Kausi 2020

Uutisia Suomen Big Brotherin kahdenneltatoista kaudelta vuodelta 2020. Tuoreimmat uutiset löytyvät täältä.

Ensimmäiset pelastuspisteet menivät Kristiinalle

Kristiina voitti ensimmäisen pelastuspisteäänestyksen. Kuva: © Nelonen Media.

Tämän kauden uusi elementti, pelastuspisteet, ovat käytössä tällä viikolla ensimmäistä kertaa. Pelastuspisteillä mahdollisuuden säästyä häätöäänestykseltä sai Kristiina.

BB-talossa kampanjoitiin heijastimien käytön puolesta - Paulan ryhmä voittoon

Paulan ryhmä esiintymässä. Kuva: © Nelonen Media.

Heijastimet olivat päivätehtävän aiheena perjantaina. Asukkaat pääsivät esiintymään nuorille miehille suunnatun heijastinkampanjan merkeissä.

Neljäs viikkotehtävä päättyi karmeaan epäonnistumiseen

Kati hämmästyneenä viikkotehtävän epäonnistumisesta. Kuva: © Nelonen Media.

Tämän kauden neljännessä viikkotehtävissä koettiin yksi kaikkien aikojen pohjakosketus Suomen Big Brotherin historiassa viikkotehtävien suorittamisessa. Asukkaat epäonnistuivat täydellisesti uintimatkassaan Tallinnaan, jonka he arvioivat täysin väärin, eivätkä he päässeet koskaan perille.

Asukkaat edelleen kuutamolla uitavasta matkasta, merenneidoilta apua

Kati ja Paula merenneitoina. Kuva: © Nelonen Media.

BB-asukkaiden uintimatka Tallinnaan jatkuu, mutta määränpää ei ole vielä lähelläkään. Heidän arvionsa uitavasta matkasta heittää edelleen runsaasti, eivätkä he tunnu ottavan vinkeistä vaarin.

Väärä uintireitin pituus uhkaa viikkotehtävää - Meribiologi aloitti tutkimukset

Levälauttoja ilmestynyt Suomenlahdelle. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaat matkaavat viikkotehtävässä uiden Tallinnaan. Uintimatka on edennyt, mutta asukkaat ovat arvioineet uimansa radan liian lyhyeksi, josta voi seurata ongelmia viikkotehtävän onnistumisen suhteen.

Uimalla Tallinnaan neljännessä viikkotehtävässä

Sami uimavalvojana. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaat matkustavat uudessa viikkotehtävässä Tallinnaan. Matkaa eteläiseen naapuriin ei kuitenkaan tehdä aivan perinteisellä tavalla.

Katsojat pääsevät vaikuttamaan nimeämisiin hybridi-tv:ssä

Big Brother Suomi logo. Kuva: © Nelonen Media.

Tästä viikosta alkaen katsojat pääsevät vaikuttamaan nimeämisiin. Katsojilla on mahdollisuus pelastaa suosikkinsa häätöäänestykseltä pelastuspisteillä.

Niko häädettiin kolmantena BB-talosta

Niko poistuu häätöovesta. Kuva: © Nelonen Media.

Kolmannen häätöäänestyksen tulos ratkesi jälleen sunnuntaina. BB-talosta kolmantena häädettiin Niko.

Roopen ja Katin jekku osui omaan nilkkaan - Big Brother astui kuvaan mukaan

BB-oikeudenkäynti sunnuntaina. Kuva: © Nelonen Media.

Big Brother oli jakanut lauantaina rangaistukset Olli-Pekalle ja Paulalle perjantaisten tupareiden huonosta käytöksestä. Sunnuntaina rangaistut vaihtuivat, kun BB päätti jatkaa asukkaiden keksimää oikeudenkäyntiä hieman pidemmälle.

Sami, Kristiina, Roope, Niko ja Marko joutuivat kolmanteen häätöäänestykseen

Big Brother Suomi logo. Kuva: © Nelonen Media.

Kolmannella viikolla BB-talo yhdistyi ja nyt nimeämisissä olivat kaikki talon asukkaat. Kauden kolmanteen häätöäänestykseen joutuivat Sami, Kristiina, Roope, Niko ja Marko.

Olli-Pekkaa ja Paulaa rankaistiin - Palvelijoiksi Katille ja Roopelle

Paula hieroo Katia. Kuva: © Nelonen Media.

BB-talon tupaantuliaisissa sorruttiin sääntörikkomuksiin yön pimeinä tunteina, joista Big Brother päätti antaa rangaistuksen. Asukkaat joutuivat pitämään "syntiringin", jonka perusteella rangaistuksen joutuivat kärsimään Olli-Pekka ja Paula.

BB-talossa tuparit yhdistymisen kunniaksi

Asukkaat laskivat Joelin keräämien juomien määrää. Kuva: © Nelonen Media.

Pitkään odotettu BB-talon asukkaiden yhdistyminen tapahtui eilen. Tänään asukkaille annettiin juhlaan aihetta, kun kaikki 13 asukasta juhlivat tupaantuliaisissa.

Viikkotehtävä päättyi onnistumiseen, asukkaat vihdoin yhteen!

Kaikki asukkaat ensi kertaa yhdessä BB-talossa normaalisti. Kuva: © Nelonen Media.

