Big Brother saa jatkoa - julkkis-BB tulee syksyllä Subilta!

Arvuuttelu Suomen Big Brotherin kohtalosta voidaan päättää ainakin tällä erää. Big Brother palaa ruutuihin jälleen ensi syksynä, mutta tällä kertaa julkkisversiona.

Sub tiedotti tiistaina verkkosivuillaan, että kanava tekee ensi syksynä ensimmäisen Suomen Big Brotherin julkkisversion. Samalla Subin netissä käynnistyi asukashaku, jossa BB-taloon voivat hakea itsensä julkkiksiksi tuntevat henkilöt. Big Brotherin tuottajana jatkaa kaikista spekulaatioista huolimatta Endemolin puolelta Mikko Räisänen.

Fanit ovat toivoneet julkkis-BB:tä Subilta jo pitkään ja nyt vihdoin toive toteutetaan. MTV Median vastaava tuottaja Pete Paavolainen toteaa Subin nettisivuilla, että he ovat olleet todella tyytyväisiä BB:n pitkäaikaiseen menestykseen ja Paavolaisen mielestä nyt on oikea hetki BB:n julkkisversiolle. Tuottaja Räisänen pitää julkkis-BB:n toteutumista hienona ja hän toivoo ohjelmaan suuria persoonia, jotka osaavat pistää itsensä likoon BB-talossa.

Big Brotheria on tehty Suomessa kahdeksan kautta ns. tavisasukkailla, mutta nyt on julkkisten vuoro. BB:n jatko oli kyseenalainen heikon viime kauden jälkeen, mutta jatkoa siis saadaan. Todennäköisesti kausi on lyhyempi, jolla saadaan kustannuksia alemmaksi ja mahdollisesti lisää mietintäaikaa, tekeekö normaali Big Brother vielä paluun Subille.

Maailmalla Big Brotherin julkkisversioita on tehty useita. Kuuluisin ja menestynein on Brittien julkkis-BB, jossa juuri päättyi julkkisversion 11. kausi. Tavallista BB:tä Briteissä on tehty 13 kautta. Suomen läheisin julkkis-BB -kytkös on toistaiseksi kuudennelta kaudeltamme, jolloin tehtiin asukasvaihto Slovenian julkkisversion ja Suomen tavallisen version välillä. Tällöin Suomen BB:hen saatiin viikoksi Sandra ja Niko N. meni Sloveniaan.

Vaikka Suomessa ei ole erillistä julkkisversiota BB:stä vielä nähtykään, on BB-talossa ollut asukkaina joitakin pikkujulkkiksia, kuten chat-juontajia. Kenties kuuluisin julkkisasukas tähän mennessä Suomen BB:ssä on ollut Martina Aitolehti. Kokonaan oma lukunsa on BB-talossa runsain mitoin nähdyt vierailijat, joiden joukossa on usein ollut joku julkisuudesta tuttu. 

Ensimmäinen julkkiskausi käynnistyy siis ensi syksynä. Tarkempi ajankohta, juontaja ja asukkaat julkaistaan myöhemmin.

Lisätiedot ja hakulomake Subin BB-nettisivuilla

Lue lisää sivustoltamme:
Sivustomme hakusivusto Julkkishakuun
MTV Median Paavolainen: "Tarpeeksi kuuluisat nettipersoonat ovat tervetulleita"

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.