Ville on tehnyt sopimusrikkomuksen, rangaistus odottaa

Sunnuntain Big Brother Talk Show'ssa paljastettiin, että Villen BB-ura on vaakalaudalla sopimusrikkomuksen vuoksi. Ville tulee saamaan tämän vuoksi BB:ltä rangaistuksen.

Ville oli kutsuttu lauantaina päiväkirjahuoneeseen, jossa Big Brother kertoi Villelle, että hän ei ole tehnyt sääntörikkomusta, vaan sopimusrikkomuksen. Ville totesi BB:lle, että tämä on pahempi juttu.

Todennäköisesti Villen sopimusrikkomus on tapahtunut perjantai-iltana keskustelussa Sadun kanssa. Kaksikko puhui talossa olleesta ajasta, jolloin Ville mainitsi "155 euroa viikossa", joka luultavasti viittasi asukkaiden saamaan rahaan BB-tuotannolta. Satu ei jatkanut keskustelua ja välittömästi BB kuulutti sääntörikkomuksesta. Talk Show'ssa ei ilmoitettu syytä, mutta todennäköisesti se on edellä mainittu.

BB ilmoitti Villelle, että hän tulee saamaan rangaistuksen. Juontaja Susanna Laine kertoi Talk Show'ssa, että asiaan palataan alkavalla viikolla. Aikaisimmilla kausilla sopimusrikkomuksista on poistettu suoraan talosta. Kakkoskaudella Heidi poistettiin, koska hän ei kertonut tuotannolle seurustelevansa, vaikka oli ilmoittanut olevansa sinkku. Kolmoskaudella talosta poistettu Aki puolestaan jätti kertomatta, että hänet oli tuomittu aikoinaan rikoksesta.

Seuraamme tilanteen kehittymistä tulevina päivinä. Luultavasti rangaistus on joko häätöäänestykseen joutuminen ja suoraan talosta poistaminen.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.