Tuotannossa kohisee: Sukupuolielimet pääsivät ruutuun, tuotannon jäsen sai potkut

Big Brotherin tuotannossa on kuohunut keskiviikkona. Edellisyönä maksullisessa 24/7-palvelussa oli ruutuun päässyt arveluttavaa materiaalia, jonka vuoksi BB-tuotannossa pidettiin kriisipalaveri. Se johti tuotannon jäsenen potkuihin.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Esa J. ja Minna oli päästetty paratiisin makuuhuoneeseen kahdestaan harrastamaan seksiä. Pari harrasti varsin estotonta seksiä pääosin peittojen alla, mutta silti ruutuun pääsi todellista hardcore-materiaalia. Hetken aikaa peitot olivat poissa tieltä ja suoraan lähetykseen nettiin ja kaapeliin näkyivät molempien sukupuolielimet "itse asiassa".

Tuotannon linjana on ollut, ettei seksiakteissa näytetä sukupuolielimiä. Seksiakteja on tarkoitus kuvata yleensä laajassa yleiskuvassa, niin, ettei strategisia paikkoja näy. Nyt näin ei kuitenkaan käynyt, vaan sukupuolielimiä sukupuoliyhteydessä näytettiin useita sekunteja. Myös hetkeä aiemmin näytettiin Minnan suihinottoa, mutta vain noin sekunnin ajan.

Tietysti Esa J:n ja Minnan sekstailut päätyivät suuriin otsikoihin eri medioihin. Keskiviikkona BB-tuottaja Mikko Räisänen pahoittelee, että 24/7-palveluun pääsi ohjeiden vastaista kuvaa. Räisänen pisti sen tuotannon virheen piikkiin ja otti täyden vastuun tapahtuneesta. Hänen mukaansa asia tutkitaan perinpohjin ja tapahtuneeseen suhtaudutaan siihen vaadittavalla vakavuudella.

Subin vastaava tuottaja Pete Paavolainen oli ihmeissään tapahtuneesta. Paavolaisen mukaan nähty ei vastannut tilausta ja mitä tuotantoyhtiö Metronome Film & Televisionin kanssa on sovittu. Paavolainen halusi selitystä tuotantoyhtiöltä ja hän halusi käydä tarkasti läpi, mitä eilisen tapahtumista näytetään tämän päivän koosteessa.

Tuotanto piti siis viime yön tapahtumien johdosta kriisipalaverin. Ilmeisesti palaverin jälkeen tuotantoyhtiö on antanut potkut viimeöisen 24/7-lähetyksen vastaaavalle henkilölle, kertovat Uuden Suomen verkkosivut. Uuden Suomen mukaan Metronome Film & Television "on irtisanonut työntekijän, joka päästi pornoa lähentelevää materiaalia lähetykseen". Irtisanotun henkilön nimeä tai toimenkuvaa ei kerrottu.

BB:n ronskista kuvamateriaalista ja muusta vastaavasta on saatu kokemuksia jo aiemminkin. Viime vuonna esimerkiksi Cheryllin synttäreillä nähtiin Marianna ottamassa suihin Johanilta saunassa, josta päätyi kuvamateriaalia 24/7:aan, joka ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Myös viime vuoden tuotannosta vastannut Räisänen totesi, että se oli aivan erilainen tilanne, koska se tuli yllättäen. Esa J:n ja Minnan tilanne ei tänä vuonna ollut yllätys. Cheryllin synttäreiden kooste Subilla sai viime vuonna myös K15-leiman ja sitä oli siistitty rankalla leikkauksella ja strategisten paikkojen häivyttämisellä.

Ulkomaailman kohusta huolimatta, elämä BB-talossa slummissa ja paratiisissa jatkuu normaaliin tapaan. Tosin pientä kiusoittelua Esa J:n ja Minnan sekstailu aiheutti. Esa J. oli lisäksi huolissaan pelin kannalta "sikailuistaan", mutta Minna ei jaksanut moista murehtia.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.