Live-arkisto: Syyskuu 2011

Big Brother 2011 Talossa tapahtuu -liveseurannan arkisto syyskuulta 2011. Tapahtumat ovat sivulla aikajärjestyksessä alhaalta ylöspäin.

30.09.2011, 20:01
PÄIVÄ 32:
Taloon julistettiin myös tupakointikielto häätöäänestyksessä oleville. Kielto on voimassa niin kauan kunnes BB toisin ilmoittaa. Ilmoituksen jälkeen talossa alkoi bileet ja BB oli toimittanut taloon mm. tupakkaa, joka on loppunut lähes kaikilta.


30.09.2011, 19:18
PÄIVÄ 32:
BB ilmoitti asukkaille, että talossa on kiroilukielto voimassa niin kauan kunnes BB toisin ilmoittaa. Asukkaat alkoivat miettimään, mitkä sanat ovat kirosanoja.


30.09.2011, 19:12
PÄIVÄ 32:
Asukkaille kerrotaan loput häätöäänestyksessä olevat asukkaat. Häätöäänestyksessä ovat: Ben, Suvi, Tanja, Annika, Sebastian ja Minna.


30.09.2011, 15:19
PÄIVÄ 32:
Asukkaat eivät vielä tiedä, että oljenkorsikilpailu on peruttu tältä viikolta. Lue lisää uutisista. Asukkaat spekuloivat, että oljenkortta ei välttämättä ole. Myös nimeämispisteiden jakautumisesta spekuloidaan.


30.09.2011, 15:13
PÄIVÄ 32:
Nimeämiset pidettiin aamupäivällä. BB kuulutti asukkaat sohvalle. Kuusi asukasta on häätöäänestyksessä. BB kertoo Benin olevan äänestyksessä, mutta ei kerro enempää. Ben tuo pk-huoneesta viisi punaista käsivarsinauhaa ja yhden itselleen (muut sohvapöydällä). Asukkaiden ei tarvitse enää istua sohvalla.


29.09.2011, 19:43
PÄIVÄ 31:
Suvi ja Stefan saivat suorittaa asukkaiden kauppareissun 1,3 yksikön budjetilla. Kaupassa oli tarjouksia, mutta suurin osa oli yli 1,3 yksikön hintaisia. Halvemmista tuotteista Suvi ja Stefan valitsivat ostoksikseen perunan ja tomaatin, johon heidän budjettinsa riitti.


29.09.2011, 17:29
PÄIVÄ 31:
Viikkotehtävän tuloksen julkistus. Viikkobudjetti on joko 1,3 tai 258,7 yksikköä. Telkkari päälle. Asukkaille näytetään, kuinka he pitivät "hauskaa" syyslomalla. Viikkotehtävä on... EPÄONNISTUNUT!


29.09.2011, 16:26
PÄIVÄ 31:
Asukkaat saivat luvan siirtyä pois tehtäväalueelta. Hetken odoteltuaan talon pihalla BB kuulutti viikkotehtävän päättyneeksi. Terassin verhot avautuivat ja asukkaat pääsivät sisään. Asukkaat valittelivat maalin hajua sisällä.


29.09.2011, 16:02
PÄIVÄ 31:
Suvi sai kuulla pk-huoneesta, että oli kynsiä ajon aikana hoidellessaan ajanut harhaan. Asukkaat eivät olleet saapuneet Lahteen vaan Espooseen. Suvi ilmoitti asiasta muille asukkaille n. klo 15.55. Riemu ylimmillään tehtäväalueella. Asukkaat saavat purkaa tavaravaunusta omat tavaransa, mutta ei tehtävän rekvisiittaa.


29.09.2011, 15:52
PÄIVÄ 31:
Karavaanareiden 10. etappi on matka Lahteen. Etappi alkoi n. klo 15.31 ja arvioitu matka-aika on 1 h 28 min. Autoporuksta Suvi (kuski), Ben, Janica, Terhi ja Amanda kolme viimeksi mainittua saavat edelleen nauttia tupakoista, mutta viina on jo nautittu (ellei tule myöhemmin lisää).


29.09.2011, 14:29
PÄIVÄ 31:
Asukkaat saapuivat 9. etapin määränpäähän Mikkeliin n. klo 14.11. Autoporukan saama viina ja tupakat aiheuttivat närää vaunuporukassa, mutta niin suurta draamaa kuin eilen, ei toistaiseksi ole nähty.


29.09.2011, 12:21
PÄIVÄ 31:
Palattuaan Kokkolaan, asukkaat saivat purettua tavarat, kunnes BB käski asukkaat 9. etapille uudestaan Mikkeliä kohti n. klo 10.42. Nyt päästiin kunnolla matkaan, matka-aika n. 2 h 2 min. Suvi toi 1. tauolla autossa olijoille piilopulloja ja tupakkaa, joita saisivat nauttia vain takapenkkiläiset. Auton ja asuntovaunun asukkaat eivät saisi vaihtaa tällä etapilla paikkojaan.


29.09.2011, 12:19
PÄIVÄ 31:
Asukkaat saapuivat 7. etapin määränpäähän Kokkolaan n. klo 3.51. Purettuaan tavarat, asukkaat pääsivät nukkumaan. Herätys oli aamulla n. klo 9 ja lähtö Kokkolasta kohti Mikkeliä alkoi n. klo 10.03. Asukkaat joutuivat kuitenkin palaamaan takaisin Kokkolaan, koska pitivät niin paljon siitä paikasta.


29.09.2011, 01:00
PÄIVÄ 31:
Asukkaat pääsivät jatkamaan matkaansa n. klo 0.50. Tavaroita kasatessa tavaravaunuun asukkaat kertasivat tapahtunutta, kunnes asukkaat ahtautuivat kulkuneuvoihin.


29.09.2011, 00:36
PÄIVÄ 31:
Poliisit keskeyttivät asukkaiden matkanteon n. klo 0.07. Poliisit puhalluttivat kuski-Tanjan ja käskivät Stefanin tyhjentämään tavaravaunun. Kaikille asuntovaunussa olleet herätettiin ja heille tehtiin ruumiintarkastus. Asukkaat hieman kapinoivat poliiseja vastaan. Poliisit aiheuttivat hieman tuhoa autolle ja asuntovaunulle.


28.09.2011, 23:56
PÄIVÄ 30:
Amanda ja Ben saivat haettua "bensaa" autoonsa ja matka jatkui n. klo 23.13. Matkaa on jäljellä vielä yli 6 h. BB antoi luvan nukkua kaikille muille paitsi kuskille. Ajokuntoisia ovat vain Tanja, Sebastian, Annika ja Suvi, koska suurin osa asukkaista sai juoda päivällä.


28.09.2011, 22:17
PÄIVÄ 30:
Amanda ja Ben saivat pk-huoneesta kanisterin "bensaa". Matka "huoltoasemalle" kesti n. 2,5 h ja sitten on edessä paluumatka potkulaudoilla.


28.09.2011, 19:36
PÄIVÄ 30:
Vain 46 min. ajon jälkeen asukkailta loppui bensa ja Amanda ja Ben saivat pk-huoneesta ohjeistukseksi hakea bensaa potkulaidoilla. Hakureissulla menee kauan, joten leiri pystyyn siksi aikaa.


28.09.2011, 19:00
PÄIVÄ 30:
Asukkaat lähtivät 7. etapille Enontekiöltä. Uusi kohde on Kokkola, jonne lähdettiin n. klo 18.36. Arvioitu matka-aika on 7 h 21 min.


28.09.2011, 18:31
PÄIVÄ 30:
Riitojen saattelemana asukkaat siirtyivät n. klo 16.27 uuteen kohteeseen Enontekiölle. Janica oli suuttunut vaunulaisiin, koska hän oli kyllästynyt pahan puhumiseen ja takapuolen nuolentaan. Kuudennen etapin määränpäähän saavuttiin n. klo 18.01.


28.09.2011, 14:31
PÄIVÄ 30:
Asukkaat saapuivat seuraavaan määränpäähänsä, Kittilään n. klo 14.16. Leirintäalueella kränää, kun asuntovaunun asukkaat yrittävät peitellä salatehtäväänsä ja osa auton matkustajista haluaisi vaunuun. Vaunulaiset eivät kuitenkaan päästä autolaisia vaunuun ja Veera käy jopa ilkeäksi. Amanda toppuuttelee Veeraa, ettei mene rooli yli.


28.09.2011, 11:40
PÄIVÄ 30:
Veera sai salatehtävän BB:ltä: Piilopullo asuntovaunuun. Asuntovaunun asukkaiden on pidettävä viinapullo piilossa autossa olevilta asukkailta. Pullo ei saa paljastua myöskään tauoilla. Asuntovaunussa asukkaat alkoivat tekemään lantrinkeja vaunusta löytyvistä mehuista, limsoista ja vissyistä.


28.09.2011, 10:27
PÄIVÄ 30:
Amanda sai yöllä suoritettua salatehtävänsä videokuvata nukkuvat asukkaat. Aamulla asukkaita odotti herätys ennen klo 9:ää ja lähtö seuraavaan kohteeseen. N. klo 09.07 asukkaat starttasivat kohti Kittilää, jonne arvioitu matka-aika on 3 h 50 min.


28.09.2011, 02:31
PÄIVÄ 30:
Asukkaiden ollessa bileissä, ratkesi Minnan salatehtävä. Minnan eläinkeskustelut automatkojen aikana onnistuivat ja hän sai palkinnoksi BB:ltä tupakkaa. Asukkaat joutuivat poistumaan BB-talon pihalta tehtäväalueelle n. klo 01.45.


27.09.2011, 21:53
PÄIVÄ 29:
Amanda on saanut BB:ltä salatehtävän. Hänen on kuvattava min. 10 s. videoklippi jokaisesta muusta asukkaasta heidän nukkuessaan.  Yhdellä videolla ei saa esiintyä kahta asukasta. Amanda ei saa jäädä kiinni kuvaamisesta ja, jos Amanda jää kiinni, ei hän saa paljastaa sen olleen tehtävän.


27.09.2011, 21:18
PÄIVÄ 29:
Bileet ansainneet asukkaat siirtyivät BB-talon pihalle, jossa tarjoilut ruokineen ja juomineen odottivat. Asukkaat eivät kuitenkaan pääse sisälle. Asukkaat saivat pk-huoneesta pienen tauon jälkeen kameran käyttöönsä. Sillä on siis kuvattava hauskoja kuvia viikkotehtävän varrelta.


27.09.2011, 21:02
PÄIVÄ 29:
Tanja ei saa nauttia juhlien tarjoiluista, saunasta ja porealtaasta rikottuaan sääntöjä toistuvasti. Tanja on puhunut pk-huoneen asioista ja niskuroinut BB:n käskyjä vastaan. Tanja ei saanut valita kärsijäksi kanssaan Stefania tai Sebastiania. Tanja valitsi toiseksi asukkaaksi kärsijäksi Minnan.


27.09.2011, 20:55
PÄIVÄ 29:
Asukkaat saapuivat 4. etapin määränpäähän, Kuusamoon n. klo 20.31. Karavaanariystävät ovat jättäneet asukkaille huikopalaa, sauna on käytössä ja myös lampi on kohtuullisen lämmin. Tanja ja hänen valitsemansa asukas ei saa mennä porealtaaseen, saunaan, eikä nauttia tarjoiluista.


