Analyysi: BB-talon asukkaat kaudella 2021

Nelisen viikkoa sitten päättyneen Big Brotherin asukkaat on nyt analysoitu Fanisivut.netin perinteisessä kausianalyysissä. Analyysissä annetaan jokaiselle asukkaalle lyhyt arvio päättyneestä kaudesta.

Vuoden 2021 Big Brotherissa nähtiin yhteensä 19 asukasta, jotka on analysoitu lyhyesti oheisessa analyysissä. Asukkaat on analysoitu heidän häätämisjärjestyksessään ensimmäisestä häädetystä voittajaan saakka.

Pippa - häätö ensimmäisellä viikolla

Jäi vähän arvoitukseksi aikaisen häädön vuoksi. Pipalla olisi ollut potentiaalia hämmentää pakkaa, jos olisi saanut olla talossa pidempään. Nyt valitettavasti jäi ensimmäisen viikon uhrattavaksi.

Minna - häätö toisella viikolla

Minnasta nähtiin kaksi puolta molemmilla visiiteillään. Taloon tullessaan ensimmäisenä päivänä hänestä tuli varsin kärttyinen kuva, joka sai Jasmiinasta itselleen juorukumppanin. Mahdollisesti pelasti Jasmiinan tien aina BB-voittajaksi asti toisen viikon häädöllään.

Toisella tulemisellaan Minnasta saatiin paljon mukavampi ja sovinnaisempi kuva. Varmasti paluussa nähty Minna oli ottanut oppia kahdesta ensimmäisestä viikosta ja hänen käytökseensä vaikutti myös se, ettei hän ollut enää toisella kerralla kisaamassa Big Brotherin voitosta, vain käymässä. Minnan hämmennyspotentiaalia jätettiin valtavasti käyttämättä Minnan palattua taloon, mutta se ei ollut Minnan vika.

Laura L. - häätö kolmannella viikolla

Laura L. pyrki taloon tullessaan rikkomaan ennakkoluuloja mm. hänen fitness-taustansa takia. Valitettavasti tämä ei hirveästi näkynyt talossa. Annettavaa hänellä olisi ollut vieläkin enemmän, mutta talomatkan kannalta kohtaloksi muodostui Lemmenjoki-kauppatehtävän luovutus, jonka vuoksi Laura L. joutui häätöäänestykseen ja lopulta häädetyksi.

Laura R. - häätö neljännellä viikolla

Erittäin mukava ihminen ja varmasti jokainen haluaisi lähipiiriinsä vastaavanlaisen ihmisen, mutta se ei ole ykkösasia mitä monet tulevat Big Brotherissa katsomaan. Laura R. jäi varsin värittömäksi, eikä hänestä saatu hirveästi irti. Ainoastaan bileissä nähtiin humalassa pientä irtiottoa, jota hän sitten surkutteli seuraavana aamuna. Erittäin pidetty asukas talossa, mutta ei riitä perusteeksi pysyä talossa, joten lähti aivan oikeaan aikaan.

Se, että Laura R. tuli häädetyksi näinkin aikaisin, johtui siitä, että asukkaat pääsivät äänestämään häädetystä. Asukkaat joutuivat pahaan tilanteeseen, sillä katsojat olivat nimenneet häätöäänestykseen kaksi asukkaiden pitämää asukasta – Melodyn ja Laura R:n – ja toisen he joutuivat häätämään.

Katja - häätö viidennellä viikolla

Katjasta ei ole paljon kuultu hänen häätönsä jälkeen. Se tiedetään, että Katja otti varsin raskaasti häätönsä ja hän jo talossa ollessaan pelkäsi ulkomaailmaa. Katja tiesi paljon Big Brotherista ja sortui usein spekuloimaan eri käänteitä, mutta luultavasti hänkään ei arvannut, kuinka paljon talossa olo käy hänen psyykelleen. Ulkopuolisena arvioiden Katjan valinta taloon oli jälkiseuraamusten perusteella suuri virhe tuotannolta. Toivon Katjalle kaikkea hyvää ja sitä, että hän pääsee tai on päässyt yli BB:n aiheuttamasta stressistä ja hän pystyy jatkamaan elämään normaalisti.