Eläinaiheinen viikkotehtävä BB-maatilalla päättyi torstai-iltana ja samalla tapahtui odotettu asukkaiden todellinen yhdentyminen. Riemu raikasi, kun asukkaat pääsivät vihdoin puhumaan keskenään.

Eläimillä vallankumous ja juhlat BB-maatilalla

Sami-koira karkasi, kun eläimet yrittivät vallankumousta. Kuva: © Nelonen Media.

Viikkotehtävä eteni neljänteen päivään ja eläimet yrittivät vallankumousta BB-maatilalla. Se ja eläinten omat juhlat aiheuttivat lisätyötä maatilan omistajille.

Omistajille lisää töitä, eläinten piilevät kyvyt esiin

Marko näyttää esimerkkiä kykynäytökseen Kristiina- ja Ella-possulle. Kuva: © Nelonen Media.

Maatilan rutiineihin tuli lisää tehtäviä viikkotehtävän kolmantena päivänä. Omistajat joutuivat heinätöihin ja huolehtimaan eläimistään yhä enemmän ja löytämään myös eläimiensä piilevät kyvyt. Näiden lisäksi omistajien yöunia häiritään Samille annetulla salatehtävällä.

Kiireellinen EU-selvitys aiheutti päänvaivaa omistajille

Eläinten säkäkorkeuden mittausta BB-maatilalla. Kuva: © Nelonen Media.

BB-maatilan omistajat joutuivat kiperän päivätehtävän pyörteisiin, kun asukkaat joutuivat tekemään kiireellisen EU-selvityksen. Asukkaiden piti pähkäillä monia asioita ja verestämään myös matematiikan taitojaan.

Ella sai Häädetyn herjan Minnalta

Ella odottaa siirtoa eläinsuojaan BB-talon olohuoneessa. Kuva: © Nelonen Media.

Maanantaina nähtiin kauden toinen Häädetyn herja, joka osui Ellan kohdalle. Sunnuntaina häädetty asukas sai lähettää viimeisen sivalluksensa BB-taloon.

Talo ja mökki yhdistyivät - Asukkaista BB-maatilan omistajia ja eläimiä

Maatilan omistajat työn touhussa. Kuva: © Nelonen Media.

Alkukauden kantava teema, kahtiajako taloon ja mökkiin näyttäisi tulleen päätökseensä. Talo ja mökki yhdistyivät BB-maatilaksi, jossa asukkaat ovat jo samassa tilassa, mutta kahdessa eri roolissa.

Minna häädettiin toisena BB-mökistä

Minna häädettiin toisena. Kuva: © Nelonen Media.

Kauden toinen häätöäänestys ratkesi sunnuntaina. Toisena BB-mökiltä häädettiin Minna.

Roope ja Paula onnistuivat salatehtävässä - Troijan hevonen taloon?

Roope ja Paula suorittamassa salatehtävää BB-talolla. Kuva: © Nelonen Media.

BB-mökin asukkailla oli jännittävä viime yö, sillä he saivat salatehtävän. Asukkaiden oli vietävä BB-taloon heidän tekemänsä monumentti talon asukkaiden tietämättä.

Minna ja Sami nimettiin toiseen häätöäänestykseen mökiltä

Big Brother Suomi logo. Kuva: © Nelonen Media.

Toiset nimeämiset pidettiin pelkästään mökkiläisten kesken, koska mökki hävisi tämän viikon viikkotehtävän. Nimeämisten perusteella toiseen häätöäänestykseen nimettiin Minna ja Sami.

Asukkaat häpeäpenkkiin kiroilukiellon rikkomisesta

Kati suorittamassa muovailurangaistusta, Sasa epilloi vieressä. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaat joutuivat tarkkailemaan kielenkäyttöään entistä tarkemmin. Aiemmin julistettu kiroilukielto ei ollut pitänyt, niinpä Big Brother päätti kehittää rangaistuksen kiellon rikkojille.

Markon salatehtävä paljastettiin, Minnan valehäätö selvisi talolle

Talon asukkaat ryhmähalissa salatehtävässä onnistuneen Markon kanssa. Kuva: © Nelonen Media.

BB-talo eli vielä viikkotehtävän voiton huumassa, kun Big Brotherilla oli talon asukkaille yllätys. Asukkaille paljastettiin Markon salatehtävä, joka on ollut hänellä maanantaista lähtien.

Talo vei viikkotehtävän ja talon herruuden, mökki joutuu nimeämisiin

Talo ja mökki vesi-ilmapallotaistelussa viikkotehtävän loppusuorituksessa. Kuva: © Nelonen Media.

Toisen viikon viikkotehtävä ratkesi perjantaina loppusuoritukseen. Talo ja mökki mittelivät vesi-ilmapallosodassa BB-talon pihalla.

Mökkiläisten evakuointi päättyi

Miehet jakoivat BB:n antaman oluen kristillisesti tasan. Kuvat: © Nelonen Media.

Myrskytuulet tyyntyivät illan mittaan Helsingissä ja BB-mökin asukkaiden evakuointi päättyi. Tämä tarkoitti, että mökkiläiset pääsivät palaamaan kotipesäänsä.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.