27.09.2011, 17:33
PÄIVÄ 29:
Taaskaan asukkaat eivät saaneet viettää kauaa leirintäalueella, kun he joutuivat jatkamaan eteenpäin. Tyrnävän leirintäalue oli suljettu remontin vuoksi ja asukkaat jatkavat matkaa Kuusamoon. Arvioitu matka-aika on 2 h 45 min. Minnan salatehtävä jatkuu autossa Suvin (kuski), Tanjan, Amandan ja Benin kanssa.


27.09.2011, 16:59
PÄIVÄ 29:
Saapuminen 3. etapin määränpäähän Tyrnävälle tapahtui n. klo 16.49. Jälleen tavaroiden purku. Autossa Minna jatkoi etapin ajan salatehtävänsä suoritusta ja samaan aikaan asuntovaunussa oli käynnissä naurun raikuessa korttipeli. Autossa Salar alkoi jo ärsyyntyä Minnan eläinkeskusteluun.


27.09.2011, 16:22
PÄIVÄ 29:
Suvi kävi pk-huoneessa ja sai käskyn jatkaa matkaa pian SIIKAJOELLE saapumisen jälkeen. Kaikki tavarat takaisin tavaravaunuun ja auton nokka kohti Tyrnävää. Arvioitu matka-aika 35,5 min. Minnan salatehtävä jatkuu vielä. Nyt autossa Tanja (kuski), Salar, Janica, Veera ja Minna.


27.09.2011, 16:02
PÄIVÄ 29:
Asukkaat saapuivat 2. etapin määränpäähänsä Siikajoelle n. klo 15.49. "Navigaattori" käski purkaa tavaravaunun sisällön. Etapilta selvittiin yhdellä "ojaan" ajolla, joka aiheutti n. tunti sitten 15 min. ylimääräisen tauon.  // KORJAUS: BB-nettisivujen mukaan määränpää on Siilinjärvi!


27.09.2011, 14:54
PÄIVÄ 29:
Karavaanareiden 2. etappi alkoi n. klo 14.03. Määränpäänä oli Siikajoki ja arvioitu ajoaika oli 1 h 1 min. Minna meni autoon salatehtävän ohjeiden mukaisesti Sebastianin, Salarin, Mikaelin ja Annikan kanssa. Keskustelu eläinaiheen ympärillä on pysynyt aika hyvin yllä pieniä poukkoiluja lukuun ottamatta.


27.09.2011, 13:22
PÄIVÄ 29:
BB-karavaanareiden toinen päivä on valjennut aurinkoisena. Aamupäivällä tunnelma on ollut kireä edellisillan juomapiilotuskiistan ja yleisen kyräilyn takia. Minna sai BB:ltä salatehtävän, jossa hänen on seuraavan etapin aikana pidettävä eläinkeskustelua yllä hinnalla millä hyvänsä. Lisäksi Minnan on hankittava paikka matkan ajaksi autosta.


27.09.2011, 02:29
PÄIVÄ 29:
Asukkaat saapuivat 1. etapin määränpäähänsä Kalajoelle. Asukkaiden on purettava tavaravaunusta kaikki tehtäväalueella ollut rekvisiitta niin kuin se oli lähtiessä, eli esim. rantalelut täytettynä ja puutarhakalusteet kasattuna. Leiri on pystytettävä huolellisesti. Matkustusvaunussa yövytään, mutta myös autossa voi nukkua.


27.09.2011, 00:25
PÄIVÄ 29:
Salarin, Terhin potkulauta- ja Annikan kuntolaiterangaistus päättyi. Mainitsematta jäänyt Annikan rangaistus oli polkea kuntolaitetta, jotta Salarin ja Terhin rangaistus lyhenee. He saivat ottaa BB:n tuomia alkoholijuomia ja jatkaa muiden kanssa käynnissä olevaa päivätehtävää.


26.09.2011, 22:11
PÄIVÄ 28:
Asukkaat saivat päivätehtävän. Sebastian levitteli tehtäväalueelle Suomen kartan paloja. Asukkaiden "navigaattori" meni rikki ja asukkaat tarvitsevat kartan. Heitetyistä paloista asukkaiden on liimattava kartta kasaan BB:n antamalle pahvilevylle.


26.09.2011, 22:03
PÄIVÄ 28:
BB on jatkanut tiukalla linjalla asukkaiden sääntöjen rikkomisen suhteen. Annika hankki jo toisen rangaistuksen avaamalla asuntovaunun oven liikkeessä n. klo 20.09. Asukkaat "myöhästyivät" huoltoasemalta ja alkoholijuomat jäivät myöhemmälle. N. klo 21.02 vain autossa ja asuntovaunussa olevat saivat alkoholijuomia, ei Annikalle, Terhille ja Salarille.


26.09.2011, 19:49
PÄIVÄ 28:
Salarin ja Terhin hermo alkaa olla tiukilla rangaistuksen vuoksi. Kirosanoja satelee BB:n ja muiden asukkaiden suuntaan (selän takana). Annika rikkoi ajotauolla sääntöjä koskettuaan kuntolaitteeseen ilman lupaa. Rangaistuksena Annika sai valita, ettei mikään muutu tai sitten potkulautailijoiden matka lyhenee. Annika valitsi jälkimmäisen. Automatkaa tehty reilut 2 tuntia (tauot vähennetty).


26.09.2011, 16:44
PÄIVÄ 28:
Matka alkoi. Asukkaiden matka suuntautuu Kalajoelle, matka-aika 6 h 5 min. Asukkaat saavat pitää taukoja halutessaan, mutta tauot pidentävät matkaa. Asukkailla on ajo-ohjeita antamassa BB:n "navigaattori", joka kertoo kuskille, minne mennä.


26.09.2011, 16:42
PÄIVÄ 28:
Salar ja Terhi saivat ennen lähtöä rangaistuksen kokeiltuaan rekvisiittana olleita potkulautoja. Rangaistuksena Salar ja Terhi joutuvat matkustamaan potkulaudoilla 1. etapin muiden ollessa autossa tai asuntovaunussa. Tehtäväalueella on rata, jolla Salar ja Terhi ajavat.


26.09.2011, 16:24
PÄIVÄ 28:
Tehtäväalueella asukkaita odotti auto ja kaksi asuntovaunua. Toiseen vaunuun matkustajat ja toiseen tavarat. Omien tavaroiden lisäksi BB oli toimittanut tehtäväalueelle rekvisiittaa, jotka pakataan mukaan. Autossa pitää olla matkan aikana 5 asukasta, muut asuntovaunuun. Asukkaat aloittivat tehtävän suorittamisen pakkaamalla tavaravaunun ja kuvia ottamalla.


26.09.2011, 16:22
PÄIVÄ 28:
BB antoi asukkaille kameran viikkotehtävää varten. Heidän on kuvattava paljon viikkotehtävän alusta liittyen aina matkan valmisteluista alkaen. Varastohuoneeseen oli toimitettu vaatetusta viikkotehtävää varten, jonka jälkeen asukkaat siirtyivät tehtäväalueelle.


26.09.2011, 13:10
PÄIVÄ 28:
Asukkaat saivat uuden viikkotehtävän, karavaanarit. Asukkaiden on matkustettava "läpi Suomen" viikkotehtävän ajan. Viikkotehtävä onnistuu, jos asukkaat suoriutuvat annetuista tehtävistä, noudattavat ohjeita, viihtyvät ja ottavat hauskoja kuvia matkansa varrelta. Vedonlyöntiprosentiksi otettiin 99.


25.09.2011, 22:25
PÄIVÄ 27:
Suora BB Talk Show on käynnissä! On asukkaan häätämisen aika. Toisena BB-talosta häädetään... TAMER!


25.09.2011, 14:52
PÄIVÄ 27:
Mikaelin salatehtävä on päättynyt ja se on paljastettu Annikalle pk-huoneessa. He eivät ole paljastaneet sitä muille asukkaille. Vielä ei ole tietoa, onko salailu BB:n käsky ja onko salatehtävä onnistunut. Mikael puhui tupakkapaikalla salaperäisesti, että illalla asia selviää. Myöskään BB:n nettisivuilla asiasta ei kerrota muuta kuin kehoitetaan katsomaan maanantain Pääohjelma.


25.09.2011, 14:24
PÄIVÄ 27:
BB kutsui n. klo 14 Mikaelin ja Annikan yhtä aikaa pk-huoneeseen. He viipyivät siellä n. 20 min., jonka jälkeen he tulivat ulos pokerinaamoina ja vaitonaisina. Mikael ei saanut kertoa muille asukkaille, mitä oli tapahtunut, eikä Annikakaan paljoa puhua pukahtanut. Onko Mikaelin salatehtävä epäonnistunut?


25.09.2011, 10:32
PÄIVÄ 27:
Asukkaat saivat poistua lisähuoneesta vajaat puoli tuntia sitten. Suurin osa asukkaista nukkui lisähuoneen kylppärissä ja loput varsinaisessa lisähuoneessa. Kaikki nukkuivat huonosti ja lisähuoneen puolella olleet saivat hätistellä vähän väliä hiiriä ja heinäsirkkoja kauemmaksi. Talon puolella asukkaita odotti normaali aamupala ja lämmin suihku.


25.09.2011, 02:22
PÄIVÄ 27:
Lisähuoneeseen joutuneista asukkaista osa vahtii hiiriä ja heinäsirkkoja ja osa nukkuu tai juttelee lisähuoneen kylppärissä. Järkyttyneet naisetkin rauhoittuivat ja pystyivät oleskelemaan lisähuoneessa rauhoituttuaan ensin kylppärissä. Asukkaat joutuvat yöpymään lisähuoneessa, Salar ja Minna nukkuvat makkarissa.


24.09.2011, 23:58
PÄIVÄ 26:
Muut asukkaat Salaria ja Minnaa lukuun ottamatta siirtyivät lisähuoneeseen. Asukkaat saivat ottaa yöasun ja hammasharjan mukaan lisähuoneeseen. Naiset alkoivat kirkumaan, kun näkivät lisähuoneen elävät heinäsirkat ja hiiret. Etenkin Annika, Veera ja Terhi järkyttyivät kovasti. Myös Salar, joka avasi Pandoran lippaan, on silmin nähden järkyttynyt.


24.09.2011, 22:04
PÄIVÄ 26:
Salar olisi saanut pk-huoneesta alkoholia ja ilmeisesti muita herkkuja hänelle ja Minnalle. Salar kuitenkin kieltäytyi näistä ja se tietää muille asukkaille vieraita lisähuoneeseen. Asukkaat alkoivat spekuloida, onko se jotain hyvää vai pahaa. Kenties ihmisvieraita vai ötököitä? Asukkaat eivät vielä tiedä, että lisähuoneessa on yön aikana hiirä ja heinäsirkkoja.


24.09.2011, 20:15
PÄIVÄ 26:
Salar ja Minna aloittivat illallisensa hieman klo 19.30:n jälkeen. Ruokapöydälle oli katettu ateria, jossa oli pääruokana häränpihvejä. Muut asukkaat joutuivat näkkileipä- ja vesilinjalle, eivätkä he saaneet mennä enää makkariin. Myöhemmin muut asukkaat joutuvat yöpymään lisähuoneessa.


24.09.2011, 18:22
PÄIVÄ 26:
Netin 24/7-katsojat äänestivät nettiäänestyksessä Salarin Pandoran lippaan avaajaksi. Salar kertoi sohvilla muille asukkaille, että oli valinnut itselleen hyvän ja muille huonoa. Hyvä valinta oli illallinen kahdelle ja huono oli yöpyminen lisähuoneessa pelkällä vedellä ja näkkileivällä. Seuralaisekseen Salar valitsi Minnan. Päiväunikielto astui voimaan kaikille muille paitsi Salarille ja Minnalle.


