BB-talossa tänään valenimeämiset

Big Brotherin toiseksi viimeisellä viikolla pidetään tämän kauden viimeiset nimeämiset. Nimeämiset eivät kuitenkaan ole todelliset, vaan ne ovat valenimeämiset, vaikka asukkaille toista uskotellaan.

Oikeasti kaikki asukkaat päällikkö Tuijaa lukuun ottamatta ovat häätöäänestyksessä ja peräti neljä heistä häädetään ensi sunnuntaina. Nimeämiset pidetään hämäyksenä, sillä Tuija ei ole edes varsinaisena asukkaana talossa, vaan suorittamassa BB:n hänelle antamaa salatehtävää.

BB on uskotellut asukkaille, että Tuijalla on koskemattomuus tämän viikon nimeämisissä ja hän pääsee suoraan ensi viikolla pidettävään finaaliin. Lisäksi Tuija saa valita mukaansa finaaliin yhden asukkaan ja tällä asukkaalla on myöskin koskemattomuus nimeämisissä. Todellisuudessa Tuija poistuu BB-talosta sunnuntaina, eikä hän valitse ketään asukasta finaaliin.

Valenimeämiset järjestetään siis tänään päivällä. Asukkaat kutsutaan tuttuun tapaan päiväkirjahuoneeseen antamaan nimeämispisteitä kanssa-asukkailleen. Asukkaille ei kerrota, että oikeasti he kaikki häätöäänestyksessä. Heillä riittää myös ihmettelemistä siinä, kun heille ei kerrota, kenet asukkaista Tuija on muka valinnut finaaliin.

BB lisäksi harkitsee valenimeämisten näyttämistä talon television kautta muille asukkaille. Tällä viikolla asukkaat ovat nähneet televisiosta videoklippejä tapahtumia talosta kauden varrelta. Jo nyt nähdyt klipit ovat aiheuttaneet hermojen kiristymistä ja suoranaista panikointia joidenkin asukkaiden keskuudessa. Valenimeämisten näyttäminen lisäisi painetta entisestään.

Kauden viimeinen häätöäänestys käynnistyy torstain BB Extrassa. Häätöäänestyksen perusteella neljä huonointa asukasta tippuu BB-talosta ensi sunnuntaina Big Brother Talk Show'ssa, vain viikko ennen finaalia.

BB Extra Subilla tänään klo 19.00.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.