Kolumni: Iltasatu

Kuva: © 2019 Jarkko Nieminen / Fanisivut.net
Kuva: © 2019 Jarkko Nieminen / Fanisivut.net

Enää yksi yö aikaa, kunnes Big Brother palaa Suomen televisioon. Jotta uni tulisi paremmin viimeisenä yönä ennen kuin valot jälleen syttyvät BB-talossa, tarjoamme iltalukemistoksi ennen nukkumaanmenoa hieman erilaisen iltasadun. Hyvää yötä!

Olipa kerran suuressa metropolissa eteläisessä Suomessa. Eräänä päivänä johtajatar päätti, että tarvitaan uusi Talo.

Tämä oli varsin kummallinen Talo. Kukaan ei oikein tiennyt, mikä sen tarkoitus on ja mitä tuleman pitää. Niinpä, kun annettiin kuulutus koko Suomen nuorisolle, että tulkaa julkisuuden alttarille, suosio oli suuri.

Nuoret ilmoittautuivat tuhansittain ja arvovaltainen raati valitsi lopulta 12 onnekasta, jotka saivat kokea täyttymyksensä neljän seinän sisällä. Kaikki oli vieläkin suurta mysteeriä. Ulkomailta oli nähty esimerkkejä, mutta kenelläkään ei ollut kokemuksia.

Kunnes tuli synkkä ja myrskyinen päivä. Sade vihmoi pitkin pihoja, kun nuoret urhot astuivat taloon, ja vain onnekkaimmat saivat asua Talossa lähes jouluun saakka. Muita odotti maitojuna ja kansan kova tuomio. Urheasti talon uudet asukkaat jättivät hyvästit ystävilleen ja sukulaisilleen, jonka jälkeen he astuivat suureen tuntemattomaan.

Lopulta myyttisenä sankarina juhlittiin yhtä, joka kesti kaikki tuskat, ilot ja surut, pettymykset ja menestykset. Hän se oli, Perttu I Suuri. Ei toista hänenlaistaan ollut, sanovat aikalaiset. Viattomuuden aika oli lopullisesti ohi. Oli aika siirtyä eteenpäin ja kohti toista tulemista.

Paluuta ei ollut. Meno koveni ja sääliä ei annettu, vaikka sitä saatettiinkin pyytää. Talon herra kuitenkin rappioitui ja sokaistui vallastaan. Keinoja ei kaihdettu, kun taalereita haalittiin omiin taskuihin. Käskyläisiltä vaadittiin yhä suurempia uhrauksia, taistelun uhreista välittämättä. Sirkushuveja piti kansalle tarjota.

Aikaa kului ja mammonaa kertyi. Talon elämä oli riettaampaa kuin koskaan. Viini virtasi ja säädyttömyyttä riitti. Eräs vilahdus oli kuitenkin Talon Herralle liikaa. Siinä sai renki mennä, vaikka parhaansa yritti tehdä täyttääkseen Herransa käskyt. Kaunopuheet saivat väistyä mammonan roviolla. Joku oli uhrattava.

Imperiumi kasvoi ja kasvoi, mutta mikään puu ei kasva taivaaseen asti. Romahdus oli jo näkyvissä. Rakenteet natisivat liitoksistaan. Kapina odotti vain nousemistaan. Kansa oli tyytymätön. Oli jäljellä enää irvokas näytelmä.

Torailu kiihtyi niin Talossa kuin kylänraitilla. Ei auttanut edes aitojen kaataminen, vaan tuho oli väistämätön. Lopussa Talon herra oli henkitoreissaan ja piti miettiä uutta suuntaa. Oli aika pakata pakaasit vankkurehin ja poistua takaovesta vaivihkaa. Pääportilla odottaisi vihainen kansa.

Kukaan ei tiedä, miten Talon herran kävi. Tarina kertoo, että hän yrittää uutta alkua kaukaisessa maassa. Mutta mitä tapahtui talolle? Joutuiko se lekan alle vai Voutiko vei, ken tietää?

Kansa kuitenkin kaipasi uutta Talon herraa, kaikesta huolimatta. Sitä odotettiin ja odotettiin, kunnes soihtu syttyi korkean talon katolle joitain kuukausia sitten. Se oli merkki. Talo kaipasi jälleen nuorisoa.

Ilo oli ylimmillään, vaikka osa oli ymmyrkäisenä, mitä tästä seuraa. Onko Talon uusi isäntä yhtä paha kuin edellinen vai ajatellaanko siellä kansan parasta? Kiinnostus oli kuitenkin suurta, tuhansittain nuorisoa haki jälleen herran taloon hänen armoilleen jopa useiksi viikoiksi.

Toivotaan, että pelkästään taalerit eivät ole herran mielessä, se on hyvä pitää mielessä. Muuten se on tuhon tie.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.