Jori A. Kopponen voitti Julkkis-Big Brotherin!

Suomen ensimmäisen Julkkis-Big Brotherin voittaja on Jori A. Kopponen. Jori voitti Julkkis-BB:n Finaalin sunnuntai-iltana ennen Niko Saarista, Anu Saagim-RatiaaAleks Vehkalaa ja Johanna Salmista ja Jori kuittasi itselleen 25 000 euron voittopotin.

Suomen ensimmäisen Julkkis-Big Brotherin voitto ratkesi sunnuntaina. Julkkis-BB:n Finaalissa voittajaksi voittajaäänestyksen perusteella selvisi Jori A. Kopponen, joka kukisti aivan Finaalin loppumetreillä Niko Saarisen, jotka olivat kaksi viimeistä asukasta BB-talossa. Anu Saagim-Ratia sijoittui kolmanneksi, Aleks Vehkala neljänneksi ja Johanna Salminen viidenneksi.

Voittajaäänestys oli käynnissä perjantaista lähtien ja katsojat saivat äänestää suosikkiaan. Eniten ääniä saanut asukas voittaisi Julkkis-BB:n. Finaalissa oli mukana viisi asukasta ja vain kaksi päivää ennen Finaalia BB-talosta oli häädetty Sara Sieppi asukkaiden toimesta. Finaaliviisikon sunnuntai sujui rauhallisissa merkeissä lähinnä siivoten, pakaten ja itseään laittaen. Asukkaiden ajatukset karkasivat usein myös ulkomaailmaan, mikä oli finaalipäivänä aivan ymmärrettävää.

Finaalilähetyksen käynnistyttyä, ensimmäinen asukas häädettiin aika pian. Viidenneksi Julkkis-BB:ssä tuli Johanna, joka ensimmäisenä saapui Mari Sainion haastatteluun studioon. Johanna sanoi Marille, että hän veikkasi, että hän tulee ensimmäisenä ulos talosta. Paljon kotitöitä talossa tehnyt Johanna teki niitä ihan mielellään, vaikka häntä välillä ärsytti, kun jotkut kulkivat talossa kengät jalassa juuri, kun Johanna oli imuroinut.

 Johanna häädettiin Finaalin ensimmäisenä asukkaana. Lähde: Big Brother Suomi Twitter.

Toisena Finaalista häädettiin Aleks, joka tapahtui myös hyvin pian Johannan häädön jälkeen. Jo seuraavassa taloyhteydessä Mari kertoi finalisteille, että kolmanneksi tullut asukas häädetään, joka oli siis Aleks. Marin haastattelussa Aleks sanoi arvomaailmansa muuttuneen talossa ja pistää nyt ystävät ja perheen etusijalle. Ilmeisesti Aleks oli hieman mustasukkainen Nikosta, sillä Aleks kertoi talossa suuttuneen Nikolle, koska tämä oli kertonut pitävänsä Jorista. Aleks pisti Nikon tunnustuksen kuitenkin viinin piikkiin, eikä hän aio palata siihen ulkomaailmassa.

Vielä kolme asukasta oli talossa ja seuraavaa häätöä saatiinkin odottaa jokunen tovi. Sinänsä kolmanneksi sijoittuneessa ei ollut mitään epäselvää, sillä Anu oli selvällä takamatkalla kärjessä olleisiin Joriin ja Nikoon nähden. Kolmanneksi sijoittunut Anu ei ollut studiossa niin sanavalmis kuin yleensä ja ilmeinen hämmennys näkyi virolaisessa. Kuusi viikkoa BB-talossa oli kova paikka ja se ei ollut helppoa. Anu ihmetteli, kuinka sekaisin talossa voi mennä parista viinilasista, vaikka ulkomaailmassa näin ei käy. Talo tekee ihmeellisiä asioita, totesi Anu.

Mari haki Jorin ja Nikon talosta

BB-talossa olivat enää kärkikaksikko, Jori ja Niko. Juontaja Mari lähti hakemaan Julkkis-BB:n kahta parasta talosta. Aluksi Mari jututti kaksikkoa tunnelmistaan. Niko oli itkenyt jännitystään juuri ennen Marin tuloa ja itku oli tarttumassa Joriin. Hopeatila ei haittaisi Joria ja hän myös sanoi koti-ikävän vaivanneen talossa. Niko on puolestaan tuntenut itsensä välillä ulkopuoliseksi, koska hän tuli niin myöhään taloon. Jori ja Niko saivat talossa katsoa vielä parhaat palansa ennen kuin Mari ilmoitti äänestysajan päättyneen.

