Häädetty Anne palasi taloon, asukkaita huijattiin jälleen

Big Brotherin Finaaliviikolla tapahtui keskiviikkona uusi merkittävä käänne. BB-talosta kuudennella viikolla häädetty Anne palasi taloon, mutta vain huijaamaan asukkaita.

Anne asteli taloon suoran BB Extran aikana. Kuusi viikkoa BB-talossa asunut Anne oli innokkaana palaamaan taloon, mutta hän ei palaa taloon oikeaksi asukkaaksi. Anne tuli taloon vain vierailulle toistaiseksi määräämättömäksi ajaksi osana Markuksen iltapäivää. Jokainen asukas saa tällä viikolla oman iltansa, joka sisältää hänen toivomiaan asioita ja Markus oli toivonut Annea takaisin taloon. Annen paluuseen liittyy muutakin.

Taloon menevän Annen oli uskoteltava muille asukkaille, että hän on talossa Finaaliin asti täysivaltaisena asukkaana ja hän voi voittaa tämän vuoden Big Brotherin. BB Extran haastattelussa Anne uskoi, että BB:n huijauksen menee läpi muille asukkaille. Myös Extrassa vieraana olleet Ira ja Tomi uskoivat huijauksen menevän läpi.

BB Extran haastattelun jälkeen, oli Annen vuoro astua taloon. Häätöovesta taloon astunut Anne sai riehakkaan vastaanoton, kun kaikki asukkaat ryntäsivät uusvanhan asukkaan halattavaksi. Kyyneleet olivat monien silmissä, erityisen tunteellisesti tilanteen otti Teija. Iida otti myös tilaa haltuun ja oli äänekkäänä ottamassa Annea vastaan.

Heti Annen astuttua taloon BB käski asukkaat sohvalle. BB toimitti asukkaille postia, jonka Anne luki. Anne luki muille asukkaille, että hän on palannut taloon täysivaltaiseksi asukkaaksi ja hän voi voittaa BB:n. Asukkaat eivät kuitenkaan tiedä, että tämä ei ole totta. Huijaus meni kuitenkin täydellisesti läpi ja Annen luettua kirjeen asukkaat tulivat uudelleen halaamaan Annea huudon saattelemana.

Vähän myöhemmin BB kutsui Teijan päiväkirjahuoneeseen, jossa onnellinen Teija hehkutti Annen paluuta. Teija oli todella onnellinen Annen paluusta ja hän oli toivonutkin parasta ystäväänsä takaisin taloon. Ainoa, josta Teija epäili, ettei Annen paluu olisi iloinen juttu, olisi Iida. Iida oli ollut Annen ja Teijan hampaissa pitkin alkukautta ja Iida on saanut kuulla osan heidän selän takana puhumisista.

Innoissaan olevat asukkaat viettivät aikaa Annen kanssa ja halusivat kuulla hänestä kaiken, mutta asukkaita oli kielletty tiedustelemasta Annelta mitään, eikä Anne saanut mitään kertoa. Mikäli asukkaat rikkoisivat sääntöjä, menettäisivät he "seteleitä" rahaseinältä, jonka he luulevat pienentävän voittopottia, mikä ei pidä paikkaansa. Pari sääntörikkomuskuulutusta ehti kuitenkin tulla, Teija mm. ehti utelemaan ulkomaailman asioista.

Tunnelmaa ei haitannut edes se, että asukkaat luulivat saaneensa uusvanhan kilpakumppanin taistelemaan BB:n voittopotista. Aiemmin hieman väsähtänyt tunnelma oli tipotiessään, vaikka Anne ihmettelikin talon hiljaisuutta siihen verrattuna, kun hän oli talossa edellisen kerran. Olihan silloin talossa paljon enemmän asukkaita.

Visiitti kesti vain reilun tunnin

Asukkaiden ilo oli kuitenkin ennenaikaista, sillä Annen visiitti ei ollut pitkä. Pahaa aavistamattomat asukkaat jäivät keskenään hehkuttamaan Annen paluuta, kun Anne kutsuttiin pk-huoneeseen. Hetken päästä Teija kutsuttiin pk-huoneeseen Annen ollessa yhä siellä. Asukkaat odottelivat bileitä Annen paluun kunniaksi.

Kesti jonkin aikaa, kunnes Anne ja Teija palasivat muiden pariin ja käskivät kaikki sohvalle. Annen ja Teijan tehtävänä oli kertoa, että Anne ei olekaan oikea asukas ja hän joutuu poistumaan talosta pian. Anne tuli taloon vain Markukselle järjestetyn nostalgiapäivän vuoksi.

Tieto otettiin tyrmistyneenä vastaan. Asukkaat eivät uskoneet aluksi, vaan he pitivät sitä "läppänä". Tea hermostui BB:lle ja piti käännettä idiottimaisena. Asukkaat ihmettelivät, miten voidaan leikkiä toisten tunteilla näin. Anne lähdettiin hyvästelemään tupakkapaikan kautta, jossa turistiin hetki ennen viimeisiä halauksia.

Viimeisen minuutin jälkeen Anne poistui pk-huoneen kautta. Taloon jääneistä asukkaista Teija purskahti itkuun. Hän harmitteli, ettei hän saanut viettää viimeisiä päiviä talossa yhdessä Annen kanssa. Tea kirosi BB:n pohjamutiin ja haukkui BB:n pahasti. Tea piti valehtelua Annen paluusta ilkeänä ja hän ihmetteli, miten joku voi keksiä näin idioottimaisia käänteitä. Teija totesi vaisuna, että kyllä joku vaan voi.

Iloinen tunnelma oli vaihtunut kertalaakista vaisuksi. BB kutsui kaikki asukkaat pk-huoneeseen pian Annen lähdön jälkeen, jossa Tea jatkoi haukkumistaan. Muutkin asukkaat harmittelivat käännettä, eivätkä ajatelleet Annea kilpakumppanina, vaikka heille uskoteltiin Annen palanneen taistelemaan BB:n voitosta. Tultuaan ulos pk-huoneesta asukkaille näytettiin vielä tuoretta tilannetta Voittajaäänestyksessä.

Harmittelu Annen lähdöstä jatkui ja jatkui. BB käski palauttamaan Annen tavarat varastohuoneeseen ja samalla BB toimittanut asukkaille pizzaa iltapalaksi. Asukkaiden alkaessa syömään pizzaa, he nostivat maljan Annen kunniaksi. Juuri ennen syömään alkamista myös Jouko herkistyi ja hän tirautti muutamat kyyneleet Markuksen olkapäälle.

Elämä BB-talossa kuitenkin jatkui kuitenkin kohti tulevaa huipennusta. Tämän kauden Big Brotheria on tämän päivän jälkeen jäljellä enää neljä päivää.

Annen paluu (Subin BB-nettisivut)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.