Martina luovutti - päivitetty 15.10.2007, 16:53

Koko maanantaiaamupäivän luovuttamista harkinnut Martina toteutti lopulta uhkauksensa. Martina poistui BB-talosta maanantaina iltapäivästä. Poistumisesta kertoivat ensimmäisenä Big Brotherin viralliset nettisivut.

Big Brotherin virallisten nettisivujen mukaan Martina luovutti BB:n henkilökohtaisiin syihin vedoten. Martina oli kärsinyt koti-ikävästä jo jonkin aikaa ja tilanne vain kärjistyi maanantaina. Koti-ikävä kävi mahdottomaksi, eikä Martina nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin luovuttamisen. Edes muiden asukkaiden tsemppaaminen ei enää häntä auttanut, vaan päätös oli jo tehty.

Martina poistui talosta päiväkirjahuoneen kautta, kun muut asukkaat käskettiin samanaikaisesti terassille. Terassin verho laskettiin ja pian sen jälkeen talon sisällä ollut Martina lähti ulkomaailmaan. Asukkaat saivat tietää Martinan poistumisesta päästyään takaisin sisälle. Heille ei kerrottu Martinan lähdöstä, mutta he huomasivat, että Martinan tavarat olivat poissa, josta he päättelivät julkkisasukkaan poistuneen BB-talosta.

Martina oli BB-talon 19. asukas ja samalla Suomen BB-historian ensimmäinen julkkisasukas. Hän tuli taloon toissa sunnuntaina ja viipyi talossa siis reilun viikon. Martina oli jo luovuttamassa ensimmäisellä talossaoloviikollaan, mutta luopui tästä ajatuksesta nopeasti. Lopulta luovutusajatus vei voiton toisen viikon alkajaisiksi.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.