Leina häädettiin toisena

Leinasta tuli BB-kauden toinen häädetty asukas. Leinan häätö ja Katarinan jääminen taloon kaihersi etenkin talon vanhempien asukkaiden mieltä.

Kauden toinen häätöäänestys päättyi sunnuntaina dramaattisiin tunnelmiin. Katarina, Tea, Leina ja Teija oli nimetty häätöäänestykseen sinisen joukkueen asukkaiden toimesta. Asukkaat saivat kuullä häätöuhan alla olevat asukkaat vasta suorassa Talk Show -lähetyksessä.

Asukkaiden keskuudessa oli vahva oletus, että Katarina lähtee tänään ulos talosta. Erityisesti Katarinan masinointia ulos olivat mielessään puuhaamassa talon vanhempiin kuuluvat asukkaat Teija, Ira, Irina ja Anne. Viikon aikana BB-talon puheenaiheeksi on muodostunut Katarinaan kohdistuva käytös, joka johti lopulta Big Brotherin puhutteluun päiväkirjahuoneessa. Puhuttelu ei kuitenkaan aiheuttanut sanottavaa muutosta.

Anne jopa uhkasi lauantain bileissä luovuttaa, mikäli Katarina jää taloon. Bileissä Anne ihmetteli, mitä ihmiset BB:ltä odottavat, jos eivät häädä Katarinaa. Sunnuntain suorassa lähetyksessä Annelta kysyttiin, mitä mieltä hän on luovuttamisesta ja hänen mielestään se on raukkamaista. Suoraan lauantain puheista Annelta ei kysytty.

Kun BB-talon kaiuttimista kuului Leinan nimi häädön merkiksi tyrmistys iski moniin asukkaisiin. Järkyttyneet ja yllättyneet asukkaat alkoivat halata Leinaa, jonka oli poistuttava talosta. Anne oli selvästi poissa tolaltaan ja Teija manasi tuoreeltaan äänestystuloksen ihmeellisyyttä.

Leinan poistuttua häätöovesta Anne ei peitellyt pettymystään, vaan paukautti Katarinan ollessa näköpiirissa, että "tää on perseestä koko p***a". Talon vanhemmat asukkaat ihmettelivät keskenään, mitä juuri oli tapahtunut ja talossa halailtiin muita häätöäänestyksestä selvinneitä. Katarina näytti olleen suhteellisen rauhassa.

Studioon saapunut Leina otti häätönsä rennosti, vaikka kyyneleet tulivatkin silmiin hänen nähdessään läheisensä. Leina piti ajastaan BB-talossa ja tykkäsi asuintovereistaan. Jonna A:n antamat kaksi nimeämispistettä, jotka veivät Leinan häätöäänestykseen, yllättivät hänet. Leina ei kuitenkaan ottanut perusteluja pahalla, jossa Jonna A. totesi Leinan saaneen paljon mm. ollessaan musiikkivideoilla ja jonkun muun enemmän ansaitsevan paikan talossa.

Neljän asukkaan häätöäänestyksessä Leina sai vähiten ääniä ja hän joutui häädetyksi talosta. Leina kävi tiukan taistelun Teijan kanssa, joka ensimmäisenä säilyi talossa 0,72 prosenttiyksikön erolla. Leina sai 23,19 % annetuista äänistä ja Teija 23,91 % annetuista äänistä. Eniten ääniä sai Katarina (27,08 %), vaikka talon sisällä hän onkin vähiten suosittu. Toiseksi eniten ääniä keräsi Tea (24,63 %). Katarina ja Tea selvisivät jo toisesta häätöäänestyksestä.

Leinan häädön jälkeen BB-taloon jäi 15 asukasta.

Leina häädettiin BB-talosta toisena! (Subin BB-nettisivut)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.