Sanni - häätö viidennellä viikolla

Sannista tulee mieleen, että hän oli hitaasti lämpiävää tyyppiä ja hän pääsi vauhtiin vasta viimeisinä viikkoinaan talossa. Aivan alussa Sanniin ei päässyt oikein kiinni, mitä myös jotkut asukkaat sanoivat. Sanni on kuitenkin fiksu, jolla oli hyviä heittoja ja hän oli myös hyvä heittäytymään. Roolitehtävissä hän oli suorastaan mainio, eikä hän pelännyt näyttää tunteitaan. Mielellään Sannia olisi katsellut talossa pidempääkin.

Maiju - häätö kuudennella viikolla

Räväkäksi itseään mainostanut Maiju ei kuitenkaan näyttänyt talossa räväkkää puoltaan. Kesken kauden taloon tulleena hänellä olisi ollut tilaisuus ottaa paikkansa talossa, koska asukasjoukko ei tällä kaudella ollut kuitenkaan mitenkään poikkeuksellinen. Mukava ihminen, mutta juuri muuta ei Maijusta saatu nähdä.

Noora - häätö seitsemännellä viikolla

Aluksi Noora vaikutti piristävältä lisältä taloon ja reaktiot ensimmäisinä päivinä sviitissä olivat jopa hupaisia. Siirryttyään talon puolelle hupaisuus katosi nopeasti outoihin riitoihin Jasmiinan kanssa ja myöhemmin mikrofonin katoamisepisodi bileissä. Pilasi pelinsä käytännössä näihin kilahteluihin sekä muihin impulsiivisiin sinkoluihin sinne tänne. Oli innokkaana mukana suorittamassa esimerkiksi joukkueviikon tehtäviä, vaikkei moniin osaamista ollutkaan. Aloitteellisuus on aina positiivista, mutta pitäisi osata arvioida, mihin asioihin on kompetenssia ja mihin ei, vaikkei Big Brotherissa tarvitsekaan mitään avaruustiedettä osata.

Juhani - häätö kahdeksannella viikolla

Juttua Juhanilla riitti koko taloreissun ajan vaikka muille jakaa. Ja Juhanihan jakoi! Hän tuntui tietävän asiasta kuin asiasta ja aina hänelle löytyi juttukumppani. Erityisesti Akille ja Juhanille syntyi läheiset välit, joka oli luonnollista heidän maatila- ja metsätaustan ansiosta ja vähemmän yllättäen jutunaiheet usein liittyivät maatalouteen tai metsään.

Loppua kohden Juhanin motivaatio Big Brotheria kohtaan alkoi hiipua ja se näkyi etenkin joukkueviikoilla. Juhanin joukkueen vieläpä hävittyä kilpailuja, Juhani hiljeni lähes tyystin ja hänet nähtiin makoilevan vain sohvalla pitkiä aikoja. Juhanin ahdistuksen huomasivat muutkin ja hänet nimettiin häätöäänestykseen, eikä Juhani pistänyt pahakseen, kun hänet häädettiin talosta.

Melody - häätö yhdeksännellä viikolla

Talon todellinen keittiön valtias oli Melody, joka mielellään tarttui kauhan varteen ja teki lähes kaikki ruoat ollessaan talossa. Oli varsin hallitseva persoona, johon kaikki tuntuivat luottavan jopa niin, ettei hänen ruokatarvikkeiden piilottamista kyseenalaistettu. Melodylla oli hyvät keskustelutaidot ja hän toimikin usein sovittelijana ja toisen näkökulman havaitsijana keskusteluissa. Pidemmälle päästäkseen olisi ehkä vaatinut keittiöstä irtautumista, mutta hän ei sitä halunnut tehdä, koska sai keittiöstä puuhailusta ajanvietettä. Suurin heikkous saattoi olla, ettei mennyt tarpeeksi epämukavuusalueelleen.

