Janica on Big Brother 2011 -voittaja!

Suomen seitsemäs Big Brother huipentui Finaaliin sunnuntai-iltana 104 päivän kisaamisen jälkeen. Big Brother 2011 -voittaja on Janica, joka kuittasi pääpalkinnon 50 000 euroa. Toisen palkinnon vei nimiinsä Mikael.

Viime viikon sunnuntaina alkanut finaaliäänestys päättyi kauden 2011 Big Brother -Finaalissa. Finaaliäänestyksessä Big Brotherin ja 50 000 euron voittajaksi selviytyi Janica. Ensimmäistä kertaa Suomen BB:n historiassa jaettiin myös kakkoselle 5 000 euron rahapalkinto, jonka sai Mikael. Viiden asukkaan Finaalissa kolmanneksi sijoittui Suvi, neljänneksi Tanja ja viidenneksi Ben.

Seitsemäs kausi on ollut kaikkien aikojen pisin Suomi-kausi, joka kesti peräti 104 päivää, eli lähes 15 täyttä viikkoa. Teemalla "Salaisuuksia enemmän kuin koskaan ennen" edennyt yllätti monissa käänteissä ja näiden jälkeen BB-Finaaliin tiensä selvitti viisi Finalistia, Ben, Janica, Mikael, Suvi ja Tanja. Kaikki Finalistit olivat alkuperäisasukkaita, jotka olivat asuneet BB-talosta kauden alusta lähtien. Kausi käynnistyi Suomen ollessa vielä kesässä tiistaina 30. elokuuta. Koko viisikko siis vietti talossa täydet 104 päivää ja pian jo joulu kolkuttaa oville.

BB:n voiton ratkaissut finaaliäänestys käynnistyi sunnuntaina 4. joulukuuta viimeisen BB Talk Show'n lopussa. Viimeisen viikon ajan Finalistit viihdyttivät toisiaan ja katsojia erilaisten tehtävien muodossa. Finalistit saivat myös viimeiset bileet perjantaina, kun vanhat asukkaat tulivat vierailulle taloon. Viimeiset päivät olivat tapahtumien osalta varsin rauhalliset, vaikka riitojakin Finalistien joukossa oli vielä viikonloppuna.

Finaalisunnuntai meni odotellessa suoraa Finaalilähetystä. Jännitys valtasi Finalistit pikku hiljaa ja erityisesti Janica ja Tanja tuntuivat olevan hermorauniot. Mikael, Ben ja Suvi ottivat viimeisen päivän BB-talossa rauhallisemmin ja Suvia suorastaan häiritsi, ettei häntä jännittänyt ollenkaan. Tanja tuli kärttyiseksi, kun Suvi valitteli koko ajan jännityksen puutettaan. Tanja olisi halunnut antaa osan jännityksestään Suville, jos vain olisi pystynyt. Suvi on koko kauden sanonut, että hän pitää jännityksestä ja on vaikka vain sen takia ihan mielellään jopa häätöäänestyksissä mukana.

Suoraa Finaalilähetystä varten Finalistit saivat BB:ltä skumppaa, joka tosin tuli jo juotua ennen suoran lähetyksen alkua. BB ei pyynnöistä huolimatta toimittanut taloon lisää kuohuvaa juomaa. Lähetyksen aikana oltiin jopa lähellä riitaa, kun eräässä taloyhteydessä puhuttiin Tanjan "kilahtamisista". Ihan kuin Suvi yritti vielä viimeisinä hetkinä provosoida Tanjaa riitelemään kanssaan, mutta Tanja väisti "miinan" ja Finaali jatkui hyvässä hengessä ainakin päällisin puolin.

Kärkikaksikko haettiin talosta

Finalisteja alettiin häätämään talosta, kun Finaalia oli jäljellä noin puoli tuntia. Illan ensimmäisen häädetyn nimeä, Finaalin viidenneksi sijoittuneen nimeä saatiin odottaa pitkään. Lopulta juontaja Susanna Laine sai kuulutettua taloon, että viidenneksi tämän kauden BB:ssä sijoittui Ben. Ben keräsi Finaalissa 1,33 % annetuista äänistä. Ben tuli ulos talosta hyvillä fiiliksillä, mutta oppi talossa, että naisten kanssa kannattaisi kokeilla asiallisempaa käytöstä, eikä pyörittää montaa naista yhtä aikaa.

