Ketjureaktiolla ilmapallot liikkeelle - Uudet mukana etänä

Ketjureaktioradan rakentelun alkua talossa. Kuva: © Nelonen Media.
Ketjureaktioradan rakentelun alkua talossa. Kuva: © Nelonen Media.

Viides viikko starttasi BB-talossa kahdessa leirissä, uudet ja vanhat asukkaat. Kauppatehtävässä molemmat pääsevät osallistumaan, uudet asukkaat tosin vain etänä.

Maanantaina BB-talossa heräsi uuteen aamuun 15 asukasta. Talon sviittiin muutti sunnuntai-iltana kolme uutta asukasta, Maiju, Noora ja Samir, jotka ovat toistaiseksi eristyksissä vanhoista asukkaista. Vanhat asukkaat saivat illalla tietää uusista kämppiksistään, mutta yhteyttä he saivat pitää toisiinsa vain puhelimella satunnaisesti.

Asukkaat heräilivät päivään kummatkin tahoillaan. Uudet odottivat alkuperäisasukkaiden tekemää aamupalaa ja pohtivat, mitä he tänään pystyvät tekemään. Myös vanhat asukkaat odottivat tulevaa, näkevätkö he uudet kasvotusten ennen kauppatehtävän alkua. Kolmistaan sviitissä olleet uudet asukkaat pääsivät ensimmäiselle happihyppelylle BB-talon pihalle aamupäivänä ja täksi ajaksi vanhat asukkaat oli lukittuna makkariin.

Uusi kauppatehtävä saatiin käyntiin päivällä. Asukkaiden on rakennettava rata, joka aiheuttaa ketjureaktion ja päästää liikkeelle ilmapallorykelmän pihalla keskiviikkona. Ketjureaktiosta on tehtävä katkeamaton ja mahdollisimman pitkä, jotta asukkaat ansaitsemat hyvin kauppasekunteja. Taloon on merkitty pisteitä A:sta L:ään, joita kiertämällä saa sekunteja ja niitä saa lisäksi, mitä pidempään ketjureaktio kestää.

Mikäli ketjureaktio pysähtyy, sitä saa auttaa ulkoisesti, mutta siitä menettää viisi sekuntia. Ketjureaktion näyttävyydestä saa lisäksi tyylipisteitä, joten rakenteluun kannattaa panostaa. Big Brother toimitti asukkaille rakennusmateriaalia tehtävähuoneeseen ja lisäksi muita talon tavaroita ja irtaimistoa saa käyttää hyväkseen.

Noora, Maiju ja Samir seuraavat sviitissä talon tapahtumia televisiosta. Kuva: © Nelonen Media.
Noora, Maiju ja Samir seuraavat sviitissä talon tapahtumia televisiosta. Kuva: © Nelonen Media.

Uudet asukkaat saivat kuulla tehtävänannon puhelimitse Melodyltä, joka referoi ohjeet sviittiin. Puhelimen toisessa päässä ollut Noora välitti ohjeet Samirille ja Maijulle. Samirilla oli selkeä käsitys, että asukkaiden on tehtävä rata, jossa vaikuttaa ns. dominoefekti. Samoilla linjoilla talon puolella olivat Juhani ja Anssi.

Ainakin tehtävän alkuvaiheessa vanhat asukkaat vastaavat kauppatehtävän suunnittelusta ja toteutuksesta. Uudet asukkaat pääsevät BB-nettisivujen mukaan osallistumaan kauppatehtävään etänä, joka tarkoittanee puhelinyhteyttä taloon. Tarkempia tietoja etätyöskentelystä ei ole kerrottu, mutta ainakin ohjeita he luultavasti voivat jossain vaiheessa antaa.

Häslinki oli jälleen tehtävän alussa talossa suuri ja lähes jokainen halusi kertoa mielipiteensä, miten tehtävä piti suorittaa. Yhdessä vaiheessa Pekka halusi puheenvuoroa, jolloin hän taputti käsiään äänekkäästi ja pyysi asukkaita pysymään paikoillaan. Tästä syntyi virhekäsitys, kun Lasse kommentoi Pekan käskyttävän häntä kuin koiraa. Miehet selvittivät asian hetken päästä, kun Pekka oli käsittänyt Lassen liikkeet väärin, eikä lopulta Lasse asiasta mieltään pahoittanut.

Vanhat asukkaat jakoivat taloon alueisiin, jotka perustuivat taloon ilmestyneisiin kirjaimiin ja pienissä ryhmissä ryhdyttiin rakentamaan rataa. Uudet asukkaat tappoivat aikaa sviitissä juttelemalla, pelailemalla pelejä ja syömällä talon asukkaiden tekemään lounasta. Big Brother näytti sviittiin myös suoraa kuvaa talosta esimerkiksi silloin, kun asukkaat olivat aloittelemassa radan rakentamista. Kuva näkyi sviittiin ilman ääntä.

BB-talon uusi viikko on käynnissä kahdenlaisissa tunnelmissa. Vanhat asukkaat suunnittelevat ja rakentelevat, kun uudet ovat odottavissa tunnelmissa, pääsevätkö he rakentamaan rataa jossain vaiheessa.

Maiju, Noora ja Samir ovat BB-talon uudet asukkaat! (3.10.2021)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.