Sami - häätö kymmenennellä viikolla

Oli ehdottomasti inttämisen mestari päättyneellä kaudella. Lähti vääntämään monesta asiasta ja sai muutamat asukkaat raivon partaalle, ehkä eniten Jasmiinan. Tuntui, että halusi välillä järjestää konfliktin tahallaan, kun intti tyhjänpäiväisistä asioista, jotka olisi voinut lopettaa tai jättää aloittamatta kokonaan. Toisaalta oli välillä väärinymmärretty, kun ei osannut tuoda ajatuksiaan aina selkeästi ilmi. Kärsi myös siitä, että välillä talossa syntyi yksi vastaan muut -tilanteita, kun johonkin Samin nostamaan tai aiheuttamaan asiaan puututtiin.

Häädöstään Sami saa syyttää vain itseään, sillä hän ajautui kuin umpikujaan matkailuviikolla kiisteltyään Lassen saaman rangaistuksen ohjeistuksesta, joiden toteutus olisi ollut maalaisjärjellä päivän selvä. Samin oli kuitenkin omaan tapaansa kyseenalaistettava tätä sekä viedä ohjeistuksen noudattaminen äärirajoille ja aiheuttaa tällä tavoin tarpeetonta eripuraa.

Ville - häätö yhdennellätoista viikolla

Mukava mies, mutta Ville ei tuonut hirveästi mitään uutta taloon. Olisi vaatinut hieman aktiivisempaa otetta talossa ollessaan, muutakin kuin tupakalla käyntiä. Pääsi livahtamaan näinkin pitkälle, että talossa hänestä pidettiin, eikä kenelläkään ollut Villestä pahaa sanottavaa. Tämä on totta, mutta katsojien näkökulmasta tämä ei hirveästi anna.

Samir - häätö yhdennellätoista viikolla

Yksi kauden energisimmistä asukkaista otti paikkansa talossa ja eteni kesken kaudesta tulleista asukkaista pisimmälle ansaitusti. Integroitui hienosti taloon ja löysi paikkansa alun sviittiasumisen väärinymmärrysten jälkeen. Tuli kaikkien kanssa loistavasti toimeen. Samir oli loistava tehtävissä, mitä ikinä eteen tulikin ja vieläpä auttoi ja neuvoi muita tarpeen tullen.

Mitään suuria kupruja ei vajaan seitsemän viikon aikana Samirin kohdalla nähty, joka saattoi olla hänen suurin heikkoutensa. Samirin persoonaan ei ehkä saatu tarvittavaa syvyyttä, joka olisi vienyt hänet ainakin finaaliviikolle.

Pekka - häätö yhdennellätoista viikolla

Kauden ärsyttävin asukas, joka ei osannut olla hiljaa. Pekan piti olla koko ajan äänessä ja usein vieläpä kovalla äänenvoimakkuudella – ainakin siltä tuntui. Eikä hänellä aina tarvinnut olla mitään järkevää asiaa, kunhan vain ääntä tuli. Tuntui, että jatkuvasti piti olla show päällä ja Pekka luuli ilmeisesti olevansa uusi Kristian, vaikka oli vain halpakopio vuoden 2019 BB-voittajasta. Hakemalla haki konflikteja ja ärsytti muita tahallaan, jota en ymmärrä alkuunkaan. Oli yksi kauden kovimmista pelaajista, mutta pelikirja oli aivan väärä.

Ihme, ettei ärsyttänyt kanssa-asukkaita enempää. Ehkä Pekka tuntuu erilaiselta, kun asuu hänen kanssaan tai seuraa häntä 24/7:ssa. Omasta mielestä kuitenkin oli talossa aivan liian pitkään.

