Kommentti: Love Island Suomi ei vakuuttanut

Jälleen uusi deittireality saatiin ruutuun vuorokauden myöhässä Subilla, kun Love Island Suomi starttasi. En odottanut sarjaa sen suuremmin, vaikka mediassa siitä oli kohuttu jo muutama viikko. Pätkiä ensimmäisistä jaksoista katsottuani, ei Love Island Suomi saanut itseäni vakuuttuneeksi sen hyvyydestä tai, että siitä olisi Big Brotherin korvaajaksi.

Aluksi on todettava, etten ole seurannut aiempia deittirealityja kuin lööppitasolla, eli lähinnä iltapäivälehtien uutisointeja satunnaisesti seuraten. Ajatuksena "pakkopariutuminen" televisio-ohjelmassa ei minua kiinnosta, mutta Love Island Suomen bigbrothermainen formaatti herätti pienen kiinnostuksen. Silti olin kahden vaiheilla, katsonko avausjakson vai en.

No, avausjaksolle kävi, kuten kävi, eli se siirtyi päivällä eteenpäin teknisen ongelman vuoksi. Tämä antoi minulle aikataulullisesti paremman tilaisuuden seurata uuden sarjan aloitusta, mutta loppujen lopuksi seurasin sarjan avausjaksoa noin 25 minuuttia ja sitä seurannutta kakkosjaksoa noin 50 minuuttia. Alku ei todellakaan vakuuttanut, enkä usko, että tulen kovin paljoa Suomen Love Islandia seuraamaan.

Avausjaksosta näin pätkän, jossa kilpailijoita esiteltiin toisilleen ja ensimmäisiä pareja muodostettiin. Parinmuodostuksessajäi mieleen todella sterotyyppisistä ja muovisen oloisista ihmisistä. Toisessa jaksossa oli mielestäni varsin teinimäinen tunnelma hihittelyineen ja pullonpyörityksen aiheuttamien reaktioiden muodossa. Eikä tuo parispekulaatio saareen ylimääräiseksi sinkuksi saapuneen miehen pariksi noussut kovin korkealle tasolle.

Ehkä tämäntyyppistä formaattia ei ole tarkoitettu minulle tai sitten olen tullut vain vanhaksi. Hihkuminen pullonpyöritykseen kuuluneesta pussamisosasta ja muutenkin hihittely ja juttujen taso ei oikein iske. Vaikka Big Brother oli aikamoista kuraa - jos suoraan sanotaan - viimeisinä aikoinaan, oli siinä sentään muutakin aspektia kuin pariutuminen. Big Brotherissa pystyi 24/7:n avulla seuraamaan muutakin kuin kuherteluja tai parispekulaatioita, jos halusi, vaikka tuotanto yrittikin kovasti muokata BB:tä pariutumis- ja riitelyohjelmaksi. Pelkkää pariutumista minula ei ole intoa seurata ja onneksi ei ole pakko.

Eikä tätä intoa ole ilmeisesti hirveän monella muullakaan, kertovat ensimmäisten jaksojen katsojaluvut. Helsingin Sanomien mukaan Love Island Suomen avausjakso keräsi keskimäärin 123 000 katsojaa ja kakkosjakso heti perään 98 000 katsojaa. HS:n toimittaja Taika Dahlbom spekuloi, että Sub jäi tavoitteistaan jopa sadoilla tuhansilla katsojilla odotuksiin nähden. Olen samaa mieltä, että 100 000 katsojan molemmin puolin olevat luvut ovat vaatimattomat ja pitäisin 200 000-300 000 katsojan lukuja hyvinä Subin nykytasoon nähden.

On muistettava, että Big Brotherin huippuvuosina Big Brotherin Pääohjelmat, johon Love Island Suomea on reilu verrata, keräsivät pääosin 300 000-400 000 keskikatsojalukuja. Toki parhaimmillaankin katsojakeskiarvot olivat jopa yli 600 000 katsojan, mutta viimeisinä vuosina oli hyvä, jos Pääohjelmissa päästiin yli 200 000 keskikatsojamäärän.

Love Island Suomi on kautensa alussa ja lähiviikot näyttävät, onko ohjelmalla tulevaisuutta uusien kausien muodossa. Minua ohjelma ei vakuuttanut, mutta ehkä Love Island menee siellä muiden deittirealityjen seassa, jos se ei liian kalliiksi kanavalle käy. Uutta Big Brotheria tästä ei ainakaan tullut.

Lähde:
Jättionnenpommi vai ei? Love Island Suomi muuttui hetkessä Napakympiksi, mutta laatu saattaa parantua, kun katsojat pääsevät kilpailijoita kiduttamaan (Helsingin Sanomat 27.9.2018)

Lue myös:
Love Island Suomi kalastelee samoilla apajilla kuin Big Brother (27.9.2018)
Tilasto: Big Brotherin Pääohjelman katsojalukuja (1.9.2015)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.