24.09.2011, 15:42
PÄIVÄ 26:
Lauantai on sujunut asukkaiden omien aktiviteettien, kuten murhaajapelin parissa. Annika on ollut hieman vaisuna eilisen Mikaelin salatehtävän alkamisen jälkeen ja Annika itki tänään käytyään pk-huoneessa BB:n juttusilla. Asukkaat eivät vielä tiedä, että myöhemmin tänään yhtä asukasta odottaa Pandoran lipas -valinta.


23.09.2011, 20:23
PÄIVÄ 25:
Mikael sai BB:ltä salatehtävän: "Älä koske Annikaan". Mikael ei saa koskea Annikaan ennen sunnuntaiaamua tai salatehtävä epäonnistuu. Jos salatehtävä onnistuu, saa Mikael antaa Annikalle valitsemansa lahjan. Mikael ei saa kertoa tehtävästä Annikalle tai muille asukkaille.


23.09.2011, 19:17
PÄIVÄ 25:
Tanja teki oljenkorsivaihdon ja vaihtoi itsensä pois häätöäänestyksestä. Tilalleen Tanja valitsi Mikaelin. Mikael ei ole oikeasti häätöäänestyksessä, koska hän voitti finaaliviikkoäänestyksen. Oikeasti tämän viikon häätöäänestyksessä ovat Terhi, Tamer ja Salar (rangaistus).


23.09.2011, 15:04
PÄIVÄ 25:
Tanja voitti oljenkorsikilpailun ja hän sai vihreän käsivarsinauhan pk-huoneesta. Muilla häätöuhan alla olevista on punainen nauha. Itkuinen Tanja suuntasi heti makkariin. Tanja spekuloi Janican kanssa, kenet vaihtaisi häätöäänestykseen. Tanjan valinta nähdään tänään BB Extrassa klo 19 alkaen.


23.09.2011, 14:53
PÄIVÄ 25:
Tanja, Terhi ja Tamer kisasivat oljenkorsikilpailussa. Epävirallisten tulosten mukaan Tanja söi 8 jäätelöä, Tamer ja Terhi 6 jäätelöä. BB ei ole vielä julkistanut lopullisia tuloksia. Vain kokonaan syödyt Eskimo-tuutit lasketaan ja tikkuun ei saa jäädä yhtään jäätelöä. Tasatilanteessa uusinta tasoissa olevien kesken.


23.09.2011, 14:24
PÄIVÄ 25:
Oljenkorsikilpailuna on jäätelönsyöntikilpailu. Kuka häätöuhan alla olleista ehtii syömään kuumalla penkillä istuen eniten jäätelöä kolmessa minuutissa, voittaa kilpailun. Häätöuhan alla olevat saavat valita suoritusjärjestyksen. Salar ei saa osallistua oljenkorsikilpailuun rangaistuksensa vuoksi.


23.09.2011, 14:07
PÄIVÄ 25:
Asukkaat saivat kuulla häätöuhan alla olevat asukkaat. Häätöuhan alla ovat: Salar, Tanja, Terhi ja Tamer. Nämä siis kisaavat oljenkorsikisassa, jossa on mahdollisuus välttää häätöäänestys voittamalla se. Salaria ei saa vaihtaa pois häätöäänestyksestä, koska Salar on häätöäänestyksessä rangaistuksen vuoksi.


23.09.2011, 10:05
PÄIVÄ 25:
Salar sai BB:ltä rangaistuksen mikrofonien käytön huolimattomuudesta, mikin heittelystä ja välinpitämättömästä suhtautumisesta sääntöihin. Rangaistuksena Salar joutui suoraan häätöäänestykseen, eikä hän saa antaa nimeämispisteitä, eikä hän saa osallistua oljenkorsikilpailuun, eikä oljenkorsikilpailun voittaja saa vaihtaa Salaria pois häätöäänestyksestä. Nimeämiset pidetään aamupäivän aikana.


23.09.2011, 01:41

PÄIVÄ 25:
Asukkaat saivat torstain puolella hieman ennen klo 23:a kaupasta ostamansa tuotteet. Ilmeisesti kaikki oli mennyt oikein, koska asukkaat näyttivät saaneen kaikki ostoksensa. Asukkaat saivat ruokatarvikkeiden lisäksi mm. suklaata ja kolme askia tupakkaa.


22.09.2011, 19:30
PÄIVÄ 24:
Annika ja Mikael pääsivät kauppaan. Asukkaiden 278,6 yksikön viikkobudjettiin lisättiin Salarin salatehtävässään käyttämiä rahoja ja viikkobudjetti nousi 396,6 yksikköön. Annika ja Mikael saivat tehtyä runsaat ostokset, vaikka lopussa he meinasivat sählätä, kun Annika vahingossa nollasi laskukoneen. Kauppakaksikko joutui hetken arpomaan oikeaa summaa, mutta lopulta se taisi mennä oikein.


22.09.2011, 15:18
PÄIVÄ 24:
Videon jälkeen asukkaat saivat kuulla, että viikkotehtävä on ONNISTUNUT! Asukkaiden viikkobudjetti on nyt 278,6 yksikköä. Asukkaat riemuitsevat ja onnittelevat Salaria ja Sebastiania hienosti suoritetuista salatehtävistä. Spekulointi ja tapahtumien kertaaminen alkoi välittömästi. Salar näytti, missä loput piilotetut setelit olivat. Sebastian etsi vain tarvittavan määrän, eli puolet (yhteensä 17 seteliä).


22.09.2011, 15:06
PÄIVÄ 24:
Heti kysymysten jälkeen BB kuulutti viikkotehtävän tulokset. Asukkaat saivat kuulla, että kysymysten vastauksilla ei ollut mitään merkitystä. Asukkaat saivat nähdä talon televisiosta, että Salarilla oli salatehtävä ja Sebastianilla vastasalatehtävä. Asukkailla ei ollut mitään hajua kaksikon toimista, eikä kaksikolla toisistaan.


22.09.2011, 15:04
PÄIVÄ 24:
Asukkailla oli valeviikkotehtävän suoritus, jossa he vastasivat 20:een BB:n esittämään kysymykseen ninjoista. He saivat 7 väärää vastausta anteeksi, koska he saivat otettua 7 onnistunutta valokuvaa ninjoista. Asukkaat valitsivat kysymyksiin vastaajaksi Mikaelin. Kysymyksiin vastattiin sohvilla.


21.09.2011, 23:42
PÄIVÄ 23:
Salar viipyi pk-huoneessa vajaat puoli tuntia, jonka jälkeen hiljainen Salar suuntasi kylppäriin. Salar haistatteli mutisten Sebastianille astuessaan kylppäriin ja alkoi pestä hampaitaan. Ilmeisesti saanut nukkumakäskyn, mutta onko rangaistusta tulossa? Seuraamme tilannetta.


21.09.2011, 23:19
PÄIVÄ 23:
Salar käyttäytyi uhkaavasti Sebastiania kohtaan talossa hetki sitten ja joutui BB:n puhutteluun pk-huoneeseen. Sebastian oli pieraissut Salarin naaman edessä, josta Salar suuttui ja uhkaili Sebastiania ja kaatoi yhden ruokapöydän tuolin. Muut asukkaat alkoivat rauhoitella Salaria, mutta mies ei rauhoittunut. Tilanne keskeytyi BB:n kutsuttua Salar pk-huoneeseen.


21.09.2011, 19:47
PÄIVÄ 23:
Asukkaat joutuivat kahdesti lyhyen ajan sisään ninjahyökkäyksen kohteeksi. Ensimmäisessä asukkaita kiusattiin paukkuserpentiinillä ja ninjat varastivat kahvipannun. Toisella kerralla ninjat varastivat osan asukkaiden kengistä ja heittivät ne porealtaaseen. Lisäksi ninjat yrittivät varastaa muita kodinkoneita siinä onnistumatta, mutta Janican meikit ne onnistuivat viemään. Osa asukkaista suuttui ninjoille ja BB:lle, Mikael erityisesti.


21.09.2011, 17:58
PÄIVÄ 23:
Ninjojen sotkujen siivoamisen jälkeen asukkaat järjestivät omatekoisen hiusnäytöksen. Aiemmin päivällä asukkaat olivat meikanneet toisensa ja laittaneet toistensa tukat. Mikael toimi juontajana ja muut asukkaat Salaria lukuun ottamatta toimivat malleina. Salar oli allapäin, eikä osallistunut show'hun. Mikael kehitti malleille taustatarinat ja esim. Terhi oli saatu Peppi Pitkätossun näköiseksi.


21.09.2011, 17:55
PÄIVÄ 23:
BB-taloon tuli kolme ninjaa n. klo 17, kun muut asukkaat Salaria lukuun ottamatta olivat menneet pk-huoneeseen. Ninjat ottivat kuvia Salarista ja sulkivat hänet varastohuoneeseen. Sillä aikaa ninjat sotkivat paikkoja talossa ja piilottivat asukkaiden takkeja ja kenkiä ja piiloutuivat itse makkariin. Ninjat paljastuivat asukkaiden tultua pk-huoneesta ja Salarkin saatiin "pelastettua" varastohuoneesta pian ninjojen poistumisen jälkeen.


21.09.2011, 15:53
PÄIVÄ 23:
Sebastian sai tietää, että taloon on piilotettu lisää rahaa ja Sebastianin saama vastasalatehtävä jatkuu. Viikkotehtävän onnistuminen on Sebastianista kiinni. Hänen on siis löydettävä puolet Salarin piilottamista rahoista.


21.09.2011, 12:32
PÄIVÄ 23:
Mikael sai hetki sitten kuulla pk-huoneesta, että hänestä on tullut eno. Mikael sai nähdä kuvia, että hänen siskonsa on saanut lapsen (poika). Nyyhkivä Mikael tuli ulos pk-huoneesta ja sai kertoa ja näyttää kuvia muille asukkaille. Muut asukkaat onnittelivat tuoretta enoa.


21.09.2011, 00:26
PÄIVÄ 23:
Yksi ninjoista oli pesässä ja Ben menee pesään. Ninjalla oli mukanaan kori, jossa oli ainakin olutta ja karkkia. Ninja antaa Benin syödä ja juoda tuomisia. Naiset näkivät Benin, ninjan ja karkit pesän suuaukolta, mutta BB kuulutti naiset pois suuaukolta.


21.09.2011, 00:26
PÄIVÄ 23:
Ninjat ovat häiriköineet talon aamua. Kaksi kertaa ninja on tullut taloon makkarin varauloskäynnistä, vienyt nukkuvien asukkaiden peittoja ja mennyt Tanjan viereen hetkeksi "lusikkaan". Ninja kävi myös aamusuihkulla ninjavaatteet päällä Suvin ja Janican kanssa ja mm. kaatoi lähes täyden hoitoainepullon naisten päälle. 


20.09.2011, 23:13
PÄIVÄ 22:
Asukkaat ovat jälleen pitkin päivää pongailleet talon televisioista ninjavideoita. Talossa on myös vieraillut ninjoja muutamaan otteeseen. Viimeisimmässä "iskussa" ninja tuli taloon terassin ovesta. Ninja nappasi asukkaiden saaman kameran ruokapöydältä ja napsi asukkaista kuvia asukkaiden jahdatessa ninjaa. Ninja jätti kameran lintuhäkkiin ja poistui talosta terassin varauloskäynnin kautta.