Lasse - finaalin viides sija

Sympaattinen kaveri, jolla oli omanlainen kasvutarinansa talossa. Muistetaan aluksi säädöstään Minnan kanssa. Käyttäytyminen Minnaa kohtaan alkuviikoilla ei nostanut pisteitä, mutta Minnan häädön jälkeen miehestä kuoriutui oikein hyvä asukas. Kaikkein läheisimmäksi muodostui suhde Taavin kanssa, josta muistetaan lukuisat syvälliset keskustelut sekä riidat ja niiden sopimiset. Hyväntuulinen Lasse innostui kaikista tehtävistä ja suhtautui asiaan yleisesti ottaen positiivisesti. Suhtautui kaikkiin asukkaisiin ystävällisesti ja huolehti, ettei kukaan jäisi yksin. Tsemppasi hyvin kanssa-asukkaita heidän huonoina hetkinään.

Anssi - finaalin neljäs sija

Laskemoiva pelaaja, joka tuntui usein pohtivan liikkeitään. Oli hyvä tehtävissä, eikä ainoastaan hyvän tuurin ansiosta. Urheilullinen Anssi pärjäsi Samirin tavoin monenlaisissa tehtävissä ja ehkä siksi suhtautui Samiriin aluksi epäilevästi. Vastapainoksi pelailulle ja kilpailullisuudelle Anssista näkyi myös se, että hän on hyvä perheenisä ja tunteellinen persoona. Tuli toimeen hyvin muiden asukkaiden kanssa ja osasi projisoida omaa käytöstään muiden kautta. Osasi tiedostaa omat heikkoutensa, mikä on hyvä asia.

Taavi - finaalin kolmas sija

Vaikutti tosikolta tapaukselta. Ei paljon avautunut taustastaan ja tuntui ärsyyntyvän itseensä koskevista keskusteluista. Yhteys Lassen kanssa oli erityinen ja hänen kanssaan Taavi avautui paljon enemmän ja hänestä saatiin myös enemmän irti. Vapautui loppua kohden ja välillä nähtiin jopa rentoa Taavia. Vainoharhaisuus ja epäluottamus monia asukkaita kohtaan vallitsi läpi kauden ja etenkin Pekka ja Anssi olivat hänelle musta vaate.

Aki - finaalin toinen sija

Ei pitänyt hirveää meteliä itsestään, vaikka ensimmäisten viikkojen täydestä arkuudesta pääsikin eroon. Oli täysin omalla maallaan, kun pääsi puhumaan maataloudesta tai metsistä tai puuhastelemaan metsäkonesimulaattorin kanssa. Oli hyvällä asenteella mukana tehtävissä, mutta muuten ei ollut mitenkään erityisen näkyvä hahmo. Bileissä nousi esiin Pimpelipom-Aki, joka alkoi häntä kauden edetessään häntä itseäänkin ärsyttää, kun joka bileissä häneltä pyydettiin "pimpelipomia".

Äänestäjien keskuudessa varmasti hyvin samaistuttava tavallinen maakuntien mies, joka on päässyt tulemaan kirkonkylälle. Jännä erityissuhde Jasmiinan kanssa, joka kehittyi pikku hiljaa ystävyydeksi. Pieni särö saatiin tähän, kun Akin juonittelupuheet paljastuivat, mutta finaaliviikkoon mennessä nämä olivat jo unohdetut.

Jasmiina – voittaja

Oli ylivoimaisesti kauden puhutuin asukas. Jasmiina oli perinteinen BB-asukas siinä mielestä, että herätti mielipiteitä puolesta ja vastaan. Vaikka valittikin ahkerasti eri asioista, ei se ainakaan itselleni aiheuttanut kuin ajoittaista ärsyyntymistä. Välillä tosin tuntui, että valittamalla hän pääsi irti joistakin inhottavista tehtävistä.

Jasmiina eli tunteella ja hän antoi sen näkyä. Hän oli yksi niistä asukkaista, joka ei jarrutellut joka käänteessä, vaikka se iskikin välillä omille näpeille. Omien sanojensa mukaan Jasmiina kuitenkin oppi matkan varrella ja toivottavasti siitä on hyötyä tulevaisuudessa. Jos tapahtumien ja sisällön aiheuttamisella mitataan, on Jasmiinan BB-voitto aivan ansaittu.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.