Mainoskatkon ajan pidettiin Joria ja Nikoa sekä katsojia jännityksessä. Lopputulokset päästiin kuulemaan studion puolella. Tultuaan studioon, Mari ohjasi Jorin ja Nikon kummatkin omaan koppiinsa studion seinämällä odottamaan tulosta. Tuskallisen pitkän odotuksen jälkeen Marin suusta kuului Jorin nimi ja näin Jorista tuli Suomen ensimmäisen Julkkis-Big Brotherin voittaja. Hämmentynyt voittaja oli aluksi täysin sanaton, eikä kakkoseksi jääneestä Nikostakaan näkynyt pettymyksen merkkejä, vaan mies lähetti sydänterveisiä ilmeisesti yleisöön.

Alkuhämmennyksen laannuttua Joriltakin saatiin muutama kommentti. Jori totesi Marille, että kuuden viikon reissu BB-taloon kannatti. Jori ei kuitenkaan voinut ymmärtää, miten suomalaiset ovat voineen äänestää voittoon tällaisen mörrimöykyn kuin hän. Heti perään Jori teki kuitenkin pikaisen päätelmän, että hänestähän taidetaan tykätä. Mari vahvisti Jorin käsitystä. 

Hämmentynyt Julkkis-BB-voittaja. Lähde: Big Brother Suomi Twitter.

Voittajaäänestys oli kärkikaksikon osalta äärimmäisen tiukka. Tilanne Jorin ja Nikon välillä vaihteli muutaman otteeseen niin, että välillä Niko oli johdossa, vaikka Jori enimmän Finaalista olikin johdossa. Lopulta Jorin ja Nikon välinen ero oli 1,68 prosenttiyksikköä. Erot edellisissä vaiheissa muihin finalisteihin olivat isoja, mutta nämä eivät ole täysin vertailukelpoisia, sillä finalistien häätöjen yhteydessä äänestyslinjat "jäädytettiin" ja talosta jo häädetyt asukkaat poistettiin äänestyksestä.

Yksi Julkkis-Big Brotherin kauden teemoista olivat hyväntekeväisyyskilpailut ja tehtäväpotti, jota asukkaat keräsivät läpi kauden. Viikottaisista hyväntekeväisyyskilpailuista asukkaat onnistuvat keräämään kaikkiaan 5 407 euroa, jonka voittaja Jori saa lahjoittaa haluamaansa kohteseen. Jorin kohde on SPR:n nuorten turvatalot, jonka edustaja kävi pokkaamassa tehtäväpottiin kerätyt varat Jorilta pian voittajan julistamisen jälkeen.

Julkkis-Big Brotherin voittaja kuittasi itse pääpalkintona 25 000 euroa ja lisäksi lasisen pokaalin. Juhlallisuudet BB-studiossa olivat pian ohi. Aiemmin talosta poistuneet asukkaat sekä finalistien läheiset saivat tulla onnittelemaan Finaalin päätyttyä finalisteja. BB-talolta asukkaat siirtyvät finaalibileisiin Helsinkiin, jossa Julkkis-BB-asukkaita voi bongata ja varmasti myös aikaisempien kausien asukkaita.

Suomen ensimmäinen Julkkis-Big Brother on päättynyt. Finaalissa ei kerrottu Suomen Big Brotherin jatkosta, eli tällä hetkellä ei ole tietoa, tuleeko BB:stä minkäänlaista versiota esimerkiksi ensi vuonna.

Jori voitti Julkkis-BB:n - katso video (Big Brother Suomi Twitter):

Liveseuranta: Julkkis Big Brother Finaali 13.10.2013

Lue lisää Subin BB-nettisivuilta:
Jori voitti Julkkis Big Brotherin!
Näin voittajaäänestys eteni
Asukkaiden keräämä hyväntekeväisyyspotti meni SPR:lle
Niko tuli toiseksi
Anu tuli kolmanneksi Julkkis-BB:ssä
Aleks tuli neljänneksi Julkkis-BB:ssä
Johanna tuli viidenneksi Julkkis-BB:ssä

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.