20.09.2011, 23:11
PÄIVÄ 22:
Salar huomasi, että rahaa oli kadonnut hänen kätköistään. Salar alkoi epäillä jotain toista salatehtävää ja epäili toteuttajaksi Terhiä. Myös muut asukkaat epäilivät Terhiä, mutta myös Stefania ja Salaria epäiltiin. Salar sai pk-huoneesta 100 € lisää piilotettavaksi. Päivällä Sebastian ehti jo löytää monta Salarin kätkemää seteliä.


20.09.2011, 17:17
PÄIVÄ 22:
Asukkaat saivat lisätehtävän valeviikkotehtävään. BB toimitti asukkaille kameran, joilla he saavat ottaa kuvia talossa liikkuvista elävistä ninjoista. Jokainen ninjoista otettu onnistunut kuva antaa asukkaille mahdollisuuden yhteen virhevastaukseen valeviikkotehtävään liittyviin kysymyksiin.


20.09.2011, 12:50
PÄIVÄ 22:
Sebastian sai hetki sitten pk-huoneesta vastasalatehtävän liittyen viikkotehtävään. Sebastianin on löydettävä puolet Salarin maanantaina taloon piilottamista rahoista. Jos Sebastian onnistuu tässä, viikkotehtävä onnistuu. Muut asukkat ovat tietämättöminä salatehtävistä ja jatkavat valeviikkotehtävän suorittamista.


19.09.2011, 23:24
PÄIVÄ 21:
Muista asukkaista Suvi reagoi vahvasti. Aluksi Suvi yritti puolustella Beniä, mutta sitten hän oli huolissaan Amandasta ja Benin mahdollisesta pelaamisesta Amandaa kohtaan. Stefan otti videon raskaasti, koska hän oli vannottanut Beniä, ettei loukkaisi Amandaa. Stefan oli ilmeisesti nähnyt jotain videoklippejä haaremiajoilta tehtäväalueen pk-huoneessa viime viikolla.


19.09.2011, 23:22
PÄIVÄ 21:
Talon asukkaat saivat noin tunti sitten nähdä videomateriaalia Benin tekemisistä haaremissa viime viikolla. Aluksi tuli ninja-klippi, jonka jälkeen alkoi pyöriä Ben-video. Amanda oli hämmentyneen oloinen ja Ben alkoi puolustella tekojaan. Selittelyt eivät menneet läpi ja varsin vaitonainen, mutta pettyneen oloinen Amanda ei niille lämmennyt. Ben ja Amanda menivät samaan sänkyyn, mutta Amanda käänsi tylysti kylkeä, eikä paljon välittänyt Benin selittelyistä.


19.09.2011, 20:18
PÄIVÄ 21:
Salarille paljastettiin pk-huoneessa, että asukkaiden viikkotehtävä on valeviikkotehtävä. Oikea viikkotehtävä on salatehtävä, jossa Salarin on piilotettava taloon oikeaa rahaa. Salar ei saa jäädä tästä kiinni, eikä rahoja saa löytyä. Myöhemmin joku toinen asukas saa vastasalatehtäväkseen löytää nämä rahat.


19.09.2011, 16:48
PÄIVÄ 21:
Viikkotehtävässä asukkaille näytetään talon televisioista lyhyitä videopätkiä ninjoista. Tähän mennessä niitä on tullut kolmeen otteeseen. BB avasi myös lisähuoneen, jossa on kolmas valvottava televisio olohuoneen ja makkarin lisäksi.


19.09.2011, 14:45
PÄIVÄ 21:
Salar sai BB:ltä pk-huoneesta "viimeisen varoituksen". Salar on unohtanut useasti viime aikoina mikrofoniaan. BB muistutti, että talossa on kaksi häkkiä, mutta paljon pahempaa rangaistusta on jatkossa tulossa, jos unohtelut jatkuvat. Salar huomautti myös muita asukkaita mikrofonien käytöstä ja rangaistusten vaaroista.


19.09.2011, 12:41
PÄIVÄ 21:
Asukkaat saivat uuden viikkotehtävän, Ninjat. Asukkaat näkevät ninjoja pitkin viikkoa. Asukkaiden on laskea kaikki nähdyt ninjat ja havainnoida niihin liittyviä asioita. Lisäksi asukkaat saavat ninjoihin liittyviä päivätehtäviä. Viikkotehtävä onnistuu, jos asukkaat vastaavat oikein ninjoihin liittyviin kysymyksiin ja suoriutuvat päivätehtävistä. Talon makkariin on tuotu televisio viikkotehtävää varten.


19.09.2011, 02:12
PÄIVÄ 21:
Sunnuntaina n. klo 22.30 BB-talosta häädettiin ensimmäinen asukas. Ensimmäinen BB-talosta häädettävä asukas oli... OSKAR! Osa asukkaista oli tyyväinen Oskarin häätöön, mutta joitakin asukkaita ärsytti asukkaiden selän takana puhuminen heti Oskarin poistuttua talosta. Tanjalta nähtiin jopa kyyneleitä joidenkin asukkaiden käytöksen vuoksi.


18.09.2011, 16:08
PÄIVÄ 20:
Annikan, Janican, Oskarin ja Terhin stailaukset saatiin valmiiksi. Muut asukkaat oli komennettu olohuoneen sohville, kun stailatut tulivat lisähuoneesta. Muut asukkaat olivat yllättyneet stailatuista asuintovereistaan ja asukkaat alkoivat pohtia, tapahtuuko aina näin häätöuhan alla oleville.


18.09.2011, 12:06
PÄIVÄ 20:
Häätöuhan alla olevat asukkaat saavat hiustensa stailauksen ammattilaisilta lisähuoneessa. Asukkaat oli käsketty sohville, josta Annika, Janica, Oskar ja Terhi käskettiin sisävaatteissa lisähuoneeseen, jossa heitä odotti kolme kampaamoammattilaista.


17.09.2011, 19:48
PÄIVÄ 19:
Kaikki asukkaat onnistuivat laulutehtävässä ja pääsivät grillibileisiin. Viimeisenä paikkansa bileissä sai Stefan, joka joutui yrittämään useamman kerran. Suurin osa joutui yrittämään kahdesti, osa pääsi bileisiin jo ensimmäisellä kerralla.


17.09.2011, 17:28
PÄIVÄ 19:
Asukkaat saivat päivätehtävän, laula itsesi bileisiin. Asukkaiden on laulettava yksitellen SingStariin ja läpäistävä laulutesti. Mikäli läpäisee laulutestin, asukas saa osallistua grillibileisiin. Mikäli testiä ei läpäise, ei voi osallistua bileisiin tai edes mennä pihalle, jossa bileet järjestetään.


17.09.2011, 15:30
PÄIVÄ 19:
Lauantai on sujunut talossa rauhallisesti Salarin ja kumppaneiden yöllä tekemistä källeistä huolimatta (mm. ketsuppia ja chiliä energiajuomaan). Sebastian antoi asukkaille pähkinän, jonka parissa asukkaat ovat pähkäilleet pitkin päivää.


16.09.2011, 19:41
PÄIVÄ 18:
Tamer suoritti asukkaan vaihdon oljenkorsikilpailun voittajan oikeudella. Tamer vaihtoi itsensä pois äänestyksestä ja otti tilalleen Annikan. Talossa vallitsi itkuinen ja hiljainen tunnelma. Kauden ensimmäisessä häätöäänestyksessä ovat siis Terhi, Oskar, Janica ja Annika.


16.09.2011, 18:07
PÄIVÄ 18:
Oljenkorsikilpailu pidettiin n. klo 15, jonka voittajaksi selvisi Tamer. Tamer voi vaihtaa joko itsensä tai jonkun muun häätöuhan alla olevaan asukkaan toiseen asukkaaseen. Vaihto tapahtuu tänään klo 19 alkavan BB Extran aikana. Tämän jälkeen selviää lopulliset häätöäänestyksessä olevat ja kauden ensimmäinen häätöäänestys käynnistyy.


16.09.2011, 18:01
PÄIVÄ 18:
Nimeämiset pidettiin aamupäivällä ja niiden perusteella asukkaat nimesivät häätöuhan alle Terhin, Oskarin, Tamerin ja Janican. Asukkaille paljastettiin kello 14 jälkeen, että häätöuhan alla olevat joutuvat oljenkorsikilpailuun, jonka voittajan pitää vaihtaa yksi asukas häätöäänestykseen. Asukkaat järkyttyivät yllättävästä tiedosta.


16.09.2011, 10:43
PÄIVÄ 18:
Tämän kauden ensimmäiset nimeämiset ovat käynnissä. Asukkaat nimeävät toisiaan kauden ensimmäiseen häätöäänestykseen, jonka perusteella BB-talosta häädetään asukas tai asukkaita ensi sunnuntaina. Myöhemmin tänään on vuorossa oljenkorsikilpailu, jonka voittaja voi vaihtaa asukkaan häätöäänestykseen.


16.09.2011, 04:09
PÄIVÄ 18:
Salar sai kuulla pk-huoneessa n. 40 min. sitten, että nimeämiset käynnistyvät n. kuuden tunnin kuluttua. Salar sai tehtäväksi koota asukkaat sohville kuulemaan asiasta. Tieto aiheutti tunteenpurkauksia ja ainakin Suvi alkoi itkeä. Tieto aiheutti myös juonitteluhetken Salar-Ben-Amanda -triolle.


15.09.2011, 23:50
PÄIVÄ 17:
BB oli toimittanut varastohuoneeseen myös ylimääräisen laukun, joka ilmeisesti sisälsi tequillaa. Sebastian huomasi tämän, mutta piilotti sen aluksi muilta asukkailta. Vähän ajan päästä Sebastian paljasti lisäjuomat sillä ehdolla, että asukkaat käyttäytyvät kiltisti. Riemu repesi jälleen, kun uudet juomat tulivat jakoon.


15.09.2011, 23:24
PÄIVÄ 17:
Varastohuone aukesi. Siellä oli Veeran ja muutamien tehtäväalueella olevien asukkaiden laukut. Jääkaapista löytyi myös alkoholijuomia, joten pienimuotoiset juhlat ovat ohjelmassa tänä iltana sittenkin. Saunakin taitaa olla päällä, joten ilmeisesti myös viikkotehtävää tehneet asukkaat pääsevät peseytymään kunnolla. Taloon tullessaan heillä ei ollut käytössään lämmintä vettä.


15.09.2011, 22:57
PÄIVÄ 17:
BB kutsui asukkaat sohville kuulemaan viikkotehtävän tuloksen. Toiveikkaat asukkaat saivat kuulla, että viikkotehtävä on ONNISTUNUT! Asukkaiden viikkobudjetti 258,7 yksikköä. Riemu on rajaton. Suljettuna ollut terassin verho aukeaa, mutta pihalla ei ole mitään erikoista - ei kaiketi siis bileitä tänään.


15.09.2011, 22:09
PÄIVÄ 17:
Ben joutui Amandan kanssa tilille tekemisistään haaremissaan. Ben pystyi ilmeisesti selittämään Amandan näkemät videoklipit parhain päin, etenkin, kun Amanda erehtyi videoklipissä olevan naisen hiusten väristä (brunette Netta oli muuttunut blondi Kaisaksi). Amanda näytti lopulta uskoneen ja myös muiden asukkaiden "käännytystyö" on hyvässä vauhdissa...


15.09.2011, 21:01
PÄIVÄ 17:
Asukkaat pääsivät pois tehtäväalueelta. He joutuivat jättämään kaikki tehtävärekvisiitan ja poistumaan tehtäväalueelta omissa vaatteissaan laukkuineen. Riehakkaat asukkaat rynnivät talolle ja jälleennäkeminen Benin kanssa oli iloinen. Suurin osa asukkaista tapasi myös ensi kertaa Veeran.


