Asukkaat jäivät vaille kahvia, päivätehtävä epäonnistui

Laura tarkistaa, että magneettien värit ovat oikeassa järjestyksessä. Kuva: © Nelonen Media.
Laura tarkistaa, että magneettien värit ovat oikeassa järjestyksessä. Kuva: © Nelonen Media.

BB-talon ensimmäinen viikonloppu käynnistyi nimeämistulosten kuulemisella. Asukkaat saivat myös mahdollisuuden saada taloon kahvia, mutta he epäonnnistuivat tehtävässä.

Perjantaina BB-talossa oli vietetty uusien asukkaiden kunniaksi tervetuliaisjuhlia. Pirkka ja Jerry olivat saaneet valita neljä asukasta kanssaan juhliin, muut eivät saaneet osallistua. Uusien asukkaiden valinnat olivat Sofia, Kirsi, Heidi ja Nabez. Eilisiltaa vietettiin muutamien mietojen alkoholijuomien sekä grilliruoan ja herkkujen voimin.

Lauantaina Nabez ja Kirsi olivat heränneet jo ennen herätystä ja jutellessaan pihalla, kahvimaatti aloitti jälleen toimintansa. Samalla, kun muut asukkaat alkoivat heräillä talon puolella, keräsivät Nabez ja Kirsi kahvia isoihin kannuihin. Asukkaat saivat kukin edes hieman aamukahvia, sillä aiemmin viikolla kaupasta ostetut kahvit olivat jo loppuneet.

Ennen aamusuihkuja asukkaat saivat kuulla myös nimeämisten tulokset, joiden kertomista asukkaille Big Brother oli pantannut hieman. Yllättynein nimetyksi tulostaan näytti olevan Tuula, mutta Kirsi Ruzbeh ja Daiyana eivät niinkään. Sohvilla toivoteltiin toisilleen tsempit ja pohdittiin, että valta siirtyy nyt katsojille. Nabazilla oli toive, että katsojat näkevät hyvin, mitä talossa oikeasti tapahtuu.

Kirsi oli valittu nimettyjen asukkaiden ulkopuolelta häätöäänestykseen Heidin ja Ruzbehin toimesta. Päivän aikana Kirsille selvisi, että hän ei joutunut häätöäänestykseen nimeämispisteillä, vaan hänet lisättiin sinne. Kirsi yllättyi, että hänet nimenomaan lisättiin, eikä vaihettu häätöäänestykseen.

Valojen tarkkailua

Rauhallinen lauantai sai päivällä jatkoa päivätehtävän muodossa. Pihalle oli ilmestynyt valotaulu, johon syttyi satunnaisesti valoja. Asukkaiden piti seurata, missä järjestyksessä värivalot syttyvät ja muistettava järjestys Big Brotherin myöhemmin järjestämässä tentissä. Palkintona asukkailla olisi mahdollisuus saada taloon kahvia, jota asukkaat ovat himoinneet taloon Big Brotherin mukaan.

Asukkaat pohtivat, miten he pitävät kirjaa valojen järjestyksestä. He päättivät, että valoja valvotaan pareittain ja ensin asukkaat pohtivat, että jokainen pari ottaa vastuulleen osan valoista. Tämä idea kuitenkin hylättiin pian ja valoista aloitettiin kirjanpito mm. ruokailuvälineillä, jotka symboloivat eri värejä.

Päivätehtävä kesti joitakin tunteja ja alkuillasta Big Brother käynnisti vielä kerran valoshow'n, jossa asukkaat saivat viimeistellä kirjanpitonsa. Sofia toimi kirjurina ja hänellä pitikin kiirettä Jerryn luetellessa valotauluun ilmaantuvia värejä. Yhden kerran Sofia meni sekaisin, kun Jerrykin takelteli hieman, mutta kirjanpito saatiin kuitenkin käytyä läpi.

Loppusuorituksessa asukkaille toimitettiin magneetteja värivaloja vastaavissa väreissä, jotka kiinnitettiin shakkilaudan takana olevalle seinälle. Pihalla olleesta kirjanpidosta huudeltiin värejä ja Sofia ja Laura kiinnittivät magneetteja seinään. Asukkaat huomasivat, että he olivat tehneet virheen. sillä heillä loppuivat magneetit väärään väriin. Heillä ei ollut tarkkaa tietoa, missä virhe oli tapahtunut, mutta he siirsivät yhden sinisen magneetin siltä kohdalta loppuun, missä Sofialla oli aiemmin mennyt kirjanpito sekaisin.

Kun tarkistus magneettien väreistä oli tehty, Big Brother käski asukkaat olohuoneeseen. Pian Big Brother ilmoitti asukkaille, että päivätehtävä oli epäonnistunut. Asukkaat jäivät siis ilman kahvia. Sohvilla alkoi spekulointi, että liittyikö tähän jotain ja oliko jollain asukkaalla salatehtävä tehtävän sabotoimiseksi. Big Brother ei kuitenkaan palannut enää asiaan, joten asukkaiden on tyydyttävä kohtaloonsa.

Päivätehtävän jälkeen asukkaat jatkoivat muuten hiljaisen lauantai-illan viettoa omissa puuhissaan.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.