Neljänneksi BB-Finaalista tuli Tanja, jonka äänisaalis oli 2,71 % annetuista äänistä. Perjantain Best of -gaalassa Parhaan kilahtajan palkinnon voittanut Tanja oli sitä mieltä, että oikea henkilö voitti BB:n. Pian häätönsä jälkeen Tanjaa ei enää jännittänyt niin paljon kuin talossa, jossa kakat meinasi tulla housuun silkasta jännityksestä. Omaa oppimistaan talossa Tanja ei pystynyt näin pikaisesti vielä arvioimaan.

Kolmanneksi tämän kauden BB:ssä tuli Suvi, joka keräsi 5,52 % annetuista äänistä. Monista asioista valittajaksi ja kivuistaan tunnetuksi tullut Suvi selvitti kuin selvitti tiensä aina Finaaliin saakka. Suvi totesi häädön jälkeen, että hän on tottunut saamaan paljon asioita, jonka vuoksi hän valitti paljon. Hän totesi oppineensa talossa, että hänellä on suuri sydän.

Finaaliäänestyksen kärkikaksikko sai ison äänivyöryn ja BB:n voitto meni kahden kaupaksi heti Finaalin alkumetreillä. Kolme ensimmäistä Finalistia häädettiin normaalisti kuuluttamalla häädetty taloon, mutta kärkikaksikko haettiin talosta juontajakaksikon voimin. Susanna Laine ja Elina Viitanen marssivat taloon ja jututtivat Mikaelia ja Janicaa hetken sohvalla ennen siirtymistä studioon.

Studiossa Mikael ja Janica pistettiin seisomaan ikäänkuin palkintopallien päälle. Hetken seisottuaan Susanna julisti Janican Big Brother 2011 -voittajaksi. Ennen voittajan julistusta Janica itki vuolaasti nähtyään läheisensä ja romahti totaalisesti kuultuaan nimensä Susannan suusta. Janicalta meni hetki, että hän sai sanaa suustaan voiton jälkeisessä haastattelussa.

Kakkossijaan joutui tyytymään Mikael, mutta hän sai palkinnoksi hyvästä suorituksesta 5 000 euron rahapalkinnon. Ensimmäistä kertaa kakkoseksi tullut sai myös rahapalkinnon Suomen BB:ssä. Mikael sai 42,91 % annetuista äänistä. Pilke silmäkulmassa Mikael totesi, että häntä harmitti häviö Janicalle ja Janica oli paras voittaja hänen jälkeensä - tietenkin. Mikael oli pitänyt itseään valittajana ja nipottajana, mutta yllättyi, kuinka kylmähermoinen hän oli talossa.

Big Brother 2011 -voittaja on siis Janica. Hän voitti Mikaelin 4,63 prosenttiyksiköllä, joka tiesi Janicalle 47,54 %:a annetuista äänistä. Janica ei osannut odottaa, että hän voittaisi koko kisan, vaikka muut olivat sitä veikkailleet ulkomaailmassa etukäteen. Taloon menoa neitokainen piti kulttuurishokkina ja ilmapiirin talossa hän koki negatiiviseksi, eikä siksi pystynyt olemaan aina oma itsensä. Seuraavana tavoitteena Janicalla on järjestää joulu kotiin ja BB-taloon hän ei enää suostuisi menemään takaisin.

Janicasta Suomen Big Brother sai kahdeksannen voittajansa. Suora Finaalilähetys päättyi paperisilppuun ja talosta pudonneiden asukkaiden vyörymiseen studion lattialle onnittelemaan Finalisteja. Pian Finalistit pääsivät myös ulkomaailman läheistensä syleilyyn 15 viikon eristyksen jälkeen. Suomen seitsemäs Big Brother on näin ollen siis päättynyt.

Ennen Janicaa Suomen Big Brotherin ovat voittaneet Perttu 2005, Sari 2006, Sauli 2007, Anniina 2008, Aso 2009 ja Niko N. 2010.

Lue lisää sivustoltamme:
Janican asukasprofiili
Big Brother palaa asiaan myös vuonna 2012!

Lähteet Subin BB-nettisivuilta:
Lue finalistien haastattelut BB-finaalin jälkeen!
Big Brother 2011 -voittaja Janica: En palaisi taloon
Toiseksi tullut Mikael: En tiennyt, että olen kylmähermoinen
Kolmanneksi tullut Suvi: Opin, että minulla on suuri sydän
Neljänneksi tullut Tanja: En vielä tiedä, miten talo muutti minua
Viidenneksi tullut Ben: Naisten pyörittäminen saa jäädä

Katso Finaalin ratkaisuhetket videoina Subin BB-nettisivuilta:
Janica voitti Big Brotherin 2011, Mikael tuli toiseksi
Suvin sijoitus oli kolmas
Tanja selviytyi neljänneksi
Ben tuli viidenneksi

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.