Itsenäisyyttä juhlittiin BB-talossa

Suomen Big Brotherissa nähtiin sen historian ensimmäiset itsenäisyysjuhlat, kun itsenäisyyspäivää vietettiin BB-talossa. Päivän ohjelmaan kuului presidenttien esittämistä, "Tuntematon sotilas" ja itsenäisyyspäivän tanssiaiset.

Itsenäisyyspäivä käynnistyi jo varhain aamulla, kun "Finlandia" kuului talon kaiuttimista. Puoli tuntia herätyksen jälkeen Finalistit komennettiin pihalle, jossa valot oli sammutettu muutamaa spottivaloa lukuun ottamatta ja pihalle oli tuotu Suomen lippu. Finalistien päivä aloitettiin "Lippulaululla" ja sen jälkeen Maamme-laululla.

Aikainen herätys tiesi väsyneitä Finalisteja. Etenkin Janica valitteli väsymystä ja uskoi, että he olivat nukkuneet vain neljä tuntia. Lippuseremonian aikaan Tanja epäili kellon olevan kahdeksan (niin kuin olikin), mutta Janican mielestä heidät herätettiin kuudelta. Todellisuudessa herätys oli hieman kello seitsemän jälkeen.

Koko päivän riitti tasaisesti toimintaa. Seuraavaksi Finalistit pääsivät tutustumaan Suomen presidentteihin, kun heidän piti esittää neljää Suomen presidenttiä. Big Brother oli toimittanut varastohuoneeseen rekvisiitan jokaiselle. Janican piti esittää Mauno Koivistoa, Tanjan Tarja Halosta, Mikaelin C. G. E. Mannerheimiä, Benin Martti Ahtisaarta ja Suvin Urho Kekkosta. Mikaelia harmitti tehtävä, sillä hän ei halunnut pilkata presidenttejä. Lisäksi hän valitteli huonoa historian tuntemustaan, koska hän ei tiennyt presidenteistä omasta mielestään juuri mitään.

"Presidentit" saivat myös pitää itsenäisyyspäivän puheen. Jokainen sai suunnitella kynän ja paperin kanssa tunnin verran, mitä sanoa. BB oli toimittanut pöydän päiväkirjahuoneen oven eteen, josta puhe pidettiin. Tanja ja Mikael pitivät asiallisimmat puheet, joissa puhuttiin kunnon asiaakin. Benillä ja Janicalla ei tuntunut olevan kunnolla asiaa ja Suvin puhe meni pitkälti nauramiseksi.

Iltapäivän ratoksi Finalistit saivat toteuttaa yhden itsenäisyyspäivän perinteistä, jota toteutetaan monissa kodeissa. He saivat nähdä olohuoneen televisiosta elokuvaversion Väinö Linnan "Tuntemattomasta sotilaasta". Yllättyneet Finalistit komennettiin sohville ja he pääsivät nauttimaan elokuvasta. Tosin Janica nukahti kesken elokuvan sohvalle ja BB joutui muistuttamaan naista sääntörikkomuksesta, koska päiväunikielto oli finaaliviikosta huolimatta yhä voimassa.

Drinkit, illallinen ja tanssiaiset

Illalla Tanja sai valmistaa Finalistin nimikkodrinkkinsä. Drinkkien valmistuttua piti keskustella Tanjan BB-taipaleesta. Suvin ja Tanjan välillä meinasi lämmöt nousta, kun Suvi kertoi, ettei aluksi pitänyt Tanjasta, mutta alkoi sittemmin pitää hänestä. Suvin kritisoitua Tanjan keskustelutyyliä Tanjalle meinasi tulla huono mieli, mutta Ben ja Mikael ohjasivat keskustelun toisille urille. Tanjasta kerrattiin hänen BB-taipaleensa viikko viikolta, mitä milloinkin tapahtui.

Drinkkien jälkeen Finalistit pääsivät asettumaan illallispöytään, kun oli itsenäisyyspäivän gourmet-illallisen vuoro. Hienon illallisen menuun kuului Provencen salaattia, entrecôte-pihvi, rosmariiniperunat, kinuskikakku vadelmilla, keksejä ja konvehteja. Ruokajuomina oli valko- ja punaviiniä. Finalistit kehuivat illallistaan ja kiittivät BB:tä, ettei heidän tarvinnut itse valmistaa illan ruokaa.

Illallisen jälkeen oli tietenkin vuorossa itsenäisyyspäivän tanssiaiset. BB oli toimittanut taloon boolia, aivan kuten Linnan juhlissa. Tosin resepti taitaa olla eri kuin Presidentin linnassa. BB-taloon toimitettu booli oli väriltään sinistä ja jääpalat tekivät valkoisen vaikutelman, joten se sopi hyvin itsenäisyyspäivän teemaan.

Hetkeä myöhemmin alkoi musiikki soimaan talossa ja Finalistit saivat kuulla mm. jazzia. Tanssijalka ei kuitenkaan vipattanut mitenkään älyttömästi, sillä osa Finalisteista oli väsyneitä aikaisen herätyksen johdosta. Ainakin Mikael istuskeli sohvalla pitkät ajat ja Janica painui ensimmäisenä nukkumaan. Itsenäisyyspäivän kunniaksi BB antoi Finalisteille lisää tupakkaa ja pikkusikareita. Tupakoimaton Benkin intoutui polttamaan sikareita ja tupakan polton talossa lopettanut Suvikin otti muutamat "hatsit".

Suomi juhli tiistaina historiansa 94. itsenäisyyspäiväänsä tämän BB-kauden 99. päivänä. Neljä viidestä Finalistista jatkoi ensimmäistä BB-talossa järjestettyä itsenäisyysjuhlaa vielä puolen yön jälkeen keskiviikon puolella. Sadas päivä BB-talossa oli jo alkanut.

Tiistain tehtävänannot Subin BB-nettisivuilla:
Presidenttien itsenäisyyspäivä
Presidenttien juhlapuheet
Itsenäisyyspäivän illallinen: Menu
Finalistien nimikkodrinkit

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.