Asukkaat värikuulataistelussa, slummit siirtyivät paratiisiin

Varhain keskiviikkoaamuna käytiin yöllinen nimeämiskilpailu, jossa oli panoksena paikka paratiisissa. Asukkaat pääsivät ottelemaan toisiaan vastaan värikuulataistelun merkeissä.

Paratiisin asukkaat olivat ehtineet nukkua vain reilun tunnin ennen nimeämiskilpailun alkua, slummin asukkaat nukkuivat nelisen tuntia. Big Brother herätti asukkaat kokoontumiskuulutuksilla penkille ja sohvalle. Etenkin paratiisilaiset olivat hämmästyneitä ja ajantaju oli hukassa yhdellä jos toisella. Ulkona oli vielä pimeää.

Asukkaille toimittamassa postissa BB kertoi, että asukkaat ottelevat toisiaan vastaan värikuulataistelussa. Slummilaiset innostuivat, kun kuulivat, että he voivat päästä paratiisiin. Mikäli slummilaiset voittavat, he siirtyvät paratiisiin ja paratiisilaiset päällikköä lukuun ottamatta slummiin. Se puoli voittaa, jonka jäsen on viimeisenä tai viimeisinä pystyssä.

Tehtäväalueelle oli rakennettu rata heinäpaaleista. Asukkaille annettiin aluksi lyhyt ohjeistus kuinka toimia. Sitten taistelu oli valmis alkamaan. Taistelu päättyi kuitenkin heti alkuunsa, kun Markon aseeseen tuli toimintahäiriö. Pienen tauon jälkeen taistelu pystyi jatkumaan.

Tauon jälkeen taistelu oli nopeasti ohi. Ensin paratiisilaisista osuman saivat Minna ja Marko ja pian myös pelistä olivat pois Sampo ja Sami. Slummilaiset tekivät Ason ja Esa A:n voimin todellisen kommandoiskun, eikä paratiisilaiset mahtaneet mitään. Yhtään slummilaista ei kaatunut taistelun aikana.

Pian taistelun päättymisen jälkeen BB kuulutti, että slummin asukkaat ovat onnistuneet nimeämiskilpailussaan. Voittonsa ansiosta Kätlin, Aso, Esa A., Dana ja Toni siirtyivät paratiisiin ja slummiin joutuivat Minna, Sampo ja Marko. Uudet paratiisilaiset olivat todella onnellisia ja kiljunnalla ei tuntunut olevan rajoja. Uudet slummilaiset olivat pettyneitä tähän käänteeseen.

Sami siis sai jäädä päällikkönä paratiisiin. Takaisin taloon päästyään uudet paratiisilaiset halailivat BB-talon päällikköä. BB palkitsi uudet paratiisilaiset alkoholitarjoiluin, sillä varastohuoneeseen oli toimitettu 20 tölkkiä mietoja alkoholijuomia. Kuuden paratiisilaisen aamu jatkui varsin iloisissa merkeissä, kun vain kolmeen asukkaaseen kutistuneessa slummissa tunnelma ei ollut niin korkea.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.