15.09.2011, 20:48
PÄIVÄ 17:
BB kuulutti tehtäväalueelle, että viikkotehtävä on päättynyt. Hirveä huuto ja iloinen tanssiminen ja hyppiminen. Amandalta ja Janicalta tulivat ilon kyyneleet. Iloiset asukkaat odottavat pääsyä pois tehtäväalueelta.


15.09.2011, 20:40
PÄIVÄ 17:
Tehtäväalueella asukkaat ovat saaneet purkutyönsä valmiiksi ja odottavat jutellen toistensa kanssa, mtä tuleman pitää. Talossa Ben ja Veera oli käsketty pihalle. Terassin verho aukesi hetki sitten ja sisällä heitä odotti ateria kahdelle. Musiikki alkoi soimaan kaksikon astuttua sisälle. Ben ja Veera alkavat syömään.


15.09.2011, 19:08
PÄIVÄ 17:
BB laskee "rannalle" jääneille naisille sekunteja ja sanoo lopuksi "ulos". Kaisa, Liana ja Netta ovat poistuneet BB-talosta ja Venla on täysivaltainen BB-talon asukas. Ben ja Venla ovat kahdestaan talossa, muut asukkaat ovat vielä tehtäväalueella viikkotehtävää suorittamassa.


15.09.2011, 19:08
PÄIVÄ 17:
Ben kertoi uusille naisille ensin perustelunsa, miksi valitsi tietyn henkilön. Tämän jälkeen Ben kertoi, että hänen valintansa asukkaaksi on VEERA. Veera kirkuu ilosta. Muilla asukkailla on minuutti aikaa poistua talosta, naiset ja Ben halailevat toisiaan.


15.09.2011, 18:54
PÄIVÄ 17:
Hermostunutta juttelua ja naureskelua talossa naisten kesken. Taloon kuulutettiin hetki sitten, että 10 min. aikaa suoraan lähetykseen. Yksi sunnuntaina taloon tulleista naisista tulee täysivaltaisiksi asukkaaksi ja kolme poistetaan talosta. Ben tekee asukasvalinnan hetken kuluttua Subilla alkavassa BB Extrassa.


15.09.2011, 18:36
PÄIVÄ 17:
Mikael kävi tehtäväalueen pk-huoneessa ja sai kuulla BB:ltä, että "kosminen äly" luovutti romushakin. Tehtäväalueella Mikael kokosi asukkaat ympärilleen sanomatta syytä shakkilaudan päälle. Lopulta Mikael kaatoi mustan kuninkaan ja asukkaat juhlivat voittoaan. Asukkaat saavat voittaessaan purkaa kaikki romut ja purku aloitettiin välittömästi.


15.09.2011, 18:11
PÄIVÄ 17:
Tehtäväalueella ollaan oltu odottavissa tunnelmissa. Shakki on edistynyt jonkin verran ja BB toimitti asukkaille lisää ruokaa. Asukkaat alkavat epäillä, joutuvatko vielä olemaan tehtäväalueella ensi yönkin. Talon puolella BB ilmoitti Benin välityksellä, että uudet naiset joutuvat pakkaamaan tavaransa. Ben ilmoittaa asukasvalintansa naisten joukosta klo 19 alkavassa BB Extrassa.


15.09.2011, 12:07
PÄIVÄ 17:
Tehtäväalueella asukkaiden jatkuvana päivätehtävänä oleva shakinpeluu etenee nyt vauhdilla. Aiemmin laiskaan tahtiin siirtoja tehnyt "kosminen äly" siirtelee nappuloita ahkerasti. Nappuloita on syöty puolin ja toisin ja asukkaat ovat saaneet kierrätettäviksi useita "kosmisen älyn" mustia nappuloita.


15.09.2011, 01:39
PÄIVÄ 17:
Netta ja Ben viettävät yön lisähuoneessa kahdestaan. Netta antoi Benille hieronnan vielä ennen nukkumaan menoa. Muut uudet naiset nukkuvat jälleen makkarissa. Ben tekee valinnan naisten välillä tänään torstaina. Tehtäväalueella alkaa tämän viikon viikkotehtävän viimeinen yö. Asukkaat ovat oman arvionsa mukaan keränneet tarvittavan määrän (25 kg) kuparia.


15.09.2011, 00:26
PÄIVÄ 17:
Talon puolella Ben sai valita Netan illallisseuraksi. Muut uudet naiset valmistivat herkullisen liha-aterian Benille ja Netalle. Odottaessa Ben ja Netta keskustelivat makkarissa ja keskustelu jatkui illallisen ääressä kahdestaan keittiön pöydän ääressä. Illallinen päättyi hetki sitten.


14.09.2011, 22:03
PÄIVÄ 16:
Elokuva päättyi lisähuoneessa ja pian päättymisen jälkeen Amanda ja Annika joutuivat poistumaan lisähuoneesta ja palaamaan tehtäväalueelle. Lisähuoneeseen jääneistä uusista naisista osa epäili, että Amanda ja Annika olivat nähneet etukäteen jotain pätkiä heistä. Osa taas oli sitä mieltä, ettei ollut nähnyt. Elokuvailta sujui kuitenkin rauhallisesti, vaikkakin sisältäen välillä vaivaantunutta hiljaisuutta ja vaivautuneita katseita.


14.09.2011, 21:47
PÄIVÄ 16:
Tehtäväalueen asukkaat saivat ostettua kuparilla BB:ltä herkkukorin 800 g:llä kuparia. BB oli pyytänyt 1,5 kg, mutta Tamer oli saanut tingattua hintaa alaspäin. Pian tämän jälkeen Stefan toi ilmaisen korin perusruokia. Eilen Salar oli ostanut BB:ltä 625 g:lla kuparia kuivia vaatteita. BB oli pyytänyt 1 kg:n, mutta Salar sai myös tingattua hintaa alaspäin.


14.09.2011, 20:14
PÄIVÄ 16:
Amanda ja Annika saapuivat lisähuoneeseen tehtäväalueelta pk-huoneiden kautta. Asukkaiden esittäytymiskierros oli suhteellisen neutraali vastaanotossa ei ollut sen kummempia tunteita. BB ei antanut lupaa Amandalle ja Annikalle käydä suihkussa, mutta herkut ovat kuitenkin naisten käytössä. Elokuva "Näin ystävien kesken" ("No strings attached") alkaa.


14.09.2011, 19:34
PÄIVÄ 16:
Talon uudet naiset on käsketty lisähuoneeseen BB:n toimesta. Naisia odotti siellä elokuvailta herkkuineen. Pian naisia odottaa yllätys, kun heidän seuraansa liittyy tehtäväalueelta Amanda ja Annika. Myöskään Amanda ja Annika eivät tiedä tapaamisesta. Amanda ja Annika ovat vielä tehtäväalueella.


14.09.2011, 15:06
PÄIVÄ 16:
Talossa oleville uusille naisille paljastettiin hetki sitten pk-huoneessa, että Benin taloon valitsemalla asukkaalla on peräti kahden viikon koskemattomuus. Naiset saivat lisäksi BB:ltä tehtävän, jossa he ottavat sensuelleja muotikuvia. Kuvaajana toimii Ben. Benille ei saa kertoa, että kyseessä on BB:n antama tehtävä, vaan uskotella Benille, että he olivat itse halunneet kuvassessiota.


14.09.2011, 12:12
PÄIVÄ 16:
BB pyysi pk-huoneeseen asukkaiden tehtäväalueella keräämän kuparin. Sitä oli hieman vajaa ämpärillinen. Asukkaat arvioivat eilen, että täysi ämpärillinen on n. 25 kg, joka riittäisi viikkotehtävän onnistumiseen. Viikkotehtävä päättyy torstaina.


14.09.2011, 02:36
PÄIVÄ 16:
Mikael palasi tehtäväalueelle n. klo 02 juhlittuaan n. 4 tuntia Benin ja naisten kanssa. Mikael oli hieman huppelissa tullessaan takaisin, mutta Mikael joi rauhallisesti Annikan ja viikkotehtävän takia, koska hän tiesi palaavansa tehtäväalueelle. Annika oli iloinen ihastuksensa paluusta ja talossa porukka oli ihmeissään Mikaelin poistumisesta (heille ei kerrottu lähdöstä mitään).


13.09.2011, 22:41
PÄIVÄ 15:
BB antoi Mikaelille salatehtävän. Hänen piti salakuljettaa tavaroistaan uimahousut tehtäväalueen pk-huoneeseen. Mikael onnistui tässä ja hän sai palkinnoksi vierailun taloon Benin ja naisten käynnissä oleviin vaahtobileisiin. Annika murtui kuultuaan huutoa talon puolelta, kun he arvasivat Mikaelin menneen taloon. Vielä ei ole tietoa, kuinka kauan Mikael saa olla talossa.


13.09.2011, 20:08
PÄIVÄ 15:
Amanda sai nähdä hetki sitten tehtäväalueen pk-huoneessa video Benin tekemisistä ja säätämisistä uusien naisten kanssa. Amanda sai kertoa videosta muille asukkaille. Naisasukkaat olivat pöyristyneet kuulemastaan ja miesasukkaista useimmat olivat innoissaan.


13.09.2011, 18:47
PÄIVÄ 15:
Talossa olevilla asukkailla alkoivat vaahtobileet. Terassin verhot aukesivat ja siellä asukkaita odotti ainakin juomaa, vaahtokarkkeja ja mansikoita. Poreallas on täynnä vaahtoa. Juuri ennen verhon aukeamista asukkaat saivat ruoan valmiiksi ja he päättivät syödä ennen bilettämistä.


13.09.2011, 17:12
PÄIVÄ 15:
Netan ja Benin tanssiessa Liana ja Veera oli kutsuttu pk-huoneeseen. He olivat nähneet pk-huoneessa videon uusien ensimmäisestä yöstä, jossa Ben on Netan pimpissä kiinni ja antanut käsikaasua. Liana ja Veera kertovat videosta Kaisalle. Videosta ei saa kertoa muille. Ben oli uskotellut tytöille, että on ollut "uhri", kun taas naisten mukaan videolta näytti, että Ben oli täysillä mukana tilanteessa.


13.09.2011, 17:03
PÄIVÄ 15:
Talossa on menossa tällä hetkellä tanssiharjoitukset. Netta oli saanut aiemmin pk-huoneesta BB:ltä tehtävän, jossa hän saa opettaa Benille lattareita. Talossa soi musiikki ja harjoitukset pidetään pk-huoneen oven edessä.


13.09.2011, 15:01
PÄIVÄ 15:
Päivä tehtäväalueella on edennyt normaalisti viikkotehtävää suorittessa. Välillä on satanut, mutta hetken on jopa aurinko paistanut. Talossa asukkaat saivat nukkua taas pitkään, kunnes päivä starttasi "aamupalalla" n. klo 12, jonka muut naiset valmistivat Benille ja Kaisalle. Ohjelmaan on kuulunut naisille myös kuntoilua Benin ohjaamana.


13.09.2011, 02:27
PÄIVÄ 15:
Hieman kello 23:n jälkeen Benin piti antaa BB:n määräämänä lahja yhdelle uusille asukkaista. Benin piti valita asukas ja perustella valintansa. Lahja oli käsilaukku, jonka saajaksi Ben valitsi Kaisan. Grillibileiden juhlinta on sujunut rauhallisemmin kuin viime yönä. Tehtäväalueella muut asukkaat jatkavat viikkotehtävän suorittamista.


