Puukkoa, puukkoa, puukkoa

Kenties kaikkien aikojen erikoisin viikkotehtävä on nähty tällä viikolla. Asukkaille on näytetty reaaliaikaisia äänestystilanteita sekä videoklippejä kauden varrelta. Nuo ovat aiheuttaneet mielenkiintoisia tunnereaktioita talossa ja ajoittain asukkaiden kiristyneitä välejä.

Tämän viikon viikkotehtävää mainostettiin sellaiseksi, jota ei ole nähty minkään maan BB:ssä. Asia on varmastikin näin, sillä en usko minkään muun maan tuotannon näyttävän äänestystilanteita asukkaille. Yksi tehtävän pointti on epäilemättä rahastus "superhäätöäänestyksellä", kuten tuotanto viimeistä häätöäänestystä kutsuu. Valitettavasti rahastus on paistanut läpi koko kauden etenkin Talk Show'n tilannekatsauksilla, mutta nyt tässä mentiin aivan uudelle tasolle.

Se tuotannon moralisoinnista, palataan viikkotehtävään. Äänestystilanteen näyttäminen on vaikuttanut asukkaiden käyttäytymiseen. Ensinnäkin, kaikki ovat pohtineet, miksi he ovat sillä sijalla kuin ovat. Näin on käynyt niin eniten selvillä vesillä olleille Terolle ja Anniinalle kuin heikommilla oleville Annalle, Jarmolle ja Alexille.

Äänestystilanteet yhdistettynä videoklippeihin ovat vaikuttaneet talon ilmapiiriin. Väliaikatulosten perusteella Anna on ollut eniten allapäin ja Johaniinkin ne ovat vaikuttaneet selvästi. Videoklipit kiristivät hermoja, etenkin, kun on näytetty päiväkirjahuoneen tapahtumia. Sieltä on nähty niin valenimeämisiä kuin muita keskusteluja BB:n kanssa.

Valenimeämiset on otettu vastaan yllättävän rennosti, vaikka etenkin Anniinan nimeämispisteet tulivat Johanille aivan puun takaa. Kovin tunnereaktio nähtiin Teron, Jari-Matin ja Johanin pk-huonekäynnistä, jossa mollattiin Annaa ja Kaisa-Reetaa kovin sanoin. Näistä Anna on yhä talossa ja hän otti mieskolmikon sanat itseensä, aivan oikeutetusti. Johanin anteeksipyynnön jälkeen he saivat kuitenkin välinsä kuntoon.

Viikkotehtävän edetessä reaktiot äänestystilanteisiin ja videoihin lieventyivät. Erityisesti Tero ja Tuuli joutuivat BB:n hampaisiin ja heidän väleihin yritettiin saada skismaa mm. näyttämällä hempeitä hetkiä Mariannen kanssa ja Teron "testauksia". Terosta näytettiin myös materiaalia, jossa hän oli "heikossa hapessa" Annan ja Kaisa-Reetan tuloillan jälkeisenä yönä. Välittömästi tämä ei aiheuttanut mitään erikoista, mutta perjantai-iltana Tuuli valitti Terolle alkoholikäyttäytymisestään ja Tero otti tästä itseensä ja parin välit saivat särön.

Puukkoa on siis viuhunut pitkin viikkoa. Talon ilmapiiriin vaikutus on ollut yllättävän pientä alkua lukuun ottamatta. Sinänsä viikkotehtävä on ollut onnistunut, vaikka se päämäärä asukkaiden kannalta onkin epäselvä. Tehtävä on katsojille paljastanut paljon enemmän kuin normaali viikko ja tässä taitaa olla todellakin kyse kauden teemasta "kuka oikeasti olet".

Pahimmat pelaajat, Anna ja Johan ovat huolissaan asemistaan ja myös Anniina oli yllättävän kiinnostunut väliaikatuloksista. Terokin on viime päivinä alkanut todella miettimään asemaansa ja pelkää sen menettämistä. Alex on ollut harmissaan heikosta asemastaan ja missä valossa "Tapetti-Alex" on oikein näytetty. Jarmo ja Tuuli ovat olleet nähdäkseni kaikkein välinpitämättömimpiä äänestystilanteista.

Itse asiassa tehtävä ei ole tätä kirjoitettaessa vielä päättynyt, vaikka klippejä ei varmaankaan enää näy. Se on ainakin varmaa, että äänestystilannetta ei asukkaille enää tiedoteta. Ratkeaako viikkotehtävä sitten Talk Show'ssa, jolloin asukkaat saavat käyttöönsä myös viikkobudjettinsa?

Toisaalta viikkobudjetti on tässä vaiheessa sivuseikka, sillä sunnuntaina tapahtuu paljon. Kolme asukasta jättää talon, mutta kuten vaihteleva äänestystilanne osoittaa, mitä tahansa voi tapahtua. Finaalinelikkoon on tunkua, eikä veikkauksia uskalla oikein heittää. Toivoisin kuitenkin, että talossa pisimpään olleet asukkaat saisivat jäädä sinne viimeiseksi viikoksi. Mielifinaalinelikkoni olisi siis Anniina, Johan, Tuuli ja Tero.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan sunnuntaita ja Talk Show'ta. Silloin annetaan kaiketi suurin osa äänistä, jolloin lähes kaikki pääsevät vuorollaan kirittämään ja putoamisuhan alla on varmaan monikin asukas. Toivotaan vaan, että Vappu pysyy tilanteen tasalla, kun normaalissakin Talk Show'ssa on tekemistä. Supersunnuntaita odotellessa...

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.