Marille tämän kauden ensimmäinen rangaistus

Tämän vuoden Big Brotherin ensimmäinen rangaistus pistettiin täytäntöön tänään. Rangaistuksen otti itselleen Mari, joka niskuroi BB:n aamuherätystä vastaan.

BB herätti asukkaat tänä aamuna normaaliin tapaan, mutta muutama asukas jäi makoilemaan sänkyyn herätyksen jälkeen. Niiden joukossa oli ainakin Mari ja Mia, mutta Mari lisäksi kritisoi ja vastusti BB:n käskyä.

Päivällä Mari kutsuttiin päiväkirjahuoneeseen, jossa hän sai kuulla rikkomuksestaan ja rangaistuksestaan. Rangaistuksena BB määräsi Marille nikotiinituotteiden, eli tupakan ja nuuskan käyttökiellon. Rangaistus on voimassa niin kauan, kunnes BB toisin määrää.

Mari ei helpolla rangaistustaan sulattanut. Mari totesi pk-huoneessa, että hän ei ollut ainut, joka ei heti noussut, mutta mahdollisesti määräävänä tekijänä oli tuo BB:n käskyjen vastustaminen ja vastaan sanominen. Siitä Mari oli kuitenkin hyvillään, ettei rangaistus koskenut kaikkia, sillä Mari pelkäsi vihatuksi tulemista.

Saa nähdä, mikä vaikutus rangaistuksella on muihin asukkaisiin, suhtautuminen BB:hen ja, miten ripeää aamutoimintaa huomenna nähdään.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.