12.09.2011, 20:39
PÄIVÄ 14:
Tehtäväalueen asukkaille näytettiin reilu tunti sitten kuvaa talosta. Komentokeskukseen tuli suoraa kuvaa talosta muutamien sekuntien ajaksi ja asukkaat näkivät välähdyksen Benistä ja uusista asukkaista. Etenkin Amanda oli kyselytuulella television sammuttua, mitä ruudussa näkyi.


12.09.2011, 18:38
PÄIVÄ 14:
Talossa alkoi soida musiikki ja verhot aukesivat. Ben ja naiset pääsivät grillibileisiin, jotka he olivat voittaneet pullonpyöritys-päivätehtävästä. Grillaamisen valmistelut ovat käynnissä. Tehtäväalueella tehdään vesisateessa omaa ateriaa "nötkötistä" nuotiossa paistaen.


12.09.2011, 16:56
PÄIVÄ 14:
Tehtäväalueen asukkaat saivat päivätehtäväkseen pelata romushakkia. Asukkaat pelaavat "kosmista älyä" vastaan. Asukkaat saavat kierrättää kaikki "kosmiselta älyltä" syömänsä nappulat. Jos asukkaat voittavat, saavat he kierrättää kaikki nappulat ja saavat ilmeisesti kuparia lisää viikkotehtävän onnistumiseksi. Asukkaat pelaavat valkoisilla, "kosminen äly" mustilla nappuloilla.


12.09.2011, 15:58
PÄIVÄ 14:
Ben ja naiset saivat BB:ltä päivätehtävänä pelata pullonpyöritystä. Onnistuneesta päivätehtävästä talossa oleville asukkaille olisi tarjolla grillibileet. Samaan aikaan tehtäväalueen asukkaat jatkavat viikkotehtävän suorittamista osittain sateisessa säässä. Aiemmin päivällä satoi rankasti, mutta välillä ei sada ollenkaan.


12.09.2011, 13:38
PÄIVÄ 14:
Talossa olleet asukkaat saivat nukkua todella pitkään. Tosin välillä asukkaat heräsivät juomaan vettä, mutta palasivat sitten sänkyyn. Valot olivat sammuksissa n. klo 13.30:een saakka, kunnes BB herätti asukkaat musiikilla.


12.09.2011, 11:49
PÄIVÄ 14:
Vedonlyöntiprosentiksi asukkaat ottivat 99:n. Kuparikaivoksessa saa työskennellä vain yksi asukas kerrallaan. Komentokeskuksessa on oltava vähintään yksi asukas koko viikkotehtävän ajan. Talon puolella Ben ja naiset ovat nukkuneet pitkään, mutta pikku hiljaa talossakin alkaa olla liikehdintää.


12.09.2011, 11:37
PÄIVÄ 14:
Tehtäväalueelle joutuneet asukkaat ovat olleet hereillä reilut pari tuntia. Tehtäväalueen asukkaat saivat viikkotehtävän nimeltään selviytymistarina. Asukkaiden on etsittävä kuparikaivoksesta (hiekkakasa) 25 kg kuparia, jotta viikkotehtävä onnistuu. Lisäksi komentokeskuksen hälytykset on kuitattava nappia painamalla.


12.09.2011, 01:22
PÄIVÄ 14:
Lisähuoneessa olleet Ben, Veera, Netta, Liana ja Kaisa pääsivät siirtymään myös muualle taloon. Benille oli suuri yllätys, että talo oli heitä lukuun ottamatta täysin tyhjä asukkaista. Mies oli ihmeissään, mutta pystyi silti tekemään isännän ottein naisille taloesittelyn. BB on tuonut "Benin haaremille" alkoholijuomia ja herkkuja ja myös sauna ja poreallas ovat ilmeisesti käytössä.


12.09.2011, 00:25
PÄIVÄ 14:
BB katkaisi musiikin soiton ja käski asukkaat tehtäväalueelle. Asukkaat yllättyivät täysin. Tehtäväalueella asukkaita odotti osa omista varusteista, makuutilat, kierrätysvarusteita ja muuta rekvisiittaa. Asukkaat viettävät aikaa tehtäväalueella torstaihin asti. Ensimmäinen tehtävä on selviytyä ensimmäisestä yöstä.


11.09.2011, 22:39
PÄIVÄ 13:
Äänestysilmoituksen jälkeen Benin käskettiin menemään lisähuoneeseen ja lukitsemaan sen ovet. Pienen odotuksen jälkeen lisähuoneeseen tuli 4 uutta asukasta: Veera, Netta, Liana ja Kaisa. Heistä vain yksi pääsee BB-talon varsinaiseksi asukkaaksi. Lopullisen valinnan tekee Ben ensi torstaina. Muut asukkaat odottavat olohuoneessa ja musiikki soi.


11.09.2011, 22:30
PÄIVÄ 13:
Asukkaille paljastettiin hetki sitten, että he ovat olleet finaaliviikkoäänestyksessä. Äänestys oli päättynyt, mutta asukkaille ei kerrottu tulosta. Katsojille kuitenkin kerrottiin, että finaaliviikkoäänestyksen voitti MIKAEL ja hän saa koskemattomuuden nimeämissä ja häätöäänestyksissä finaaliviikolle saakka.


11.09.2011, 20:12
PÄIVÄ 13:
Asukkaiden laukut piti viedä varastohuoneeseen vajaa tunti sitten. Asukkaat olivat lukittuina sisälle useita tunteja, jonka jälkeen BB avasi terassin verhot. BB passitti asukkaat heti pihalle. Talk Show alkaa klo 21.00., jossa taloon tulee uusia asukkaita, toteutetaan kahtiajako ja asukkaat saavat tietää finaaliviikkoäänestyksen tulokset (jollain tasolla).


11.09.2011, 17:31
PÄIVÄ 13:
Asukkaat oli käsketty pihalle, jona aikana tukkoon mennyt wc korjattiin. Takaisin sisälle päästyään BB avasi melkein heti varastohuoneen oven ja siellä olivat asukkaiden laukut. Asukkailla on kaksi tuntia aikaa pakata laukkunsa. Asukkaat ovat siinä uskossa, että talosta lähtee tänään yksi tai useampi asukas. Todellisuudessa kukaan ei lähde tänään.


11.09.2011, 14:08
PÄIVÄ 13:
BB-talossa iski vessahälytys, kun wc-pönttö tulvi yli Suvin käytyä vessassa. Talossa alkoi piippaus, ilmeisesti jonkinlainen kosteushälytys. Asukkaat joutuvat toistaiseksi käyttää vain lisähuoneen wc:tä. Talossa on myös käynnissä sunnuntaisiivous.


10.09.2011, 23:42
PÄIVÄ 12:
Tanja vapautui marsuhäkistä ja hän pääsi bilettämään muiden kanssa. Muut asukkaat pitivät seuraa Tanjalle juttelemalla ja järjestämällä pieniä ohjelmanumeroita. Yksi oli Suvin ja Salarin tanssiesitys, joka oli ilmeisesti pk-huoneesta saatu tehtävä noin tunti sitten.


10.09.2011, 19:30
PÄIVÄ 12:
BB-talossa alkoivat bileet ja BB antoi asukkaille ohjeeksi juhlia kuin viimeistä päivää. Heti bileiden alussa talon televisio meni päälle ja siellä näkyi taas äänestystilanne. Finaaliviikkoäänestyksestä näytettiin nyt keskiryhmän tilanne: Ben, Amanda, Janica (vihreällä) sekä Minna ja Annika (punaisella). Asukkaat edelleen luulevat sen kertovan häätöäänestyksen tilanteen.


10.09.2011, 19:19
PÄIVÄ 12:
Asukkaat saivat esitettyä tanssiesityksensä noin tunti sitten. He olivat pukeutuneet taloon tullessa saatuihin BB-vaatteisiin. Hetki sitten Tanja joutui marsuhäkkiin saatuaan rangaistuksen BB:ltä. Tanja ei kertonut rangaistuksen syytä, mutta todennäköisesti se liittyy torstain veitsiepisodiin, jossa Tanja viskasi vahingossa veitsen leikkuulautoineen Annikan suuntaan. Annika ei vahingoittunut tilanteessa.


10.09.2011, 18:00
PÄIVÄ 12:
Asukkaat ovat harjoitelleet omakeksimäänsä tanssi- ja musiikkiesitystä. Biisi on Sebastianin "BB-biisi" ja koreografia on kaiketi Annikan. Esitys on tehty siinä toivossa, että asukkaat saisivat BB:ltä bileet. Asukkaat esittävät esityksensä BB:n talon pihalla näillä hetkillä.


09.09.2011, 21:34
PÄIVÄ 11:
Salar vapautui marsuhäkistä noin kahden tunnin istumisen jälkeen. Myös Salarin purukumin syömisrangaistus päättyi Salarin käytyä kysymässä asiasta pk-huoneessa.


09.09.2011, 21:26
PÄIVÄ 11:
Sebastian ja Salar suorittivat asukkaiden viikottaisen kauppareissun ennen Salarin rangaistusta. Asukkaat käyttivät koko viikkobudjettinsa lähinnä peruselintarvikkeisiin, mutta mukaan tarttui myös olutta. BB källitti asukkaita toimittamalla vain yhden tölkin olutta (arvo n. 70 yksikköä). Asukkaiden viikkobudjetti oli 278,6 yksikköä. BB toimitti ostokset taloon hetki sitten.


09.09.2011, 20:01
PÄIVÄ 11:
Asukkaille näytettiin äänestystilanteen neljän huonoimman tilanne jälleen. Televisiosta näkyi jälleen Suvin, Terhin, Oskarin ja Tanjan palkit. Suvin palkki oli ainoana vihreällä ja muut punaisella. Kova spekulointi sohvilla käynnissä, mitä palkit tarkoittaa ja mikä äänestystilanne oikeasti on.


09.09.2011, 19:36
PÄIVÄ 11:
Salar sai rangaistuksen BB:ltä! Rangaistus tuli siitä, että Salar oli salakuljettanut taloon purukumia. Rangaistuksena Salar sai pk-huoneesta ensin suun täyteen purukumia ja sen jälkeen Sebastian sai ohjeistusta passittaa Salar terassilla olevaan marsuhäkkiin toistaiseksi. Salar ei saa puhua toisille asukkaille rangaistuksensa aikana, eikä hänelle saa toimittaa ruokaa tai juomaa.


09.09.2011, 14:08
PÄIVÄ 11:
BB kutsui Tanjan pk-huoneeseen n. klo 10.30 suoraan yöunilta. Tanja oli piilottanut alkoholijuomia yöllä ympäri taloa ja BB käski kerätä ne varastohuoneeseen viidessä minuutissa tai Tanja saa muuten rangaistuksen. Samassa yhteydessä Tanjan piti herättää muut asukkaat. Tanja sai ilmeisesti kerättyä kaikki juomat ja tämän jälkeen päivä käynnistyi krapulaisissa tunnelmissa.


08.09.2011, 22:37
PÄIVÄ 10:
Annikan rangaistus oli istuminen lintuhäkissä. Rangaistus kesti noin tunnin. Annika vapautui hetki sitten.


08.09.2011, 21:42
PÄIVÄ 10:
Annika sai heti bileiden aluksi rangaistuksen. Annika meni liian aikaisin porealtaaseen tuoreen tatuoinnin kanssa. Hän ei olisi saanut mennä kahteen viikkoon porealtaaseen tatuoinnin otosta ja tämä aika olisi kaiketi tullut täyteen huomenna perjantaina.


08.09.2011, 21:22
PÄIVÄ 10:
Bileet käynnistyivät talossa vajaa tunti sitten onnistuneen viikkotehtävän ansiosta. Terassilla asukkaita osoitti monta jättipizzaa, paljon alkoholijuomia, jopa kirkkaita. Sauna ja poreallas ovat auki.


