Elisabet häädettiin kahdentenatoista - päivitetty 21.11.2010, 23:42

Toiseksi viimeisenä sunnuntaina kaikki asukkaat olivat häätöäänestyksessä. Vain viikko ennen finaalia BB-talosta häädettiin Elisabet.

Kauden yksi yllättävimmistä häätöäänestyksistä huipentui tuotantokauden 90. päivänä. Alkuperäisasukas Elisabet joutui taipumaan häätöäänestyksessä kuudelle muulle asukkaalle ja jättämään talon vain viikko ennen finaalia.

Asukkaat olivat siinä uskossa, että tänä sunnuntaina BB-talosta häädetään useampi asukas, ehkä jopa 3-4 asukasta. He perustivat uskonsa siihen, että viime vuosina toiseksi viimeisenä viikkona talosta on häädetty kolme tai neljä asukasta. Tänä aamuna Noora tosin spekuloi vain yhden asukkaan lähtemisellä, mutta tämä unohdettiin pian vähin äänin.

Illan häätöäänestyksessä olivat kaikki talon asukkaat. Asukkaiden päitä oli yritetty sekoittaa näyttämällä viikon varrella häätöäänestystilanteita, joka oli vaikuttanut etenkin Ninoon ja Eetuun. Eetu oli aivan varma, että hän lähtee tänään kotiin. Toinen vahvimmin lähtöänsä epäillyt oli Noora, mutta hän ei stressannut juurikaan äänestystilanteista.

Kun tuli häädön hetki, koettiin ehkä kauden yksi yllättävimmistä häädöistä, kun Elisabetin nimi kuului talon kaiuttimista. Asukkaat olivat kuin puulla päähän lyötyjä, eivätkä olleet uskoa kuulemaansa. Hämmentyneenä porukka nousi sohvalta ja alkoi halata Elisabetia hyvästien merkiksi. Pian tuli aika poistua ulkomaailmaan ja Elisabet jätti talon.

Elisabetin häätö sekoitti monen ajatukset. Nino oli aivan ajatuksissaan ja Petrikin taisi tirauttaa pari kyyneltä. Takaraivossa kuitenkin jäyti, että lisää asukkaita tultaisiin häätämään, joten asukkaat jäivät odottelemaan sohville.

Minuutit tuntuivat piinaavilta, kunnes BB kuulutti suoran lähetyksen päättyneen. Seurasi uusi yllätys, kun asukkaat ihmettelivät olivatko he tässä? Ovatko he finaalissa? Samassa BB pisti soimaan Europen "Final Countdownin", jolloin he arvasivat olevansa finaalissa. Asukkaat onnittelivat toisiaan. Noora huomautti, että hän tiesi aamulla, että lähtee vain yksi.

Musiikin soidessa terassin verho avautui ja sen takaa paljastui pikkupurtavaa ja hieman alkoholia. BB tarjosi finaaliviikolle selviytyneille asukkaille juhlat. Asukkaat ihmettelivät, että kuusi asukasta on finaalissa, mutta Niko N. totesi, ettei joka vuosi mene samalla tavalla. Hän oli veikannut jossain vaiheessa tälle kaudelle viittä tai kuutta finalistia.

Finaaliviikolle pääsi kuusi asukasta, mutta vain neljä pääsee Finaaliin. Tästä mitään tietämätön kuusikko jäi nauttimaan olostaan BB-taloon sunnuntai-illaksi.

Lue lisää:
Elisabet häädettiin kahdentenatoista (Subin BB-nettisivut)
Kuusi asukasta finaaliviikolle, kaksi häädetään torstaina!

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.