Onko tässä enää mitään järkeä?

Big Brotherin häätöäänestykset ovat puhuttaneet katsojia joka vuosi. Eikä tämä vuosi tee poikkeusta. Taaskaan.

Sebastian, Johanna, kuka seuraavaksi...? Nykyinen äänestystapa on koitunut ainakin kahden suursuosikin tappioksi eri kausilla. Viime kaudella Sebastian tuli häädetyksi aivan finaalin kynnyksellä, kun hän yllätyshäädössä putosi talosta viikko ennen finaalia. Vajaa viikko sitten toinen suursuosikki Johanna koki vastaavan kohtalon, vaikkakin monta viikkoa ennen finaalia.

Häätöäänestyksissä on painoarvo nykyään rahastuksella, eikä sillä, että katsojien tahto toteutuisi parhaalla mahdollisella tavalla. Talk Show'ssa nähtävät kiritykset tekevät äänestyksistä tiukkoja, kun katsojat näkevät kuka on putoamisvaarassa ja tykittävät sitten turbolla ääniä sille.

Tällöin ei välttämättä auta, vaikka olisi kuinka reilussa johdossa Talk Show'n alkupuolella, kun lopussa äänestyksen kärkinimen johto on sulanut. Tästä seuraa, että yllätyspudotuksen riski kasvaa. Lopulta tällaisessa äänestyksessä ratkaisee se, kuka saa eniten ääniä äänestyksen viime minuuteilla, kun tilanne on kaikkien osalta lähes tasan.

Juuri näin kävi viime viikolla häätöäänestyksessä, jossa Johanna putosi, vaikka oli selvinnyt yhteensä neljästä häätöäänestyksestä ja voittanut siihen päälle vielä kaksi Katsojan valinta -äänestystä netissä. Osittain tästä saavat syyttää äänestäjät myös itseään, sillä todennäköisesti he halusivat ennemmin pistää Tean pihalle, jolloin äänestyksestä tuli todellisuudessa Tea vs. Joni, jolloin viimeisessä tilannekatsauksessa johdossa ollut Johanna "unohtui".

Tätä ei olisi kuitenkaan tapahtunut, jos tilannekatsauksia ei olisi ollut. Tai mitä olisi tapahtunut, jos viime viikon äänestyksessä olisi noudatettu samaa kaavaa kuin aikaisemmin tällä kaudella. Tällöihän äänestyksen toiseksi viimeisen mainoskatkon jälkeen pistettiin viimeiset 10 minuuttia käyntiin ja äänestys päättyi ennen viimeistä mainoskatkoa.

Nyt äänestys kuitenkin jatkui vielä viimeisen mainoskatkon jälkeen kolme minuuttia, jonka aikana näytettiin vielä kerran äänestystilanne. Aikaa ei ollut paljon ja heti äänestyksen jälkeen joku oli kirjoittanut Facebookiin, että Johannan äänestysnumero oli tuutannut varattua viimeisellä kolmiminuuttisella.

Äänestystulos aiheutti salaliittoteorioita, joihin en kuitenkaan usko. Luulen, että Johannan tie BB-talossa päättyi viime hetken ruuhkiin äänestyslinjoilla ja järjettömään äänestystapaan. Erityisesti kritisoin väliaikatilanteita, joita ei pitäisi näyttää ollenkaan. Nähtävästi tuotanto ei saa äänestyksistä tarpeeksi rahaa ja tilanteita on pakko näyttää. Ei siihen ole tullut mitään muutosta, vaikka fanit ovat valittaneet asiasta jo monta vuotta.

Johannan häädön myötä monen suosikki putosi. Johannalle olisi voinut povata jopa voittoa, koska nainen oli vahvoilla mm. BBPlazan suosikkiäänestyksessä ja hän kerää yhä protestiääniä ko. äänestyksessä, vaikka Johanna ei ole ollut talossa kohta viikkoon.

Ei auta kuitenkaan itku tässä asiassa, vaan se on hyväksyttävä äänestystulos ja mentävä eteenpäin. Tällainen äänestyskäytäntö ei kuitenkaan edesauta sitä, että katsojat pysyvät BB:n parissa, kun suuren osan suosikki, joka johti lähes koko äänestyksen ajan, saadaan ulos talosta lähes järjenvastaisesti. Ihan, kun muutenkin ohjelmalla ei menisi huonosti talon tapahtumien ja laskevien katsojamäärien johdosta.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.