosti tunteet pintaan Kätlinillä. Kätlin oli pitkään itkuinen slummin makuuhuoneessa Danan lohduttaessa häntä. Suoranainen syy Paavo ei ollut itkuun, vain iltapäivällä nähty video ja koti-ikävä olivat todellinen syy. Myös Dana romahti Paavon lähdön jälkeen, mutta hänenkin itkunsa syyt olivat videon paljastuksista. Samalla välit etenkin Toniin olivat viilentyneet.

Sviittikaksikko oli todella huonoissa fiiliksissä loppuillan. Kätlinin olo hieman parani itkujen jälkeen, mutta Danalla huono fiilis ei lähtenyt pois. Tilannetta ei helpottanut Tonin töksäyttelyt. Muut asukkaat yrittivät lohduttaa Danaa parhaansa mukaan.

Tunnelma ei Danan ja Kätlinin mielissä ole välttämättä nousussa, sillä tulossa on yötehtävä. Yö näyttää, miten he suhtautuvat siihen.

Kätlin voitti nimeämiskilpailun, palkintona sviitti

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.