Sunnuntaina tuplahäätö!

Big Brotherin mielenkiintoiset käänteet jatkuvat. Viime sunnuntaina toteutettiin Suomen BB:n ensimmäinen valehäätö ja tulevana sunnuntaina tapahtuu ensimmäinen tuplahäätö.

BB:n nettisivujen mukaan ensi sunnuntain Big Brother Talk Show'ssa nähdään tuplahäätö, eli häädetään kaksi asukasta. Ketkä ovat nimettynä tämän viikon häätöäänestykseen, selviää tänään keskiviikkona BB Extrassa, jolloin tieto kerrotaan yhtä aikaa asukkaille ja tv-katsojille.

Marko on jo automaattisesti nimettynä häätöäänestykseen, koska hän luovutti maanantaina hänelle sunnuntaina valehäädön yhteydessä annetun salatehtävän. Marko poistui vapaaehtoisesti yläkerran sviitistä Cheryllin syntymäpäiväjuhliin.

BB Extra tänään klo 19.00!
BB Talk Show su 7.9.2008 klo 21.00!

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.