Vesitankki aloitti viikon nimeämiskilpailut

Viidennen viikon nimeämiskilpailu alkoi vesitankki-tehtävällä. Ansaitakseen nimeämisoikeuden, slummin asukkaiden piti saada vuotavassa vesitankissa vedentaso pysymään tietyllä rajalla.

Tehtäväalueelle oli tuotu iso vesitankki lähes täynnä vettä. Tankissa oli reikiä, eli vesi karkasi pois siitä. Slummilaisten piti pitää vedenkorkeus tankissa Big Brotherin määräämän rajan tasalla. Raja oli noin tankin puolivälissä.

Aluksi tankissa oli kymmenen reikää ja vedentason ylläpito onnistui helposti. Vettä asukkaat saivat altaasta, johon tankin rei'istä valuvat vedet menivät. Tehtävää kuitenkin vaikeutettiin, sillä epäsäännöllisin väliajoin tehtäväalueen päiväkirjahuoneesta tuli mustiin pukeutunut mies, joka porasi tankkiin lisää reikiä.

Tehtävää kesti noin viisi tuntia. Loppuvaiheessa tehtävä tuntui jo mahdottomalta, kun reikiä oli noin 40. Vedentaso painui uhkaavasti merkkiviivan alle, kunnes BB ilmoitti aikaa olevan jäljellä viisi minuuttia. Alkoi huikea loppukiri, jonka aikana slummilaiset saivat vedentason nousemaan lähes viivan tasalle.

Kun BB ilmoitti tehtävän päättyneen, slummilaiset Esa J:tä lukuun ottamatta olivat onnellisia tehtävän päättymisestä. Esa J. painui vihaisen oloisena talolle ennen muita. Hiljaisen Esa J:n yrmeän olon syyksi paljastuivat lopulta selkäkivut, jotka häiritsivät kouvalalaista kovasti.

Paratiisilaiset, joilla on automaattinen nimeämisoikeus, saivat seurata slummilaiset nimeämisoikeuden metsästystä. Kannustusta ei viime viikon tapaan puuttunut. Slummilaisia yritettiin tsempata parhaan mukaan kannustushuudoin ja Samin "paratiisikuoron" laulamien kappaleiden avulla.

Tehtävän onnistumisesta ei ole mitään tietoa. Vesiraja jäi tv-kuvien perusteella ehkä aavistuksen rajan alle, mutta asenne oli pääosin kunnossa. Oletettavasti väsyneet slummin asukkaat menivät aikaisin nukkumaan jo kello 23:n pintaan, mutta myöskään paratiisin asukkaat eivät tämän pidempään pysyneet pystyssä.

Lue maanantain nimeämiskilpailun tehtäväkuvaus Subin BB-nettisivuilta

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.