BB-Finaalin katsojamäärä jäi kaikkien aikojen heikoimmaksi

Viime perjantaina päättynyt BB-kausi ei jää ainakaan mieleen korkeista katsojaluvuista. Pikemminkin päinvastoin, sillä kymmenennen kauden kruunasi kaikkien aikojen heikoimmat Finaalin katsojaluvut.

Big Brotherin kaikkien aikojen pisimmässä Finaalissa voittajaksi kruunattiin Andte, joka kaiketi jäi illan ainoaksi hyväksi uutiseksi. Katsojaluvuilla ei ainakaan juhlittu, sillä Finnpanelin maanantaina julkistamissa lukemissa BB-Finaali 2014 sai heikoimmat lukemat, kun tarkastellaan kaikkia Suomen Big Brotherin Finaalilähetyksiä.

Tämän kauden Finaalia seurasi Finnpanelin mukaan vain 352 000 katsojaa, joka on ensimmäinen kerta, kun Finaali jäi alle 400 000 keskikatsojamäärän. Viime perjantain katsojamäärä on ylivoimaisesti heikoin lukema, sillä jo avauskaudella 2005 Finaalin keskikatsojamäärä oli 425 000.

Finaaliviikolla muutkaan BB-lähetykset eivät olleet kovin katsottuja, sillä sekä Pääohjelma että BB Extra jäivät edellisviikon lukemista. Vielä kauden alussa kaikki tuntui olevan hyvin, kun Kickoff-lähetys keräsi ihan hyvät katsojaluvut, kun asukkaat astuivat taloon. Kauden aloitusta seurasi keskimäärin 641 000 katsojaa, mutta tämän jälkeen onkin ollut alamäkeä katsojaluvuissa.

Selittäviä tekijöitä perjantaisen Finaalin katsojaluvuille on useita. Tärkein syy on varmasti heikkotasoinen ja tylsä kausi, joka muuttui kauden loppua kohden entistä puuduttavammaksi. Lisäksi lähetyspäivä perjantai varmasti vaikutti, koska viime vuosina on totuttu, että Finaalipäivä on sunnuntai. Mikään ei silti poista sitä tosiasiaa, että tämänvuotiset lukemat olivat surkeat, koska kausilla 2005 torstaina ja 2006 perjantaina Finaalit keräsivät reilusti enemmän katsojia.

Päättynyt kymmenes kausi on jatkanut Big Brotherin laskevien katsojalukujen trendiä. Subin vastaava tuottaja Tomi Suomela myönsi Ilta-Sanomien verkkosivuilla viime perjantaina, että katsojaluvut ovat olleet laskussa, jäljessä oltiin vuoden 2012 tasosta noin kymmenen prosenttia. On muistettava, ettei 2012 ollut enää mikään huippuvuosi katsojalukujen suhteen, vaan se oli jo joskus vuoden 2009 paikkeilla.

Vastaava tuottaja Suomela totesi Ilta-Sanomille, että katsojaluvuilla on yhä suuri merkitys, mutta Suomela muistuttaa BB:n pitkästä elinkaaresta ja kilpailutilanteen muuttumisesta. Suomela myös jaksaa hehkuttaa sosiaalisen median mukanaoloa Big Brotherissa, johon MTV on kieltämättä panostanut viime vuosina. Eri asia on, tuoko se mitään kaupallista lisäarvoa tuotantoon.

Heikot katsojaluvut pistävät jälleen pohtimaan, onko Big Brotherilla vielä tulevaisuutta Suomessa. Jatkosta on aloitettu keskustelut Tomi Suomelan mukaan, mutta lopullinen päätös voi vielä venyä. Tästä kaudesta ei ollut vielä tehty päätöstä tammikuun alussa, jos Kim Sainion puheita oli uskominen vuoden alussa.

BB-ohjelmien katsojalukuja kaudella 2014


Viikko


Big Brother

Big Brother Extra

Big Brother Talk Show


Muut

34

-

-

-

641 000 (K)

35

323 000

181 000

371 000

-

36

287 000

136 000

378 000

-

37

256 000

126 000

379 000

-

38

232 000

137 000

334 000

143 000 (J)

39

217 000

130 000

348 000

-

40

194 000

133 000

386 000

-

41

204 000

121 000

335 000

-

42

222 000

128 000

346 000

-

43

227 000

159 000

321 000

-

44

211 000

143 000

289 000

-

45

203 000

146 000

336 000

-

46

189 000

128 000

-

352 000 (F)

Lähde: Finnpanel, TV-mittaritutkimus.

Tilastossa on luettavissa jokaiselta kalenteriviikolta jokaisen BB-ohjelmanimikkeen parhaan lähetyksen keskikatsojamäärä. Muista ohjelmista K = Kickoff, J = Juhlalähetys Big Brother 10 vuotta ja F = BB-Finaali.

Lue myös:
BB-tuottaja kommentoi katsojalukujen laskua – entä kuka maksaa 100 000 euron voittorahat? (Ilta-Sanomat 14.11.2014)
Ensi vuonna Big Brotherin toinen mahdollisuus? (16.11.2014)
Suomen Big Brother numeroina 2005-2013 (4.4.2014)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.