08.09.2011, 19:38
PÄIVÄ 10:
Asukkaille kerrottiin, että he kaikki ovat äänestyksessä. Lisäksi heille näytettiin äänestystilanne televisiosta, mutta heille ei kerrottu, minkälaisesta äänestyksestä on kyse. Asukkaille näytettiin finaaliviikkoäänestyksen neljä huonointa, jotka olivat järjestyksessä paremmasta huonoimpaan: Suvi, Terhi, Oskar ja Tanja.


08.09.2011, 16:58
PÄIVÄ 10:
Asukkaat kutsuttiin sohville. BB alkaa ilmoittamaan viikkotehtävän tulosta, mutta kesken tulosten luvun näytettiin Annikan salatehtävävideo. Riemu repesi heti videon alettua ja sen päätyttyä BB oli toimittanut varastohuoneeseen Annikan voittamat medet. Sammio täyttyi yli ja asukkaat onnistuivat viikkotehtävässä. Viikkobudjetti on nyt 278,60 yksikköä.


08.09.2011, 16:38
PÄIVÄ 10:
Asukkaat menettivät muurahaisten keräystehtävästä kaksi n. 12 dl:n ämpärillistä mettä, eli todennäköisesti jäi keräämättä 24 muurahaista. Suvi ja Terhi protestoivat kovimpaan ääneen ja he uskoivat BB:n huijaavan muurahaisten määrässä.


08.09.2011, 15:18
PÄIVÄ 10:
Tanja suuttui kesken ruoanlaiton. Annika ja muutama muu ohjeisti Tanjaa perunan leikkaamisessa ja Tanjalla meni hermo. Tanja viskasi leikkuulaudan ja sen päällä olleen veitsen ilmaan ja ne suuntautuivat kohti Annikaa. Tanja poistui paikalta, Annika lähinnä pelästyi, eikä veitsi tai lauta osunut. Pian tämän jälkeen Tanja kutsuttiin pk-huoneeseen.


08.09.2011, 13:37
PÄIVÄ 10:
Asukkaille tuli kaksi päivätehtävää. Ensimmäisessä soturit joutuivat taistelemaan taistelumuurahaisia vastaan puhkomalla pistimillä pihalle tuotuja ilmapalloja. Kaikki puhkottiin. Tämän jälkeen kuhnureiden piti etsiä 200 muurahaista sisältä, joista löytyi n. 190. Jokaisesta puuttuvasta muurahaisesta vähennetään desilitra mettä.


08.09.2011, 11:07
PÄIVÄ 10:
Annika oli saanut yöllä BB:ltä salatehtävän. Hänen piti ottaa salaa asukkaiden mesiastiasta mettä ja toimittaa se kenenkään huomaamatta pk-huoneeseen. Jos Annika onnistuu salatehtävässä, saavat asukkaat meden kaksinkertaisena takaisin viikkotehtävän päätyttyä. Annika otti mettä kolme noin puolen litran pullollista.


07.09.2011, 23:07
PÄIVÄ 9:
Janica joutui valitsemaan sadonkorjuujuhlien ja illan kahden kesken pk-huoneessa aiemmin. Sadonkorjuujuhlat olisivat olleet alkoholiton, mutta ne olisivat maksaneet 10 ämpärillistä mettä. Toinen vaihtoehto oli "ilmainen" ja rauhallinen ilta valitsemansa asukkaan kanssa kuningattaren kanssa alkoholijuomien ja musiikin parissa. Valintatilanteesta ei saanut kertoa muille asukkaille.


07.09.2011, 21:46
PÄIVÄ 9:
Kuningatar Janica sai varastohuoneesta lisää alkoholia ja hän sai valita juomakaverikseen Salarin. Salar saa myös nukkua kuningattaren sviitissä. Tämä aiheutti tilanteen kiristymisen talossa. Terhi ja Suvi menettivät hermonsa, kun he eivät pääse tupakalle ja Annika purskahti itkuun oltuaan muutaman tunnin myrkytettynä mehiläisenä siteissä.


07.09.2011, 13:48
PÄIVÄ 9:
Aamulla asukkaat saivat BB:ltä rangaistuksen, koska Mikael oli mennyt pk-huoneeseen ilman soturin varusteitaan ja lisäksi hänellä oli asennevamma BB:n mielestä. Rangaistuksena asukkaiden keräämästä medestä piti poistaa seitsemän ämpärillistä mettä. Lisäksi kuhnurit eivät esittäneet aamutanssiaan kuningattarelle, jonka vuoksi mettä piti poistaa yksi ämpärillinen lisää.


07.09.2011, 01:07
PÄIVÄ 9:
Tiistai-iltana kuningatar Janican "oikea käsi", soturien soturi Mikael sai oikeuden juoda alkoholia kuningattaren kanssa. Janica ja Mikael alkoivat juomaan ja hyvään humalaan joivatkin. Edellisenä yönä edellinen kuningatar Suvi joi itsensä oksennuskuntoon, mutta toistaiseksi wc-pönttö on saanut olla rauhassa tältä osin.


06.09.2011, 18:09
PÄIVÄ 8:
BB vaikeutti viikkotehtävää lisäämällä myrkkymettä meden joukkoon. Jos kuhnuri imee myrkkymettä (punaista), hän myrkyttyy ja hän on poissa viikkotehtävän suorituksesta. Hänet pitää kuljettaa kahden kuhnurin kanssa kennoon (makkariin) ja sitoa siteillä käsistä ja jaloista (ei liikuntakyvyttömäksi). Äskeisellä lennolla myrkyttyivät Tanja, Amanda ja Annika.


06.09.2011, 18:06
PÄIVÄ 8:
Asukkaat saivat rangaistuksena omien vaatteiden käytöstä viikkotehtävän aikana. Asukkaiden keräämästä medestä poistettiin kolme pikkuämpärillistä mettä. Asukkaat eivät saa käyttää enää omia vaatteitaan viikotehtävän rekvisiitan päällä.


06.09.2011, 16:39
PÄIVÄ 8:
Alamaiset järjestivät kuningattarelle pienet juhlat, jossa oli ohjelmaa. Alamaiset esittivät Romeo ja Julia -näytelmästä oman versionsa. Lisäksi tilaisuuteen kuului alamaisten nolojen tarinoiden ja vitsien kertominen kuningattarelle.


06.09.2011, 16:38
PÄIVÄ 8:
Terhin salatehtävä epäonnistui. Hänen piti lavastaa joku nukkuvista asukkaista yökastelijaksi. Viime yönä Terhi lavasti itsensä yökastelijaksi, mutta tämä ei kelvannut BB:lle. BB:n ilmoitettua Terhille asiasta pk-huoneessa, Terhi tuli itkien huoneesta ja oli hetken yksin makkarissa.


06.09.2011, 13:58
PÄIVÄ 8:
Uuden kuningattaren päiväohjelmaan kuului kylpy talon pihalla. Pihalle oli tuotu kylpyamme, johon kuhnurit toivat sisältä lämmintä vettä. Kuningatar kylpi parikymmentä minuuttia joidenkin kuhnureiden hieroessa häntä. Sateen yllätettyä kuningatar siirtyi sisälle. Kylpemisen aikana kuhnurit suorittivat myös medenkeruulennon.


06.09.2011, 10:56
PÄIVÄ 8
Vallanvaihto! Janicasta on tehty uusi kuningatar ja Mikaelista soturi. Oskar alennetaan soturista kuhnuriksi. Janica ja Mikael saivat ohjeet vallanvaihtoon BB:ltä pk-huoneesta.


06.09.2011, 10:11
PÄIVÄ 8:
Yöllä Terhi sai suoritettua yökastelu-salatehtävänsä, jonka hän sai ensimmäisenä iltana. Terhi lavasti itsensä yökastelijaksi. BB ei ole vielä julkisesti kommentoinut Terhin salatehtävän tulosta. Aamulla klo 7 kuhnurit pääsivät tekemään myös aamulennon, joka oli päivän ensimmäinen.


06.09.2011, 01:37
PÄIVÄ 8:
Illan päätteeksi kuningatar Suvi palkitsi alamaiset musiikilla. Suvi oli käynyt BB:ltä pyytämässä musiikkia ja BB soitti yhden biisin. Alaisten piti tanssia sitä kuningattaren kanssa kuningattaren sviitissä. Tämän jälkeen on mentävä nukkumaan.


06.09.2011, 01:36
PÄIVÄ 8:
Kuhnurit saivat jokin aika sitten salatehtävän BB:ltä. Heidän pitää tehdä tanssi kuningattaren kunniaksi aamuksi ja esittää se joka aamu kuningattarelle viikkotehtävän ajan. Ensimmäinen versio ei kelvannut BB:lle ja kuhnurit joutuivat tekemään uuden tanssin, mutta ilmeisesti toinen versio kelpasi ja tanssi saatiin suunniteltua ja harjoiteltua.


05.09.2011, 21:58
PÄIVÄ 7:
Illan aikana kuhnurit ovat suorittaneet myös toisen medenkeruulennon. Hetki sitten kuningatar Suvi langetti rangaistuksen Benille, koska Suvi on käyttäytynyt epäkuningatarmaisesti. Suvi ei ole siis pomottanut alaisiaan tarpeeksi. Rangaistuksena Ben joutui toistaiseksi lintuhäkkiin.


05.09.2011, 18:23
PÄIVÄ 7:
Valmistelujen, kuten kuhneiden makuupaikkojen valmistamisen jälkeen kuhnurit pääsivät ensimmäiselle keruulennolle. Kuhnurit keräsivät mettä pihalla olevien kasvien vieressa olevista putkiloista. Mesi kerättiin isompaan putkiloon, jonka pitää olla ylitsevuotava, jotta viikkotehtävä onnistuu.


05.09.2011, 15:34
PÄIVÄ 7:
Asukkaat saivät lisäohjeita. Mehiläiskuningatarta (Suvia) on toteltava hänen antaessaan käskyjä ja häntä on palveltava kaikissa tilanteissa. Vain BB voi antaa käskyjä Suville. Häntä on myös puhuteltava kunnoittavasti. Suvilla on oikeus käyttää suihkua koska vaan hän haluaa ja hän saa nukkua yksin omassa kennossaan (lisähuone). Suvi saa nukkua milloin haluaa, eikä hänen tarvitse välittää aamuherätyksistä.


05.09.2011, 15:34
PÄIVÄ 7:
Korjaus edellisiin: Mehiläiskuningattaren KÄSKYJÄ on toteltava viikkotehtävän ajan, ei tehtäviä, kuten aikaisemmin ilmoitan. BB:n oikeassa tehtävänannossa asia on oikein ilmoitettu.


05.09.2011, 15:23
PÄIVÄ 7:
Asukkaiden vedonlyöntiprosentti on 99. Osa asukkaista vastusti tätä, mutta äänekkäimpien kanta meni läpi. Asukkaat saivat varastohuoneesta rekvisiittaa rooliensa mukaisesti. Talon makkari on suljettu, mutta 24/7:n makkarikamera on jo paljastanut, että sieltä on viety sängyt ja ilmeisesti tilalla on vain patjoja. Asukkaiden tavarat ovat hujan hajan.


05.09.2011, 14:52
PÄIVÄ 7:
Asukkaat olivat pihalla BB:n määräyksestä ja hetki sitten heidät päästettiin sisään ja kutsuttiin sohville. Saivat viikkotehtävän: Kukkia ja mehiläisiä. Suvi toimii mehiläiskuningattarena, Sebastian, Stefan ja Oskar sotureina ja muut kuhnureina. Viikkotehtävä onnistuu, jos asukkaat keräävät tarvittavan määrän mettä. Lisäksi pitää suorittaa mehiläiskuningattaren antamia tehtäviä ja pitää hänet tyytyväisenä.


