Asukkaat passitettiin unilta tehtäväalueelle, jääkausi odotti - päivitetty 22.11.2010, 20:23

Finaaliviikko Big Brother -talossa käynnistyi jo varhain maanantaiaamuna, kun asukkaat saivat yllättävän aamuherätyksen. Heti alkuun asukkaat passitettiin tehtäväalueelle karuihin oloihin, vaikka olivat jo finaaliviikolla.

Kuusi BB-talon asukasta oli sunnuntaina selviytynyt finaaliviikolle ja he nukkuivat ruususen unta maanantaina, kun BB:n ensimmäiseltä viikolta tuttu kouluttaja teki paluun. Kokelaskouluttajana tutuksi tullut hahmo marssi aamuseitsemältä taloon ja herätti makuuhuoneessa uinuneet asukkaat.

Pimeää makuuhuonetta valaisi hetken ainoastaan kouluttajan taskulamppu ja kouluttaja komensi asukkaita hereille. Oli kiire, vain viisi minuuttia oli aikaa. Asukkaiden piti pukeutua lämpimästi ja siirtyä ulos. Kouluttaja ei ollut tyytyväinen, kun asukkailla tuntui kestävän. Kouluttaja joutui hoputtamaan erityisesti Ninoa, Marikaa ja Petriä.

Lopulta asukkaat saivat raavittua jotkut vaatteet päälleen ja matka jatkui tehtäväalueelle. Monella tuntui jäävän ne lämpimimmät asusteet sisätiloihin. Tehtäväalueella odotti laavu, jonka alla oli mm. makuupusseja, lämpöhaalarit, vilttejä, ruokaa ja retkikeitin. Aluksi kouluttaja veti pienet lämmittelyt asukkaille venyttelemällä ja juoksuttamalla tehtäväaluetta ympäri. Lyhyen lämmittelyn jälkeen kouluttaja jätti asukkaat uuteen majoituspaikkaansa.

Asukkaat eivät voineet uskoa, että he viettävät koko viikon tehtäväalueella, vaikka kouluttaja antoi niin ymmärtää. Myöskään ruokalaatikon ruokajaot maanantaista perjantaihin eivät saaneet päätä kääntymään. Eetu uskoi, että tämä oli vain BB:n "mind game", jolla asukkaita yritettäisiin horjuttaa ja he pääsisivät pian takaisin taloon.

Mielet alkoivat kuitenkin muuttua, kun BB antoi asukkaille viikkotehtävän. Viikkotehtävä on Jääkausi 2010, jossa asukkaat joutuisivat hyytävien haasteiden pariin. Asukkaat kauhistuivat, että he todella joutuisivat olemaan koko viikon tehtäväalueella.

Asukkaat eivät kuitenkaan tiedä, että kyseessä on valeviikkotehtävä. Oikeassa viikkotehtävässä asukkaat pääsevät myöhemmin muistelemaan kulunutta BB-kautta käymällä läpi "minikauden", jossa suorittavat tällä kaudella suoritettuja tehtäviä miniversioina. Asukkaat löivät valeviikkotehtävän puolesta vedonlyöntiprosentiksi 99:n.

Valeviikkotehtävään liittyy erikoistehtäviä, joissa onnistumalla asukkaat voivat lyhentää tehtäväalueella oloaan. Jokaisesta onnistuneesta tehtävästä aika lyhenee 24 tunnilla ja asukkaat pääsevät nopeammin takaisin BB-taloon. Erikoistehtävä alkaa, kun kaiuttimista kuuluu laivan torven ääni, jolloin asukkaiden on haettava laatikko tehtäväalueen oven takaa. Tehtävä suoritetaan laatikossa olevien ohjeiden mukaisesti.

Ensimmäisessä erikoistehtävässä asukkaat pääsivät tanssimaan sambaa. BB toimitti asukkaille rekvisiittaa ja asukkaiden oli harjoiteltava koreografia. Kovin pitkää harjoittelua BB ei antanut, vaan soitti musiikkia melkein heti ja asukkaat alkoivat improvisoimaan. Liikkeissään asukkaat hyödynsivät entisten BB-asukkaiden "muuveja". Ensimmäinen erikoistehtävä onnistui ja lisäpalkintona asukkaat saivat BB:ltä kattilan, lapasia ja villasukkia.

Toisena erikoistehtävänä oli tonttuviesti. Asukkaiden oli jakaannuttava kahdeksi joukkueeksi ja jokaisen oli juostava tehtäväalue päästä päähän mahdollisimman nopeasti. Paras joukkue voittaisi. Tehtävä onnistui jälleen, mutta yhteisesti asukkaat saivat jälleen lyhennettyä aikaansa tehtäväalueella. Lisäpalkintona asukkaat saivat Eskimo-tuutit jokaiselle.

Kahden onnistuneen erikoistehtävän ansiosta asukkaat ovat saivat lyhennettyä tehtäväalueella oloaikaansa 48 tunnilla. Illan aikana asukkaat saivat kolmannen erikoistehtävän, joka tuli laatikon sijasta salkussa. Salkussa oli vain lappu, jossa luki "Erikoistehtävä 3: Miinus 48 tuntia". Lappua lukenut Niko N. ihmetteli lukemaansa ja samassa BB kuulutti asukkaat poistumaan tehtäväalueelta. Iloitsevat asukkaat juoksivat huutaen BB-talon pihalle.

Etenkin Ninolla oli ollut kauhea valitus päällä koko ajan tehtäväalueella. Valitus koskee niin nälkää, kylmää kuin sitä, että hän ei näytä hyvännäköiseltä. Pääasiassa Nino kuitenkin nukkui, milloin ei ole ollut suorittamassa tehtäviä tai syömässä. Muut asukkaat ovat kuittailleet Ninolle, että "kuningas" täytyy oikein peitellä makuupussin sisään, josta Nino ei oikein ole ollut hyvillään. Nino oli odottanut finaaliviikosta kovin helppoa ja pelkkää oleilua.

Asukkaat ovat yhä siinä uskossa, että he kaikki ovat Finaalissa. Asukkaat eivät vielä tiedä, että heistä kaksi joutuu lähtemään torstaina BB-talosta semifinaaliäänestyksen perusteella. Maanantain BB Extra paljasti, että asukkaat saavat tietää tiistaina olevansa vasta semifinaaliäänestyksessä.

Kuusi asukasta finaaliviikolle, kaksi häädetään torstaina semifinaaliäänestyksessä!

Lue tehtävien tehtävänannot Subin BB-nettisivuilta:
Valeviikkotehtävä: Jääkausi 2010
Viikkotehtävä: Jääkausi 2010 - Erikoistehtävät
Viikkotehtävä: Jääkausi 2010 - Erikoistehtävä 1
Erikoistehtävä numero 2: Tonttuviesti
Erikoistehtävä numero 3

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.