Käänteinen äänestys jälleen käyttöön, katsojat nimeävät kolme asukasta häätöäänestykseen

Nimeämis- ja häätöäänestyskäytäntö kokee 12. viikolle jälleen muutoksen. Jo toista kertaa tällä kaudella on käytössä käänteinen äänestys, jossa katsojat nimeävät ja asukkaat häätävät, mutta tällä kertaa kolme vähiten ääniä saanutta joutuvät häätöäänestykseen.

Maanantain BB Extrassa käynnistyi kauden toinen käänteinen äänestys, jossa katsojat antavat nimeämispisteitä ja asukkaat häätävät. Katsojaäänestyksen perusteella kolme vähiten ääniä saanutta asukasta joutuvat häätöäänestykseen. Asukkaat äänestävät näistä yhden ulos ensi sunnuntaina suorassa Talk Show -lähetyksessä.

Toisessa käänteisessä äänestyksessä ovat mukana kaikki talossa olevat asukkaat Mikaelia lukuun ottamatta. Mikael on voittanut finaaliviikkoäänestyksen, eikä hän ole siksi mukana käänteisessä äänestyksessä. Mikael oli viime viikon häätöäänestyksessä, mutta se oli poikkeus, koska kyseessä oli rangaistus SEIS-tehtävän epäonnistumisesta.

Mikael oli mukana tuotannon virheen vuoksi osassa äänestysohjeita sekä äänestystilanteen grafiikassa maanantain BB Extrassa. Tuotanto kuitenkin oikaisi BB-nettisivuilla, että Mikael ei ole äänestyksessä mukana finaaliviikkoäänestyksen voiton vuoksi. Mikaelia äänestäneet voivat saada rahansa takaisin lähettämällä sähköpostia MTV Median Vuorovaikutteinen Kuluttajaliiketoiminta -yksikköön osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Sähköpostiin tulee liittää yhteystiedot, pankkiyhteystiedot ja liittymänumero, jolla äänestys on toteutettu.

Tämän viikon äänestyksen myötä ensimmäiseen äänestykseensä osallistuu myös Netta. Eniten kauden eri äänestyksissä on talossa olevista asukkaista ollut Suvi. Suvi on ollut kuusi kertaa äänestyksessä, joista neljä on ollut häätöäänestyksiä. Suvi on toivonut, että kaikki asukkaat olisivat tällä viikolla häätöäänestyksessä, eikä nimeämisiä pidettäisi.

Käänteinen äänestys toteutettiin edellisen kerran seitsemännellä viikolla, mutta silloin joutui äänestykseen kaksi eniten ääniä saanutta asukasta. Katsojien nimeämiksi tulivat tuolloin Annika ja Salar, joista asukkaiden ulos äänestämäksi tuli Salar äänin 5-4.

Asukkaat eivät vielä tiedä, että käänteinen äänestys on jälleen käynnissä.

Äänestysohjeet Subin BB-nettisivuilla

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.