Kausi 2007

Uutisia Suomen Big Brotherin kolmannelta kaudelta vuodelta 2007. Näitä uutisia ei enää päivitetä, tuoreimmat uutiset löytyvät täältä.

Voittajan viikko päättää BB-kauden

Suomen Big Brotherin kolmannen tuotantokauden viimeinen ohjelma nähdään tiistaina. Voittajan viikko -ohjelmassa seurataan Saulin ensimmäistä viikkoa ulkomaailmassa voittonsa ja talosta poistumisen jälkeen.

Sauli julistettiin vuoden 2007 Big Brotherin voittajaksi reilut kaksi viikkoa sitten. Talosta poistumisen jälkeen Sauli on rientänyt h...

BB-analyysi: Pettymyskausi

Kolmannen BB-kauden päättymisestä on nyt kulunut jonkin aikaa ja mennyttä kautta on päässyt sulattelemaan mielessään. Nyt on aika tehdä "viiltävä" analyysi kaudesta, jolta odotettiin ja toivottiin paljon, mutta mitä jäi käteen? Kaudessa oli jotain hyvää, mutta päällimmäiseksi kaudessa jäi valitettavasti mieleen vain tuotannon monet alisuoritukset.

K...

Parhaat palat tiistaina Subilla

BB-kausi 2007 jatkuu vielä hetken Subtv:llä. Tämän viikon tiistaina palataan vielä päättyneen kauden tunnelmiin, kun Subilla nähdään BB:n parhaat palat puolen tunnin paketissa.

Kauden huippuhetkiä on mahdollisuus nähdään Subtv:llä tiistaina 10. joulukuuta klo 22.00 ja lähetys uusitaan keskiviikkona 11. joulukuuta klo 16.30. Puoleen tuntiin ei paljo...

BB teki jälleen Subin katsojaennätyksen

Big Brother on nähty Subtv:llä kolmen tuotantokauden verran ja jokaisena vuotena BB-finaali on tehnyt kanavalle sen hetkisen katsojaennätyksen. Vuoden 2007 finaalia seurasi keskimäärin huikeat 638 000 katsojaa ja huippuluku nousi 815 000:een.

Ensimmäisellä kaudella vuonna 2005 BB keräsi 425 000 katsojaa ruutujen ääreen finaalissa ja toisella kaud...

Big Brother palaa asiaan myös 2008 - päivitetty 03.12.2007, 00:34

Big Brother saa myös neljännen tuotantokauden Suomessa. BB-juontaja Vappu Pimiä lupasi vuoden 2007 BB-finaalin lopuksi, että BB:tä nähdään myös ensi vuonna.

Valot pimenivät tyylikkäästi BB-talossa, kun kausi 2007 saatiin päätökseen kello 23:n jälkeen. Kausi lopetettiin suorassa lähetyksessä 24/7- ja 12/7-palveluissa talon valojen sammutukseen ja sam...

Sauli on Big Brother 2007 -voittaja! - päivitetty 03.12.2007, 00:33

Vuoden 2007 Suomen Big Brotherin on voittanut Sauli. Hän voitti tiukassa taistelussa toiseksi tulleen Kadin. Kolmanneksi tuli Niko ja neljänneksi Riitta.

BB:n voittaja selvisi sunnuntai-iltana Subtv:n suorassa BB-finaalilähetyksessä. Sauli voitti tiukan finaaliäänestyksen keräämällä 45,75 % annetuista äänistä. Kadi tuli toiseksi 40,62 %:n osuudella...

Big Brother 2007 päättyy tänään uudistuneessa finaalissa! - päivitetty 02.12.2007, 18:29

Suomen Big Brotherin kolmas tuotantokausi kokee tänään huipennuksensa, kun uudistunut BB:n finaali on vuorossa illalla. Reilut kolmikuukautinen rupeama alkaa olla takana ja joku vielä talossa olevasta nelikosta kuittaa itselleen 50 000 euroa.

Suorassa finaalilähetyksessä nähdään, kenen nimen Vappu Pimiä saa kunnian kuuluttaa olevan Big Brother 2007...

Vaisut loppubileet BB-talossa, Kadi johtaa äänestystä edelleen

Kausi lähenee loppuaan vääjäämättä hetki hetkeltä. Talon seinien sisäpuolella järjestettiin loppubileet, mutta monien pettymykseksi niistä muodostuivat yhdet kauden vaisuimmista bileistä. BB:n nettisivut puolestaan kertoivat voittajaäänestyksen tilanteen pysyneen lähes ennallaan.

Big Brotherin viimeisenä perjantaina asukkaille järjestettiin l...

