Asukasvalinnat ja talo uusiksi

Kuten edellisessä kolumnissa lupasin, palataan myöhemmin tulevan kauden muutos- tai parannusehdotuksiin. Tässä se nyt tulee, halusitte tai ette!

Kun hakuprosessi on kuumimmillaan on varmasti hyvä sanoa muutama sana asukasvalinnoista. Tässä kolumnissa otetaan kantaa myös BB-taloon, ainakin millainen sen ei pitäisi olla.

Asukkaat tekevät BB-talon, se kai on selvä. Jos asukkaat ovat hyviä, kausikin on yleensä hyvä. Jos taas asukasvalinnoissa mennään metsään, kausikin vaikuttaa heikolta. Viime kaudella ei valinnoissa onnistuttu parhaalla mahdollisella tavalla ja uusvanhojen tuominen taloon teki kaudesta lopullisesti pannukakun.

Edellisillä kausilla on keskitytty ns. Onnela-porukkaan, jotka odottavat BB-talon olevan pelkkää biletystä ja kuvittelevat tulevansa julkkiksiksi kauden jälkeen. Osaa toki odottavat Hymy-lehden sivut tai Seiska, mutta suurin osa painuu unholaan kauden jälkeen. Hyvä niin, he varmaan ajattelevat, koska ainakaan Suomen BB ei ole tuonut monellekaan hyvää imagoa - pikemminkin päin vastoin.

Taloon pitää saada aktiivista porukkaa, ei viime kauden kaltaisia sohvamakoilijoita. Joukossa pitää olla erilaisia persoonia, jotka erottuvat toisistaan. Vaatimuksena pitää ehdottomasti olla myös, etteivät asukkaat tunne toisiaan heti taloon astuttuaan. Ehdoton ei lisäksi kaikille julkkiksille ja entisille BB-asukkaille.

Yksi perusmarmatus jatkuu myös vuodesta toiseen: vanhemmat asukkaat. Taloon on joka vuosi toivottu enemmän vanhempia asukkaita kuin se yksi kiintiövanha. Hakuprosessista tihkuneiden tietojen mukaan lomakehaun takaisin tuominen on saanut yli 27-vuotiailta henkilöiltä hakemaan aikaisempaa aktiivisemmin BB:hen. Tämä tosin ei vielä takaa sitä, että talossa nähtäisiin yhtään sen enempää "vanhaa" kuin edellisinä vuosina.

Myös BB-talo kaipaa muutoksia. Viime vuoden talo oli sisustuksellisesti tylsä ja harmaa. Täksi vuodeksi sisustuksesta on saatava pirteämpi ja tilojen käyttö tehokkaammaksi. Etenkin salatilaa ei viime vuonna käytetty juuri ollenkaan ja se vei arvokkaita neliöitä muutenkin pienestä talosta. Lisäksi tehtäväaluetta soisi käytettävän useammin ja se saisi olla asukkaiden käytössä hieman vapaammin myös annettujen tehtävien ulkopuolisina aikoina.

Se, mikä on ehdottomasti saatava kuntoon, on talon tekniikka. Lämpöongelmat eivät saa toistua tänä vuonna, että asukkaat hytisevät sisällä. Ymmärrän kyllä, että uudelle paikalle rakennettu talo kärsii joistakin lastentaudeista, mutta ne menivät liiallisuuksiin. Ilmeisesti talo rakennettiin aivan viime tipassa ja testaus jäi pintapuoliseksi. Niin, ja eihän talon kylmäkestävyyttä voitu testata viime elokuun helteillä.

Uuden kauden julkistamisen jälkeen tulevaa kautta koskien ei ole julkisuuteen tihkunut paljoakaan tietoa tulevan kauden sisällöstä. Sen toki kuulimme, että Mikko Räisänen jatkaa tuottajana. Ei lupaa hyvää, että sama "päätirehtööri" jatkaa myös Endemolin leivissä. Käsikirjoittajaa ei ole kerrottu, mutta pahoin pelkään, että Sami "Mikon kaveri" Aaltonen jatkaa myös pestissään. Odotukset uudesta kaudesta laskivat aika mukavasti, kun kuulin Räisäsen jatkavan.

Tulevan kauden juontajia ei ole vielä julkistettu. Tällä viikolla selvisi, ettei ainakaan Susanna Laine jatka BB:ssä. Se on luultavasti ihan hyvä juttu, koska Susanna ei vakuuttanut Talk Show'ssa. Oma suosikkini Susannan seuraajana olisi Extra-juontaja Elina Viitanen. Siirtyminen Talkiin ei olisi suuri askel Elinalta, sillä Elinahan oli suurimman osan kautta Susannan juontajaparina viime kauden Talk Show -lähetyksissä.

Parin viikon kuluttua saamme ensimmäisiä viitteitä, millaisia asukkaita on tarjolla hakukiertueelta. Täytyy kuitenkin muistaa, että osa asukkaista valitaan lomakehaun perusteella, joten hakukiertueen hakijat eivät ole ne ainoat ehdokkaat, jotka ovat tarjolla. Toivotaan, että Endemol olisi saanut jotain rotia asukasvalintoihin, joiden tulokset näemme toki vasta elokuussa. Helppo tehtävä asukasvalinnat eivät tietenkään tule olemaan.

Lue myös ennakkokolumnisarjan ensimmäinen osa:
BB palasi, muutoksia tapahduttava

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.