Tuotannolla kriisipalaverin paikka

Suomen Big Brother koki maanantaina todellisen aallonpohjan. Jo kolmas asukas poistui talosta neljän päivän sisään ja vain yksi näistä on lähtenyt talosta häätöäänestyksen kautta. Joku voisi sanoa tätä katastrofiksi.

Katastrofilta tämä kausi alkaa vääjäämättömästi vaikuttamaan. Kausi on edennyt pettymyksestä toiseen erityisen negatiivisessa ilmapiirissä. Kuvaavaa tälle kaudelle on, että en ole kirjoittanut tästä kaudesta yhtään positiivista kolumnia kauden alettua ja mielestäni yleensä yritän löytää joka asiasta jotain positiivista.

Yleinen negatiivisuus on kantanut (mätää) hedelmää jo pidemmän aikaa, kun useimmat bileet ovat päättyneet asukkaiden välisiin riitoihin. Tuotanto on tehnyt parhaansa edistääkseen tätä ilmapiiriä mm. rajoittamalla tupakointia ja järjestämällä asukkaat tilanteisiin, jotka kärjistävät asukkaiden välejä. Hauskuus on ollut tästä kaudesta pääosin kaukana.

Toivottavasti maanantaina asukkaiden saama "vapaapäivä" on merkki siitä, että tuotanto on istunut alas ja pitänyt kriisipalaverin BB:n tämänhetkisestä tilasta. Nyt pitäisi kunnolla analysoida tapahtunut ja miettiä tarkasti, miten tästä jatketaan. Kuinka tämä kausi pelastetaan, että se saadaan vietyä läpi edes säällisesti? Onko se edes mahdollista?

Hyvää kautta tästä ei saa edes millään. Asukkaiden meno talossa jatkuu todennäköisesti samanlaisena loppuun asti, elleivät he yksitellen luovuta, kuten Jarno tänään. Tuotannolla on nyt hätä kädessä pitää paletti kasassa, mutta itsehän he ovat soppansa keittäneet aina asukasvalinnoista lähtien.

Alkaa näyttää yhä vahvemmin siltä, että tämä kausi on Suomen BB:n viimeinen - ainakin tällä tuotannolla. Loppukauden katsojaluvut voivat olla aika matalalentoa ja, jos ihmeitä ei tapahdu, lukemat voivat olla todella rumat. Vaaliviikon Talk Show'n lukemat olivat jo tosi masentavat. Miten käy näiden viimeisimpien käänteiden jälkeen?

Muutoksen aikaansaamiseksi ja katsojien palauttamiseksi BB:n pariin saattaa olla jo liian myöhäistä. Tilanteeseen olisi pitänyt herätä jo paljon aiemmin. Ilmeisesti tuotannossa luotettiin vain edellisten kausien sapluunaan ja luotettiin, että kaikki sujuu kuin itsestään.

Kuinkas sitten kävikään?

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.