Kadi johdossa finaaliviikonloppuun - päivitetty 30.11.2007, 20:40

Big Brotherin voitto ratkeaa tulevana sunnuntaina. Perjantaina vahvimmin voitossa on kiinni Kadi, mutta voittajan nimi ei suinkaan ole ratkennut, sillä erot ovat vielä pieniä.

Perjantain BB Extrassa julkaistussa väliaikatilanteessa Kadi johti voittajaäänestystä 36,91 %:n osuudellaan. Toisena äänestyksessä oli Sauli 31,21 %:n osuudellaan, Niko oli...

BB-kausi huipentuu uudistuneeseen finaaliin sunnuntaina! - päivitetty 02.12.2007, 18:40

Kolmannen Big Brother -kauden finaali häämöttää jo aivan nurkan takana. Ensi sunnuntaina selviää, kuka finaalinelikosta on Suomen kolmas BB-voittaja ja 50 000 euroa rikkaampi. Finaali nähdään tänä vuonna uudistuneena.

Finaalissa keskitytään finalisteihin sekä päättyvän kauden tapahtumiin. Kaikki finalistit tulevat yhtä aikaa ulos talosta, eikä yksit...

Viimeinen viikkotehtävä onnistui, asukkaat saivat tietää finaalista - päivitetty 29.11.2007, 17:11

Tämän kauden viimeinen viikkotehtävä saatiin päätökseen torstaina. BB-talon kultakuumeiset asukkaat saivat tietää, saavatko he viimeiselle kioskikäynnilleen ison vai pienen viikkobudjetin. Asukkaat saivat kuulla myös uutisia päiväkirjahuoneesta finaalia koskien.

Nihkeästi edistynyt kullanetsintäurakka oli kaatua keskiviikkona, kun asukkaat pääsivät...

Tuleeko neljättä kautta?

Suomessa on kohta nähty kolme kautta Big Brotheria. Vuonna 2005 tehtyä suosittua ensimmäistä kautta seurasi vieläkin suositumpi toinen kausi ja menestys jatkui - ainakin katsojalukujen perusteella - myös kolmannella kaudella. Yhä on kuitenkin auki BB:n jatko Suomessa tämän jälkeen.

Päättyvä kausi on ollut tasaisesti hyvä koko kauden. Eniten yleisöä...

Kullan määrä kasvaa tuskastuttavan hitaasti

Maanantaina hyvissä merkeissä käynnistynyt viikkotehtävä ei sujunut enää yhtä hyvissä merkeissä tiistaina. Kerättävän kullan määrä ei enää kasvanut niin nopeasti kuin ensimmäisenä päivänä ja päivään sisältyi myös epäonnistunut päivätehtävä.

Big Brother oli tiukentanut otettaan päivätehtävässä ja oli määrännyt mm. kullanhuuhdonnalle hinnan, joka maks...

Kullanhuuhdonta muuttui maksulliseksi

Viimeinen viikkotehtävä käynnistyi varsin mukavasti maanantaina ja asukkaat saivat kerättyä hyvän määrän kultaa. Ensimmäisen päivän onnistuminen tiesi kuitenkin sitä, että BB päätti vaikeuttaa viikkotehtävää tiistaina.

Taloon piilotettuja kultahippuja löydettiin hyvään tahtiin ja myös kullanhuuhdonta onnistui pihalla alkuvaikeuksien jälkeen. Lisä...

Kultakuume viimeisenä viikkotehtävänä

Maanantaina iltapäivästä Big Brotherin finaalinelikko sai tehtäväkseen tämän tuotantokauden viimeisen viikkotehtävän. Kaiken kaikkiaan 14. viikkotehtävän aiheena on kultakuume, jossa asukkaiden on etsittävä kultaa.

Tehtävässä asukkaat saivat BB:ltä lännenhenkiset roolivaatteet, jolla he voivat virittäytyä tehtävän vaatimaan tunnelmaan. Vaikka varsin...

Voittajaäänestys alkoi!

Suomen Big Brotherin kolmannen kauden huipennus on kohta käsillä. BB-finaali käydään ensi sunnuntaina ja sitä varten tämän kauden voittajaäänestys on alkanut. Katsojat saavat päättää puhelinäänestyksessä, kuka loppunelikosta ansaitsee BB:n voiton ja 50 000 €.

Voittajaäänestyksessä ei ole enää käytössä plussia ja miinuksia, vaan nyt äänestetään...

Jarkosta tuli 13. häädetty

Big Brotherin kolmannen kauden viimeisessä häätöäänestyksessä häätöuhan alla olivat kaikki talon viisi asukasta. Viikkoa ennen finaalia talosta joutui häädetyksi asukkaana alusta asti ollut Jarkko, joka kävi tiukimman taistelun äänestyksessä Riittaa vastaan.

