Nelonen: BB-talo Kauppakeskus Rediin - asukkaat ostoksille oikeaan kauppaan!

 

Big Brother -talo nähdään tulevalla kaudella Kauppakeskus Redissä Helsingissä. Nelonen kertoi maailmanhistoriallisesti poikkeuksellisesta hankkeesta BB-nettisivuilla tiistaina.

Nelonen kertoo verkkosivuillaan, että tänä vuonna BB-talo ei ole enää piilossa, vaan se sijoittuu Helsingin Kalasataman nousevan Redi-kokonaisuuden alueella. Redi-kauppakeskuksen yhteydessä on kahdeksan tornitalon kokonaisuus, joista yhdessä on myös BB-talo, Nelonen tiedottaa.

BB-talo tulee sijoittumaan Nelosen mukaan tornitalon perustaan, mutta asukkailla on käytössään myös kattopiha ja tehtäväalue. Talon rakentaminen alkaa kesällä. Nelonen kertoo, että kauppakeskus tarjoaa uusia mahdollisuuksia sisältöjen tuomiseen asukkaiden elämään. Yhtenä esimerkkinä Nelonen kertoo, että asukkaat voivat käydä ostoksilla kauppakeskuksen aukioloajan jälkeen oikeassa kaupassa viikkotehtävistä voittamillaan rahoilla.

Big Brotheria tuottavan Endemol Shine Finlandin toimitusjohtaja Unne Sormunen toteaa, että hanke rakentaa BB-talo kauppakeskukseen on maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen. Projekti on Sormusen mukaan herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta eri maiden Big Brothereissa.

BB-talon suunnittelusta tänä vuonna vastaa arkkitehti Marco Casagrande, joka on Nelosen mukaan tunnettu ympäristötaiteestaan. Kierrätysmateriaalit ja ekologiset ratkaisut ovat BB-talon tämän vuoden teema, joka vaikuttaa myös asukkaiden elämään tulevalla kaudella, kertoo Nelonen BB-verkkosivuilla.

- Ulkotila on teollinen zen-puutarha, ekologinen arkkitehtuuri kannustaa jälkiteolliseen meditaatioon. Rakennusmateriaalit ovat kierrätyksellä pyhitettyjä ja luovat BB-tilaan oman ekosysteeminsä, josta asukkaat pitävät huolta. Siellä viljellään perunaa, saunotaan ja odotetaan perhosten kuoriutumista, sanoo Casagrande Nelosen BB-nettisivuilla.

BB-talon yhteydessä on myös Big Brotherin tuotantotilat ja studio, josta välitetään sunnuntain suorat lähetykset.

Aikaisempina kausina BB-talo on sijainnut Espoossa, kun sitä esitettiin Subilla vuosina 2005-2014. Ensimmäinen BB-talo oli Espoon Kivenlahdessa entisessä teollisuushallissa vuodesta 2005 vuoteen 2009 ja sen jälkeen vuosina 2010-2014 Espoon Kilossa varastohallissa.

Lähde:
Suomen uusi Big Brother -talo sijaitsee Kalasataman REDIssä! – "Maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen hanke" (Nelosen BB-nettisivut)
Kartalla Kauppakeskus Redin sijainti (Google Maps)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.