Teron ja Tuulin BB-romanssi

Teron ja Tuulin suhteesta - anteeksi jutusta - on riittänyt paljon puhetta. Tapahtumia myrskyisässä jutussa on siis riittänyt, kun pari on ollut yhdessä, erossa, yhdessä, erossa ja jälleen yhdessä. Vaikea ottaa selvää, mihin suuntaan seuraavaksi mennään.

Tapaus Tero & Tuuli on mielenkiintoinen. Mielenkiintoa siitä ei ole puuttunut, koska ikinä ei tiedä, mihin suuntaan juttu kehittyy. Muutos voi tapahtua hyvinkin lyhyessä ajassa, eikä siinä pysy katsojaraukka aina perässä.

Tässä jutussa toinen on jahkaileva mies, jolla on naisten käsittelytaidot aika paljon hakusessa. Naisosapuoli taas tuntuu olevan kontrollifriikki, joka haluaa päättää kaikesta alkaen miehen pukeutumisesta hänen yleiseen käyttäymiseen naistaan kohtaan.

Kaiken lisäksi molempien käsitys heidän tilanteestaan on samanlainen - siis omalta kohdaltaan. Molemmat ovat sanoneet muun muassa, että ovat suorapuheisia, heillä ei ole suhdetta ja toinen joutuu tekemään aina aloitteen esim. riidan sopimisessa. Kumpikin tuntuu ajattelevan liikaa itsensä kannalta asioita ja kompromissien tekeminen on vaikeaa.

Yhteentörmäyksiltä ei ole voinut välttyä, koska kumpikaan ei ole halunnut luopua omista näkökannoistaan. Tero on ollut usein sellainen, että öisin hellyydenosoituksia on Tuulille annettu, mutta päivisin Tuuli on tuntenut jäävänsä paitsioon. Tämä kuvio tuli jo tutuksi alkusyksystä Teron ja Mariannen säädössä. Sekä Tuuli että Marianne ovat valittaneet Teron osalta pitkälti samoista asioista, joihin edellämainitun lisäksi kuului mm. ajoittainen luottamuspula.

Kuitenkin, kun Terolla ja Tuulilla on mennyt hyvin, heillä on mennyt todella hyvin. Ero vain hyvän ja huonon päivän välillä on niin suuri, että luulee jo kolmannen maailmansodan käynnistyneen. Tämä nähtiin esimerkiksi juuri päättyneen viikonlopun aikana, kun Terolla ja Tuulilla meni sukset pahiten ristiin BB:n aikana.

Nuoripari pääsi kuitenkin sopuun, kun Tuuli otti härkää sarvista ja meni rauhassa juttelemaan Terolle sunnuntaina päivällä. Suuri kiitos tästä tosin kuuluu Anniinalle, joka sai pitkällisen väännön jälkeen Tuulin ylipuhuttua keskustelemaan Teron kanssa.

Lopulta kaikki Tuulin ja Teron kokemat "puukot" korvattiin ruhtinaallisesti sviittikomennuksella myöhään sunnuntai-iltana. Kaksikko oli onnessaan pääsemään yläkertaan kahdestaan. Eikä sviittiyötä tuhlattu, vaan käytettiin olennaiseen, ilman Annan tai muiden BB-asukkaiden kyttääviä katseita.

Toivottavasti viime viikonlopun jälkeen rauha palaa tähän suht... eikun juttuun ja molemmat pääsevät nauttimaan kunnolla viimeisistä päivistään BB-talossa. Tosin kaksikon historian tuntien, kriisejä voi olla vielä odotettavissa.

Viimeisimmän riidan sopimisessa oli jo havaittavissa selvää halua kompromissiin pääsemiseksi molemmilta osapuolilta. Välillä tuntuu, että Teron ja Tuulin jutussa on käytetty "Hallituksen" (=Tuuli) sanelupolitiikkaa, jota Tero on myötäillyt, kun hän ei ole jaksanut sanoa vastaan. Nyt demokratia on ehkä palaamassa valtakuntaan "Hallituksen" löysätessä talutusnuoraa ja toivottavasti myös Tero ymmärtää luopua vähän omista kaavoistaan ja toimintatavoistaan, niin ehkä BB-romanssi kukoistaisi pitkäänkin.

Miten BB-romanssin käy ulkomaailmassa? Se on sitten asia erikseen, miten juttu siellä kehittyy. Onko Tero enää Suomessa BB:n jälkeen ja kuinka molemmat reagoivat sitten, kun palataan normaalielämään? Se nähdään sitten, mutta me "BB-tirkistelijät" (heh) pystytään vielä maksimissaan pari viikkoa seuraamaan, miten parin käy BB-talossa.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.