Viimeiseen häätöäänestykseen olivat joutuneet kaikki asukkaat, koska Big Brother oli niin pä...

Asukkaat saivat tiedon äänestyksessä olostaan

Tämän tuotantokauden viimeinen häätöäänestys alkoi keskiviikkona, mutta asukkaille tätä ei vielä tuolloin kerrottu. Eikä myöskään sitä, että tällä kertaa kaikki asukkaat ovat äänestyksessä mukana, mutta perjantaina tämä tieto kerrottiin myös asukkaille.

Big Brother valitsi kaikki asukkaat häätöäänestykseen sen sijaan, että Jarkko ja Riitta olisi...

Asukkaat läpäisivät loppukokeen, viikkotehtävä onnistui - päivitetty 22.11.2007, 21:11

Tällä viikolla asukkaat ovat käyneet BB-akatemiaa, jossa he ovat opiskelleet asuintovereitaan koskevia asioita. Asukkaat olivat toimineet vuoroin opettajina ja oppilaina ja viikkotehtävä huipentui torstaina järjestettyyn loppukokeeseen.

Niko ja Kadi toimivat ensimmäisinä opettajina maanantaina ja tiistaina, keskiviikkona ja torstaina oli muiden v...

Kaikki asukkaat häätöäänestykseen! - päivitetty 21.11.2007, 23:23

Kolmannen tuotantokauden viimeisissä nimeämisissä nähtiin yllättävä käänne, kun Big Brother puuttui niiden kulkuun. Asukkaat kävivät nimeämässä joukostaan asukkaat häätöäänestykseen, mutta BB hylkäsi asukkaiden antamat nimeämispisteet ja määräsi kaikki asukkaat häätöäänestykseen.

Etukäteen kohutusta käänteestä olisi luullut tulevan suurempi esim. tu...

Puhelin soi jälleen, Kadille uneton yö

BB-talon punainen puhelin soi keskiviikkona kolmantenä päivänä peräkkäin. Maanantaina ja tiistaina puhelimeen vastanneille ei ole ollut miellyttäviä tehtäviä, eikä keskiviikkoinen puhelu ollut tässä poikkeus.

Maanantaina Sauli joutui puhelimesta saamansa tehtävän vuoksi nukkumaan yöksi lisähuoneeseen ja tiistaina Riitta joutui päättämään, kuka ei sa...

Nimeämisiin yllätyskäänne!

Tämän tuotantokauden viimeiset nimeämiset käytiin BB-talossa tiistaina. Nimeämisten tulokset julkistetaan asukkaille ja tv-katsojille keskiviikkona. Näihin viimeisiin nimeämisiin liittyy yllätyskäänne, joka kerrotaan illan BB Extrassa, kertovat BB:n viralliset nettisivut.

Asukkaat nimesivät keskuudestaan asukkaat normaalisti häätöäänestykseen tiist...

Koulua, kotibileet ja puhelu

Tiistai oli varsin tapahtumarikas päivä. Asukkaiden koulunkäynti jatkui Kadin toimiessa opettajana ja illan ohjelmaan puolestaan kuului kotibileet. Punainen puhelin soi jälleen ja se toi harmittavia uutisia yhdelle asukkaalle.

Asukkaiden päivä jatkui Kadin aiheuttaman rangaistuksen jälkeen viikkotehtävällä. BB-akatemian toisena päivänä opettajana to...

Päiväunikielto jälleen voimaan

Vajaat pari viikkoa sitten päättynyt päiväunikielto teki jälleen paluun BB-taloon. Syynä tähän oli Kadin lukuisat sääntörikkomukset, jotka poikivat asukkaille yhteisen rangaistuksen.

Asukkaat oli kutsuttu päivällä sohvalle. Kaiuttimista kuului BB:n ilmoitus, että Kadi on rikkonut sääntöjä toistuvasti. BB kertoi Kadin puhuneen toistuvasti päiväki...

BB ja Kirkon Ulkomaanapu yhteistyössä tällä viikolla

Valistus on ollut yhtenä teemana tämän vuoden BB:ssä. Teema saa jatkoa tällä viikolla, kun Kirkon Ulkomaanapu toimii yhtenä tämän viikon yhteistyökumppanina. Big Brotherin kautta Subtv on mukana Toisenlainen lahja -kampanjassa.

Toisenlainen lahja -kampanjassa keskitytään pohtimaan kehitysmaiden ihmisten tilannetta ja heidän huonompia olojaan. BB:n n...

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.