04.09.2011, 22:42
PÄIVÄ 6:
Suora lähetys päättyi. BB kiusasi asukkaita vielä kerran kutsumalla sohville. Asukkaat pelkäsivät, että joku häädetään vielä talosta. Lopulta BB kuulutti suoran lähetyksen päättyneeksi ja antoi asukkaille luvan liikkua.


04.09.2011, 21:06
PÄIVÄ 6:
Erikoisäänestys on käynnistynyt! Ensimmäisessä äänestyksessä äänestetään asukkaista yksi, joka pääsee suoraan FINAALIVIIKOLLE! Muuten asukas elää normaalisti sääntöjen mukaisesti BB-talossa.


04.09.2011, 21:02
PÄIVÄ 6:
Kauden 2011 ensimmäinen BB Talk Show käynnistyy. Ensimmäisessä lähetyksessä ei äänestetä ketään ulos, mutta siinä käynnistyy erikoisäänestys, joka muuttaa jonkun asukkaan elämän BB-talossa.


04.09.2011, 13:37
PÄIVÄ 6:
Minna kävi aamupäivällä lääkärissä jälkitarkastuksessa perjantaisen nestehukan vuoksi, mutta hän on jo palannut taloon. Talossa on käynnissä sunnuntaisiivous illan Talk Show'ta varten.


04.09.2011, 02:57
PÄIVÄ 6:
Suvin rangaistus päättyi hieman kello kahden jälkeen ja BB vapautti hänet lintuhäkistä. Hereillä olleet asukkaat menivät tämän jälkeen iltatoimille ja valmistautuivat menemään nukkumaan. BB-talo hiljenee.


03.09.2011, 23:57
PÄIVÄ 5:
Suvi sai rangaistuksen! BB komensi Suvin talon eteisessä olevaan lintuhäkkiin rangaistuksena jostakin. Suvi totesi itse, että on saanut päivällä BB:ltä rangaistuksen pk-huoneen asioista puhumisesta. Rangaistus jatkuu toistaiseksi.


03.09.2011, 22:00
PÄIVÄ 5:
Pihalta alkaa kuulua musiikkia ja terassin verho aukeaa. Terassilla on mm. valkovenäläisiä ja asukkaat riemuitsevat. BB, kuuluttaa, että asukkaat epäonnistuivat päivätehtävässään ja bileet on peruttu. Asukkaat pettyvät ja erityisesti Suvi otta valkovenäläisten menetyksen raskaasti ja tiuskii asiasta Sebastianille.


03.09.2011, 20:21
PÄIVÄ 5:
Puolukka löytyi lopulta TV:n alla olevan patsaan päältä BB:n antaman vinkin jälkeen. Tämän jälkeen asukkaat saivat syödäkseen itämaisen aterian dildoja syömäpuikkoina käyttäen. Sebastian ja Tamer kieltäytyivät syömästä, mutta muut söivät hyvällä ruokahalulla käynnissä olevien dildojen aiheuttaman metelin keskellä.


03.09.2011, 18:25
PÄIVÄ 5:
Asukkaat ovat saaneet päivätehtävään kaksi lisätehtävää. Ensimmäisessä lisätehtävässä asukkaat tanssivat lavatansseissa pumpattujen Barbaroitten kanssa (mies- ja naispuoliset). Tämän jälkeen asukkaat joutuivat etsimään "puolukkaa" talon olohuoneesta. Taloon oli tuotu muutama kymmenen tekovaginaa.


03.09.2011, 15:37
PÄIVÄ 5:
Sebastian ja Tamer eivät suostu laittamaan tekopenistä otsalleen. Syntyy pieni riita. Tamer ei anna kunnon perusteluja, mutta Sebastian perustelee, ettei periaatteitensa mukaan suostu talossa tekemään mitään pornojuttuja ja suostu niiden markkinointivälineeksi. Sebastianin perustelu hyväksytään, Tamerin ei. Tamer murjottaa makkarissa.


03.09.2011, 15:12
PÄIVÄ 5:
Päivätehtävän vaikeuttamiseksi BB toimitti asukkaille tekopeniksiä ja keinopakaroita, jotka he kiinnittävät itseensä (tekopenis otsaan ja keinopakara osalle asukkaista olkapäähän). Tamer ei suostunut kiinnittämään tekopenistä ja odottaa BB:ltä lisäohjeita, onko hänen pakko pitää sitä päällään. Osa asukkaista hermostui Tamerin kiukuttelusta.


03.09.2011, 15:09
PÄIVÄ 5:
Asukkaat saivat päivätehtävän. Taloon oli tuotu liikennevalot, jotka rajoittavat nauramista talossa. Punaisella ei saa nauraa, keltaisella "saa ajaa, jos ehtii" ja keltaisella saa nauraa. Jos tehtävä onnistuu, asukkaat saavat illalla pikkutuhmat bileet.


02.09.2011, 21:55
PÄIVÄ 4:
Ostosten joukossa oli mm. olutta, lihaa, pizzaa ja 1 paahtoleipäviipale. BB källitti asukkaita, kun he luulivat ostaneensa kokonaisen leivän kalliilla, mutta taloon tuli siis vain 1 leipäviipale.


02.09.2011, 21:45
PÄIVÄ 4:
Suvi ja Janica kävivät ennen Minnan paluuta BB-talon uudessa kaupassa, joka on laatikko talon terassilla. Laatikossa oli leluja, jotka kuvasivat tuotteita, joita asukkaat voivat ostaa. Tytöt poimivat tuotteita viikkobudjetin mukaisesti annettuun koriin. BB toimitti ostokset hetki sitten taloon.


02.09.2011, 19:29
PÄIVÄ 4:
Minna palasi taloon pk-huoneen kautta. Muut asukkaat menivät halaamaan Minnaa ja iloitsivat Minnan paluusta. Minna kertoi muille asukkaille olleensa lääkärissä ja kärsineensä nestehukasta.


02.09.2011, 16:58
PÄIVÄ 4:
Pujottelujengi sai suoritettua viikkotehtävän ilman yhtään virhettä. Heti suorituksen jälkeen BB julisti viikkotehtävän tuloksen. Viikkotehtävä on ONNISTUNUT ja asukkaiden viikkobudjetti on 278,60 yksikköä. Asukkaat saivat ennen tuloksen julistamista muutaman sähköiskun BB:ltä. Tuloksen julistamisen jälkeen ilo täytti BB-talon.


02.09.2011, 16:17
PÄIVÄ 4:
Viikkotehtävän suoritus pujottelujengillä alkaa. Pujottelujengin on läpäistävä rata yksittäin (3 asukasta) ja pareittain (2 paria) ilman aikarajaa BB:n ilmoittaman virhemäärän sisässä. Virhemäärä ilmoitetaan suorituksen jälkeen BB:n taloon toimittamassa kirjekuoressa.


02.09.2011, 16:01
PÄIVÄ 4:
BB-nettisivut kertovat, että Minna palaa BB-taloon BB Extran aikana, eli klo 19 jälkeen. Asukkaat eivät vielä, että Minna on tulossa takaisin.


02.09.2011, 10:11
PÄIVÄ 4:
Ketjujengin liikkumistehtävä päättyi n. klo 4 yöllä, jonka jälkeen ketjujengiläiset pääsivät nukkumaan. Herätyksen jälkeen ketjujengiläiset saivat riisua käsiraudat käsistään Suvin käytyä pk-huoneessa. BB toimitti aamulla asukkaille myös uusia ruokatarvikkeita varastohuoneeseen.


02.09.2011, 10:09
PÄIVÄ 4:
Minna tuli yöllä huonovointiseksi kesken ketjujengin liikkumistehtävän suorittamisen. Minna kutsuttiin pk-huoneeseen, josta hänet toimitettiin edelleen lääkärihoitoon. Minnan tila on vakaa. Lisätietoa uutisissa myöhemmin.


02.09.2011, 00:17
PÄIVÄ 4:
Ketjujengi sai BB:ltä rangaistuksen liittyen viikkotehtävään. Ketjujengi on laiskotellut katsojan roolissaan, kun pujottelujengi on laittanut itsensä likoon. Ketjujengin on pysyttävä jatkuvassa liikkeessä, kunnes BB toisin ilmoittaa. Ketjusta irrottautumisen suhteen samat säännöt kuin ennenkin. Jos ketjusta irrottaudutaan, liike jatkuu välittömästi sen jälkeen ja myös ketjuun liittymisen jälkeen.


01.09.2011, 23:27
PÄIVÄ 3:
Päivän toisen pujotteluharjoitukset saatiin päätökseen. Tällä kertaa ne suoritettiin yksittäin, eikä pareittain kuten aiemmin. Amanda suoriutui tehtävästä hyvin ensikertalaiseksi.


01.09.2011, 21:06
PÄIVÄ 3:
Kohta jälleen pujotellaan ja luultavasti pujottelujengi saa taas sähköshokkeja. Uusi asukas Amanda liittyi pujottelujengiin ja pukeutui pk-huoneesta saamaansa punaiseen pujotteluasuun.


01.09.2011, 19:37
PÄIVÄ 3:
Uusi asukas Amanda astui juuri taloon! Halauskierros menossa, alkuperäisasukkaat ovat yllättyneitä. Amanda tuli taloon juuri kesken murhaajapelin.


01.09.2011, 17:40
PÄIVÄ 3:
Pujottelujengi harjoitteli jälleen radalla, joka oli aikaisempaa pidempi. Välillä rata meni hieman rikki ja BB käski asukkaat pihalle korjatakseen radan. Harjoitukset vietiin loppuun korjaustoimenpiteiden jälkeen.


01.09.2011, 15:30
PÄIVÄ 3:
Pujottelujengi on pukeutunut jälleen pujotteluasuihinsa. Mikael on saanut BB:ltä salatehtävän, jossa hänen on näyteltävä, että hän saa sähköshokkeja, vaikka oikeasti ei niitä saisikaan


01.09.2011, 11:18
PÄIVÄ 3:
Asukkaat alkoivat ihmetellä Tian häviämistä jonnekin ja spekulointia lähtemisestä oli ilmassa. BB-nettisivujen mukaan Tia on karannut BB-talosta. Lisätietoa uutisissa tulossa pian.


01.09.2011, 11:01
PÄIVÄ 3:
Tia luovuttanut ja poistunut BB-talosta? Uhkasi aiemmin pk-huoneessa luovuttaa. Lisätietoa myöhemmin...


01.09.2011, 00:19
PÄIVÄ 3:
Harjoitusten päätyttyä BB-talon oleskelutilaan (entinen salatila) avautui paukkubaari, jossa asukas sai "ostettua" shotin itselleen. Shotin sai itselleen yhdellä sähköiskulla, jonka sai huoneessa olevalla laitteella. Sähköiskuista seurasi enemmän tai vähemmän kiljuntaa. Tiakin uskaltautui lopulta baarin asiakkaaksi.


01.09.2011, 00:17
PÄIVÄ 3:
Pujottelujengi harjoitteli keskiviikon puolella pujottelua ihonmyötäisissä puvuissaan. Virheitä sattui jonkin verran ja erityisesti Tia oli kauhuissaan sähköiskuista. Muista se ei tuntunut niin pahalta ja esim. Annika jopa nauroi sähköiskujen aikana.

Elokuun 2011 Live-arkisto

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.